Blogit Endorfiini­koukussa 26.3.2012

Viikon paras päivä

Teksti: Elina Hovinen

Postauspäivästä voisitte luulla, että puhun maanantaista, mutta en puhu. Monille maanantai on viikon pahin päivä, mutta mulle se on tiistai. Viikon paras päivä on kuitenkin sunnuntai. Sunnuntaista on muodostunut mun lempparipäivä. Sunnuntaiaamuna kuuluu nauttia runsas aamupala ihan kaikessa rauhassa Hesaria lukien. Eilen meidän aamupalapöydässä näytti tältä.

Yleensä sunnuntaisin koti on siisti, on ehtinyt rentoutua ja vielä on viikonloppua jäljellä. Eilen aamupalan jälkeen lähdimme HopLoppiin. Lapset riehuivat itsensä hikeen ja me aikuiset vaihdoimme kuulumisia. Mä tosin hypin trapoliinilla lasten kanssa vähän aikaa. Kolmen tunnin sinkoilun jälkeen lähdimme Ikeaan evästämään (taas), samalla reissulle kiertelimme huonekaluosastot läpi ja mietimme vähän uutta sisustusta, mutta emme kuitenkaan ostaneet mitään.

Kotiin tultua hetken päästä ihanat ystävät tulivat hakemaan tytöt johonkin. Tiesimme, että heillä on tytöille yllätys ja että me saisimme viettää kahdenkeskistä aikaa, mutta muuta meillekään ei oltu kerrottu. Tytöt pääsivät katsomaan Idolsia livenä ja sen jälkeen ”Heikin kainaloon ja Heikkiä halimaan”! Tytöt olivat niin tohkeissaan, etteivät meinanneet malttaa mennä nukkumaan, vaikka olivat aivan rättiväsyneitä. Tänään on jatkunut yksityiskohtien puiminen. Voi että!

Lasten nauttiessa uudesta kokemuksesta me miehen kanssa ajelimme ympäri pimenevää Helsinkiä ja juttelimme.

Kommentit (6)

Suvi <3

Oi miten hyvä mieli tästä tuli, ihanat tytöt sulla 🙂

Mä istun usein koneen ääressä syömässä aamupalaa ja käyn blogit, twitterin ja FB:n läpi. Ennen kun tilattiin hesaria, istuin keittiön pöydän ääressä. Nuo tuollaiset yhteiset aamupalat on ihan parhaita, tietysti!

Iltastadi ♥

Teillä on myös ihania ystäviä!! 🙂

pinni: Arvaa, että mulle tuli hyvä mieli! Kiitos! <3

Suvi: Yhteinen aamupalahetki on ihanaa. Nykyään esikoinen lukee mun kanssa Hesaria ja kyselee uutisista. <3

Anonyymi: No sanopa muuta! Parempia saa hakea!

Aww… <3

Suvi <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi