Eltsu testaa 28.9.2014

ÄÄRIRAJOILLE!

Teksti: Elina Hovinen

Hello! Nyt täällä kirjoittelee nainen, joka kuvittelee kaiken tämän viikonlopun kokemusten perusteella olevansa vähintäänkin tough enough! ÄRRR!

Kaksi edellistä treenipäivää olivat kovia, mutta vielä oli tiukka koettelemus edessä, nimittäin tämän päivän haasteottelu. Herätys oli epäinhimillisen aikaisin, jo kuudelta, että aamupala ehtii vähän laskeutua ennen koettelemuksia. Hotelliaamupala olisi ollut vasta kahdeksalta, mutta mä järjestin itselleni hotellihuoneeseen aamupalaa, jonka pupelsin ihan unenpöpperössä lakanoiden välissä. Yö meni taas soijaa valutellen. Piti riisua kaikki vaatteet pois ja avata vielä ikkuna kokonaan auki ja silti hikoilutti. Mikä mua vaivaa? Aamulla ei taas yhtään houkutellut nousta peiton alta viileään huoneeseen. Aamupalan syötyäni singahdin tulikuumaan suihkuun, jonka jälkeen vedin haasteotteluun valitut vaatteet päälle ja pakkasin loput kamat laukkuun ja lähdin tsekkautumaan ulos hotellihuoneesta.

Gondoli-ravintolaan kiivetessä taas alkoi pelko ja jännitys hiipiä, kun jo portaat teki tiukkaa. Jännä ettei lihaskipu ole yön aikana yhtään hellittänyt, vaan pahentunut enitsestään. Onneksi muitakin jännitti. Sinne taas, riviin järjesty! Tänään meillä oli mukana kisaamassa Tough Viking -kisan järjestäjät Tuukka ja Jaakko. He joutuivat suorittamaan neljä kierrosta, kun me muut teimme kolme.

She’s a fighter – Janni. Ihana taskuraketti. <3

Vähän alkulämpöä ja kohta asetuttiin maaliviivalle riviin. Ihmettelin, että mitäs me tässä pusikon laidassa seisotaan? Mihin suuntaan tästä lähdetään? Kunnes huomasin keskellä metsää merkityn reitin suon läpi. Eikä siinä vielä kaikki. Suo piti ylittää kontaten narujen alitse. Ei auttanut miettiä mitään. Onneksi lihakset oli alkulämmöstä lämpiminä, mutta voi SAAKELI se suo oli kylmä. Ruohikko suon päällä oli pakkasyön jäljiltä routainen ja suo oli niin kylmää, että tämän tehtävän suoritettua en tuntenut sormia enkä varpaita. Sitten vain tossua toisen eteen ja kohti metsöpolkua ja tunturia.

Seuraava este oli juosta siksakkia rinteessä, toisin sanoen mäkivetoja. Tämä tuntui suossa hytisemisen jälkeen suorastaan kivalta, kun sai vähän lämpöä kroppaan. Seuraavaksi oli vuorossa rasteista fyysisesti raskain, eli traktorin renkaan kääntely ylämäkeen. Siinä ei paljon Pehkosen moottoriturvasta syöksetyt motivaatiolauseet auttaneet, vaan piti kaivaa se raivo jostain tosi syvältä. Kyllä sitä mietti, että mitä ihmeen järkeä tässä on, mutta tehdään nyt kuitenkin. Rastin suoritettua fiilis oli kuitenkin mitä mahtavin. Rataa kolme kertaa läpi juostessa muutaman kerran joku aina välillä huusi ”vien tän ÄÄRIRAJOILLE”.

Kolmas rasti oli kyykätä pöllin kanssa kolmekymmentä kertaa. Tämä tuntui aika helpolta siitä huolimatta, että juuri oli käyttänyt reisistä kaikki voimat renkaan kääntelyyn ja vaikka reidet olivat ihan totaalisen loppu. Kyykkäilyn jälkeen siirryttiin heittelemään kivenmurikkaa. Lapissa mitään ei tehdä normityyliin, vaan tämäkin tehtiin tietysti ylämäkeen. Toisella kierroksella heittelin kiveä niin antaumuksella, että se halkesi kahtia. 😀 Tältä pisteeltä juoksua jyrkkään alamäkeen. Reidet huusi au au auuu. Ja seuraavaksi everstin valvomalle pisteelle. ”Kymmenen punnerrusta, 20 kyykkyä ja 30 yleisliikettä”, sieltä suusta tuli. Mä vihaan yleisliikettä ja 30 kertaa on paljon tuossa kondiksessa. Siitä vain suorittamaan ja rata vielä kaksi kertaa uudestaan läpi.

Kolmennen kierroksen ”viimeisellä” rastilla odotti tietysti yllätys, kuinkas muuten. Eipä se ollutkaan maali, vaan maali on ”tuolla”. Juoksimme taisteluparini kanssa ”sinne”, jossa kuulimme, että maaliin pääsee uituaan lammen toiselle puolelle. Olin aiemmin kuullut voittajajoukkueen Jannin karjaisun tämän ohjeen kuultua toiselle puolelle tunturia, eli osasin vähän aavistella, että jotakin aivan kamalaa on tiedossa. Mä vähän epäröin siinä lammen reunalla seistessä, mutta taisteluparini on ihan oikea taistelija monessa mielessä ja hän vain otti ja meni lampeen. Eipä siinä auttanut kuin mennä perässä. Uin jotain räpellyssammakkoa niin kovaa kuin vain ikinä pystyin ja pääsin MAALIIN!! Ai helmi mikä fiilis! Vähän sama kuin Tough Vikingin lopussa, mutta moninkertaisena, koska tämä koko viikonloppu oli jatkuvaa itsensä ylittämistä. Fiilisteltiin suoritusta hetki viikinkien kanssa ja sitten hipsittiin uitettuina koirina lämpimään suihkuun ja saunaan. Teki mieli jäädä lauteelle istumaan koko loppupäiväksi sulattelemaan kohmeisia varpaita ja sormia, mutta riuhtaisin itseni pukeisiin ja syömään.

Sitten vihdoinkin pääsi syömään. Laura Peippo (käykää lukemassa blogia), siis tämä meidän ihana eversti, jakoi meille kaikille diplomit kauniiden sanojen saattelemana. Meitsi meinasi ihan herkistyä, mut skarppasin. Haluaisin kertoa tässä nyt, yksin lentoasemalla konetta odotellessa, nyt kun uskaltaa vähän tunteilla, että meillä oli ensinnäkin aivan huikea jengi! Meitä oli mukana tyyppejä vähän jokaiseen lähtöön. Erilaisia persoonia, erilaisista elämäntilanteista ja kuntoilutaustoista ja se taisikin olla hommassa parasta. Jokainen toi oman mausteensa ja kannustussanansa treeneihin. Jokainen ylitti 100 % varmuudella itsensä joka päivä. Taistelijoita jokainen! Mutta entäpä nämä everstit, nuo kolme aivan huikeaa persoonaa, jotka meille näitä helvetillisiä treenejä veti. Pääarkkitehtina oli neiti Peippo, jolle annoin kunnianimen eversti. Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella. Laura on kultainen ihminen, mutta treeniä vetäessä hän on pahin vihollinen. Jenni puolestaan hieman lempeämmällä auktoriteetilla jämäkän kannustava. Ja Jani, tuo mies on lapin aarre. Hän osasi sanoa oikeita sanoja, oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Kaikki olivat riittävän tiukkoja ja kannustivat meidät ylittämään itsensä. Jokaisen silmistä näki, että he halusivat, että me teemme suorituksia sen vuoksi, että saisimme itsellemme onnistumisenkokemuksia. Byääh. Oli oikeasti niin mahtavaa jengiä ja niin sairasta menoa, että se oli jo kivaa!

Rakastuin Lappiin. Olen aina tiennyt, että rakastaisin lappia, mutta en ole pahemmin päässyt siellä käymään. Mä olen nyt tämän viikonlopun jäljiltä aivan totaalisen irtaanunut arjesta ja toivoisin, että olisin irtaantunut myös tästä kipeästä ruumiista. Ollaan ystäväporukalla suunniteltu patikkareissua lappiin, se on kyllä toteutettava heti kun vain mahdollista. Pakko päästä Leville toistekin.

Tekee mieli tässä endorfiinipöllyssä kiitellä kaikkia mahdollisia tahoja, kuten Evoken tyyppejä tästä huikeasta kokemuksesta! Muisk. Kiitos!

Menkää lappiin, menkää edes metsään, ilmoittautukaa bootcampille! Rankkaan treeniin ei tarvita ilmastoituja saleja ja laitteita, voit vaikka heitellä kivenmurikoita ja pulikoida ojassa. 😀 Ei vaan oikeasti, opin tästä reissusta paljon. Oman kehon painolla voi tehdä älyttömästi ja vain mielikuvitus on rajana. Itsensä voi ylittää vaikka joka päivä, jos niin tahtoo. Pääkopassa on aivan käsittämätön voimavara, jos sitä osaa vain hyödyntää. Tänä viikonloppuna meillä oli välineinä autonrenkaat, tukit ja suo. Jos ei vielä ole käynyt selväksi, niin nämä treenit olivat aika äärimmäisen raskaita.

Tämä viikonloppu ei ihan heti unohdu. Oli ihan mahtavaa! Kiitos taisteluparilleni Viialle, oot mun idoli sitkeydessä ja päättäväisyydessä! Toivottavasti nähdään vielä!

Kommentit (12)

Ihan huippu kokemus! Menee kärkisijoille siisteimmissä kokemuksissa.

Oon saanut aivan älyttömästi motivaatiota viimepäivinä teidän bootcampkuvia seuraillessa niin Instassa kuin Facebookissakin! Ihan mieletöntä, ja upea suoritus teiltä kaikilta 🙂 Voitte olla niin ylpeitä itsestänne!

Huippua kuulla! 🙂 Mä luulen, että me kaikki vedetään näillä endorfiinikänneillä aika pitkälle – ja henkselit paukkuu. 😀

Vitsi näyttää hauskalta! Kävitkö tämän bootcampin blogin kautta vai muuten vain? Ja osaatko sanoa noista kompressiohousuista mitä sulla on jalassa, että ovatko koot isoja vai pieniä? Ja onko niissä vetskarit? 🙂

Joo, kävin. Evoke kustansi minulle matkan. 🙂

Kompressiot on tietysti nimensä mukaisesti tiukat, mut sanoisin, että ihan normaalia kokoluokkaa. Käytän muissakin urheilutrikoissa kokoa M, niin näissäkin.

Huh, kuulostaa kyllä ihan hullun hienolta tuo bootcamp! Pääseekö sinne siis ”ihan tavalliset tallaajatkin” osallistumaan?

Pääsee pääsee! Seuraavat järjestetään ilmeisesti aika piankin. Kannattaa laittaa Levi Wellness Club seurantaan facebookissa, sinne tulee luultavasti infoa aiheesta.

Hitsi miten siistiä! Pääseekö tonne ihan niinku kaikki kiinnostuneet? Tuo on ihan yllytyshullun hommaa 😉

Tuo on nimenomaan just sitä! 😀 Pääsee sinne kaikki halukkaat, toki varmaan ryhmäkokorajoitteita on jonkinlaisia. Laita sinäkin Levi Wellness Club facebookissa seurantaan, sinne tulee infoa varmasti kun seuraava bootcamp lähestyy.

Vautsivau, kuulostaa kyllä melkoisen hauskanihankaameelle, en varmaan itse olisi selvinnyt hengissä! Muuten voisin silti ehkä ollakin niin hullu että jos hyvä tilaisuus tulisi, osallistuisin johonkin tuollaiseen, mutta tuo sää! En ikinä maailmassa vaan pystyisi tuollaista kylmyyttä kestäämän, pelkkä ajatuskin siitä että pitää olla ulkona kylmässä ja märässä x aika, mitä ei edes tiedä eikä siihen voi vaikuttaa saa mut syväjäähän ja paniikkiin. Eli Helle boot camp mulle tack! Ja naureskelin sun noita mukaan pakkaamia vaatteita katsellen, että mulla olisi ollut melkoisen kaameaa mun yksien ”juoksulenkkarien” kanssa vetää tuolla koko viikonloppu, myös vaatepuoli olisi ollut aika pitkälti käytetty ekan päivän aikana…
Mutta mahtavaa Elina! Kuinkahan kauan tuntuu lihaksissa? 😀

Kyllä sä tuosta selviäisit. Ihan leikiten. Se sääkin toi vaan lisämausteen hommaan. Oikeasti ei haitannut yhtään. Mut olishan se kiva kokeilla vastaavaa kesälläkin tai sitten ihan puhtaasti talvella, talvivarusteissa.

Veikkaan, että lihaksissa tuntuu vielä ensi viikollakin, vaikka oon palautteluna pyöräillyt töihin.

Voi että, kun on täälläkin oltu ihan bootcamp fiiliksissä kun oon lukenut sun blogia 🙂
Hieno kokemus varmasti, juuri tuollainen itsensä haastaminen on ihan huippua 🙂

Ihan huippu kokemus! Menee kärkisijoille siisteimmissä kokemuksissa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *