Elämä 17.4.2011

Virvon varvon

Teksti: Elina Hovinen

En ole tällä viikolla käynyt salilla ollenkaan. Olen vain hyötyliikkunut, eli pyöräillyt töihin. Ja nauttinut siitä suunnattomasti. Olen tällä viikolla jopa viikonlopun töissä. Arvatkaapa miksi? Koska säästän rahaa uuteen pyörään. Tähän:

Kuva

Tämä pyörä aiheuttaa mulle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Ah. Saan pyörän näillä näkymin toukokuun lopussa. Hommasin tänään uuden järeän lukonkin jo valmiiksi. 😉

Pyöräilyyn hurahtanut Ele

Eilen illalla meille tuli siskon lapset yökylään. Koristelimme pajunvitsoja. Pajunvitsojen haku tosin oli melkonen projekti. Olimme sopineet miehen kanssa, että minä käyn kaupassa ja hän hoitaa pajunvitsojen hakemisen. No, kaupan kassalla ollessani mies soittaa ja kysyy: ”miltä pajut näyttää”. 😀 Nauroin ja varmistin, ettei hän vaan ole tosissaan, mutta kyllä hän oli. Tulin kotiin kaupasta eikä täällä ollut yhtäkään vitsaa eikä oksaa. Kiukustuin. Lähetin miehen uudelle etsintäretkelle ja löytyihän niitä pajuja lopulta. Piti vain ensin palautella lapsuusmuistoja mieleen.

INFOA

Jos ette ole vielä huomanneet, niin kerron, että blogin oikeasta laidasta mun kuvan alta löytyy linkki, mistä pääsee laittamaan blogin seurantaan Blogloviniin. Vanha ei enää päivity, koska Blogloviniin ei voinut vaihtaa blogille uutta osoitetta. Jos haluatte seurata blogia Bloglovinin kautta, niin käykää kliksuttamassa tuota uutta.

Blogilistan puolella kaiken pitäisi olla nyt kunnossa. Alkuun blogi ei päivittynyt sinne, mutta nyt sekin asia on korjattu.

Samaisesta oikeasta laidasta löytyy myös facebookin logo, josta pääsee liittymään blogin ryhmään facebookissa.

Kommentit (2)

Suvi: Arvaa repesinkö minä? 😀 Ihan uskomatonta!

Pikaista paranemista teidän posselle!

Repesin tolle ”Miltä vitsat näyttää?” -kysymykselle :DDD

Ihania vitsoja!

Meillä tämä sairastelu senkun jatkuu vaan, jää virpomiset väliin. Ehkä me vähän jälkijunassa sitten haetaan oksia ja koristellaan omaksi iloksi.

Suvi: Arvaa repesinkö minä? 😀 Ihan uskomatonta!

Pikaista paranemista teidän posselle!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *