Tuotetestaukset 1.5.2017

Suunto Spartan käyttäjäkokemuksia

Teksti: Elina Hovinen

*Olen Suunnon brändilähettiläs

Vihdoinkin on aika kirjoittaa kokemuksistani Suunto Spartan -urheilukelloista. Sain kellon käyttööni viime syksynä, jolloin kello oli monen mielestä vielä raakile. Spartaniin on tullut näiden kuluneiden kuukausien aikana monta uutta päivitystä ja jokaisen päivitysten myötä kelloon on tullut lisää toimintoja. Viimeisin päivitys tuli ihan pari viikkoa sitten. Olen kuullut kelloa parjattavan, mutta itse olen ollut siihen alusta alkaen tyytyväinen, tosin päivitykset ovat välillä olleet aikaavieviä ja minua on harmittanut se kun kellon muisti tyhjenee jokaisen päivityksen yhteydessä, eli palautumisaika ja siihen mennessä tehdyt treenit pyyhkiytyvät kellon muistista. Movescountissa toki kaikki tieto säilyy.

Suunto Spartan Ultra

Olen käyttänyt Suunnon sykemittareita, eli urheilukelloja siitä asti, kun sain käyttööni Suunto Ambit 2 Whiten. Rakastuin tuolloin Suuntoon korviani myöten. Silmääni miellytti kellon muotoilu, viimeistely, toiminnot – kaikki. Ambit2 palvelikin minua lähes kaksi vuotta moitteetta. Monesta muusta kellosta olen luopunut uuden tieltä, mutta tästä kellosta en ole raskinut luopua.

Moni odotti Suunnon valikoimiin Ambit 4:sta, mutta tulikin sitten kertaheitolla uusi vehje: Spartan. Tämä urheilukello on ensimmäinen Suunto, jossa on värillinen kosketusnäyttö.

Olen niin sisällä Suunto-maailmassa, että on välillä vaikeaa edes arvioida tuotteita mitenkään kovin objektiivisesti, koska minulla ei ole viimeiseen lähes neljään vuoteen ollut muun brändin urheilukelloa kuin Suuntoja. En tosin ole haikaillutkaan muiden merkkien perään, sillä olen ollut tyytyväinen. Käyttäjäkokemus kumpuaa aina käyttäjän tarpeista ja kerronkin nyt vain omista kokemuksistani. Vaikka olen hifistelijä ja rakastan uusia teknisiä vempeleitä, olen myös niin kiireinen enkä millään ehdi tutustumaan kellojen kaikkiin ominaisuuksiin. Minulle riittää perusjutut ja että ne perusjutut todella toimivat. Olen välittömästi Amer Sports Brand Storen yhteydessä olevan Suunto-huollon ovella, jos kelloon tulee minkäänlaista ongelmaa. Sieltä muuten saa kello-ongelmissa avun todella nopeasti ja palvelu on aina ensiluokkaista! Kellot on huollettu tai ongelmani on ratkaistu lähes kaikilla kerroilla odottaessa.

Yritän nyt summata kokemuksiani Suunto Spartaneista. Minulla on käytössäni Suunto Spartan Ultra sekä Suunto Spartan Sport Wrist HR. Harrastan aktiivisesti useita eri urheilulajeja ja käytän näistä jokaiselle omaa lajinomaista urheilutilaa. Harrastan lähes viikottain juoksua, pyöräilyä, uintia, kuntosalia ja suunnistusta. Juoksen polkujuoksulenkit polkujuoksu-urheilutilalla, asfalttijuoksut juoksuna ja juoksumattojuoksut vielä erillisenä urheilutilanaan. Pyöräilyihin valitsen joko maantiepyöräilyn, maastopyöräilyn tai sisäpyöräilyn. Suunnistukselle löytyy oma urheilutila, uinnille löytyy uinti altaassa tai avovesiuinti. Kuntosalitreenejäkin on erilaisia, on voimaharjoitusta tai kiertoharjoitusta. Tällä tavoin saan jokaisesta lajista parhaiten vertailutietoa ulos, kun tallennan treenit systemaattisesti aina samaa kyseisen lajin (joko itse muokkaamaani tai valmista) urheilutilaa.

Suunto Spartan Sport Wrist HR

Movescount

Kaikki treenini tallentuvat Movescount-palveluun, jossa voi pitää facebookin tapaan joko avointa tai yksityistä profiilia. Tiedot siirtyvät kellosta palveluun joko lataamalla kelloa tietokoneen usb-portin kautta tai manuaalisesti puhelimen Movescount-applikaatiota käyttäen. Treenin aikana otetut kuvat voi halutessaan lisätä elävöittämään Movescount-profiilia. Palvelussa voi käydä tarkastelemassa kavereiden treenejä ja kommentoida niitä. Movescount toimii myös apuna valmennuksessa. Itse olen ainakin lähettänyt suoritettuja treenejä valmentajalle tarkasteltavaksi. Movescountissa pystyy tekemään muutoksia kellon urheilutiloihin, laatimaan reittejä ja lataamaan niitä kelloonsa tai katsoa heatmapista suosituimpia reittejä. Erityisesti reissuilla on kätevä katsoa heatmapista missä jengi tykkää kyseisessä paikassa juosta tai uida avovedessä. Niiden perusteella voi sitten lähteä samoille reiteille. Itse lähinnä tykkäisin, jos joku suunnittelisi minulle vaikkapa maastopyörälenkit tai polkujuoksureitit valmiiksi, lataisin reitin vain kellooni ja painelisin pusikkoon.

Molemmat yllä olevat kellot ovat Suunto Spartan -perheestä. Vasemmanpuoleinen on Suunto Spartan Ultra, joka mittaa sykkeen perinteisellä tavalla sykevyön kautta, lisäksi kellon akun kesto on tuplasti pidempi kuin oikeanpuoleisessa Suunto Spartan Sport Wrist HR:ssä. Nimestäkin voi varmasti päätellä, että tämä vaaleanpunainen kello mittaa sykkeen ranteesta. Kummassakin kellossa on pitkälti samat ominaisuudet. Wrist-malli mittaa päivittäistä aktiivisuutta tarkemmin.

Suunto Spartan Sport Wrist HR

Suunto Spartan

+ iso näyttö, jossa näkyy kaikki oleellinen yhdellä silmäyksellä
+ riittävästi urheilutiloja kaikkiin minun treenitarpeisiini
+ värinä
+ bluetooth-yhteys puhelimeen – näytölle ilmestyy someilmoitukset, saapuvat puhelut, viestit, jotka voi lukea kokonaisuudessana näytöltä
+ kelloon voi ladata reittejä
+ tyylikäs ulkomuoto
+ askelmittaus
+ kellotaulun voi muokata itselleen mieluisaksi (väri, analoginen/digitaalinen)

– päivitysten yhteydessä kellon muisti tyhjentyy
– kosketusnäyttö toimii huonosti kellon ollessa kastunut
– kellon näyttö likaantuu helposti
– päivittäistä aktiivivuutta/käveltyjä askeleita ei voi tarkastella jälkikäteen

Ultra

+ akku kestää yhdellä latauksella yli viikon kaikki treenit sekä päivittäisen käytön

Wrist HR

+ rannesykemittaus on todella helppoa ja toimii hyvin kuntosalitreeneissä, juoksussa ja sellaisessa treenissä, jossa rannekello ei ole tiellä
+ yllättävän tarkka sykkeenmittaus
+ kello on monipuolinen ja siihen voi ostaa lisävarusteena sykevyön, joka mahdollistaa kellon käyttämisen kaikissa lajeissa

– rannesykemittaus ei toimi uinnissa

* * *

Minkälaisia kokemuksia sulla on Spartaneista? Jäikö joku asia vielä mietityttämään? Kysy! Kommentoi! 🙂

Kommentit (14)

Sanopa muuta. Ei ole helppo valinta. Jos näistä kahdesta täytyy valita ja jos ei tarvitse miettiä hintaa, valitsisin Ultran. 🙂

Kuinka pitkiin suorituksiin kelloissa riittää akku? Riittääkö tarkimmalla gps-yhteydellä esim. 12 tunnin suorituksiin?

Spartan Ultrassa riittää 12 tunnin suoritukseen akku, Wristissä todennäköisesti tarkimmalla tallennusvälillä ei riitä. Käytin kelloa Lapin vaelluksella useampana päivänä ja akku riitti koko 6 päivän reissun ajan.

Kiitos! Ja onnea uudelle blogille 🙂

Kiitos Kaisa! 🙂

Nämä suunnon mittarit ovat kiinnostaneet minua viime aikoja – nimenomaan kauniin ulkomuodon vuoksi, verrattuna nykyiseen polariin.
Mutta tuo että aktiivisuutta ei voi tarkastella jälkikäteen on sen verran iso miinus, varsinkin kellon hintaluokkiin nähden, että pysyn siis edelleen polarissa

No kumpaa tulee nyt sitten enemmän käytettyä? ?
Lähinnä akun kesto mietityttää..jompi kumpi on minunkin hankintalistallani. Ja onhan tuo rannesykemittaus on helppo kaikkialla.

Oon käyttänyt Wristin saamisen jälkeen Wristiä enemmän, koska se on niin nättikin. Uintitreeneihin ja tuohon Bodom Nightiin laitoin Ultran käteen.

No täytyy sanoa että tuo vaaleanpunainen suorastaan vetää puoleensa?
Ja kun ultraa ei saa tuossa värissä..(ei mitenkään turhamaista?) mut suunto on kyl ehottomasti ulkoisesti kaunein urheilukello mielestäni.

Oon sun kanssa ihan samaa mieltä. 🙂

Hei, onko tosiaan niin, ettei Movescountissa näy yli 30pv:n treenit? Itse seuraan kehitystä vuositasolla, mihin Endomondo on aika kiva. Movescountista voi varmaan sinne siirtää datan kuitenkin? Mutta kätevämpää toki olisi, jos voisi kaiken tehdä Movescountissa ja seurata omaa kehitystä. 30pv on kyllä melkoisen lyhyt aika.

Voi seurata pidempäänkin. Itse näen koko sen ajan treenit, jotka on Suunto-historian aikana kertynyt. 🙂

Mitä herkkuja! Kumpaan näistä sitten päätyisi?? Wristissä rannesyke, mutta Ultrassa tuplasti pidempi akkukesto… vaikea valinta!

Sanopa muuta. Ei ole helppo valinta. Jos näistä kahdesta täytyy valita ja jos ei tarvitse miettiä hintaa, valitsisin Ultran. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *