Elämä 26.9.2016

”Äiti, jaksatko sä oikeasti juosta koko matkan?”

Teksti: Elina Hovinen

Lasten liikkuminen on asia, jota mietin viikoittain. Olen yrittänyt kannustaa omia lapsiani liikkumaan monin eri tavoin. On yritetty yhdessä lapsen kansa miettiä mikä urheilulaji tai -muoto voisi olla se kaikista mieleisin. Tuoreimpien suositusten mukaan alle kahdeksanvuotiaiden lasten pitäisi liikkua kolme tuntia päivässä. Kouluikäisten puolestaan 1-2 tuntia ikäryhmästä riippuen. Se on aika paljon liikuntaa.

Suosin arkiaktiivisuutta ja yritän parhaani mukaan kasvattaa lapsistani hyötyliikkujia. Asumme asuinalueella, jossa ei tarvita autoa. Käymme kaupassa kävellen tai pyörällä. Ruokaostokset kannetaan repuissa. Isompien ostosten kantamiseen tarvitaan useampi reppu, jolloin lapsetkin pääsevät kantamaan. Kuljemme kaikkialle pyörällä tai bussilla. Yhdeksänvuotias (meidän perheen kuopus) jaksaa ihan hyvin polkea kymmenen kilometriä yhtäsoittoa, jos mennään hänen tahtiinsa. Pääkaupunkiseudulla julkisen liikenteen käyttö on helppoa enkä näe mitään syytä miksi lapsi pitäisi opettaa siihen, että joka paikkaan hurautetaan autolla ovelta ovelle. Yhteiset pyörä- ja bussimatkat ovat olleet aika kasvattavia ja silmiä avaavia reissuja. Tulee nähtyä monennäköistä seikkailijaa ja tielläliikkujaa ja niistä herää hyviä keskusteluja ja pohdintoja. Eron jälkeen lasten kanssa nelistään uuteen arkeen totutellessa juurikin nämä hyötyliikkumalla tehdyt kauppareissut olivat niitä arjen tärkeimpiä hetkiä. Silloin on aikaa jutella ja olla läsnä. Kauppareissuun meni helposti parikin tuntia ja siinä ajassa ehdittiin käydä kaikkien mielenpäällä olevat asiat läpi.

Omat lapseni eivät ole järin innokkaita liikkujia ja heitä pitää patistella ulkoilemaan. Heille mieluisien liikkumismuotojen löytäminen on ollut haastavaa ja on poukkoiltu lajista ja harrastuksesta toiseen. Enpä minäkään ollut lapsena kiinnostunut ulkoilusta tai urheilusta, vaikka se olikin meidän perheessä normaali osa arkea. Totuin käymään talvella hiihtämässä ja luistelemassa, koska niin vain tehtiin. Kesäkaudella pelattiin porukalla pesistä ja järjestettiin pihaolympialaisia. Se oli vain sen ajan tapa olla yhdessä. Nykyään kaikilla lapsilla on jatkuvasti käden jatkeena älypuhelin. On pleikkarit, tietokoneet ja pilvipalvelut, jonne on tallennettu rajaton määrä elokuvia ja sarjoja. Enää ei ole niin luonnollista hengata ulkona ja antaa mielikuvitukselle tilaa keksiä tekemistä.

Olen patistellut tyttöjäni meidän mukaan ulkotreeneihin. Olemme käyneet yleisurheilukentällä tekemässä loikka- ja koordinaatiotreenejä, nurmikentällä potkimassa palloa ja tekemässä pururadan varrella kuntopiirijumppaa, talvisin olemme käyneet uimahallissa uimassa ja luistinradalla luistelemassa. Toivoisin antavani lapsille esimerkin siitä, että liikkuminen on normaali osa elämää. Liikkuminen on yhdessäoloa. En haluaisi tehdä liikkumisesta jotakin sellaista, joka tapahtuu laitteiden keskellä paikassa, jonne lapsilta on pääsy kielletty, vaan oman kehon käyttäminen riittää liikkumiseksi. On ollut aika antoisaa opetella lasten kanssa yhdessä esimerkiksi koordinaatioharjoitteita. ”Ei äitikään osaa tätä vielä, opetellaan yhdessä.”

Kaikesta tästä yhdessä liikkumisesta huolimatta näen tärkeänä myös lasten omat liikuntaharrastukset. Lapselle tekee hyvää olla omanikäisten seurassa ja niin, että ryhmää vetää perheen ulkopuolinen aikuinen. Ryhmässä toimiminen ja auktoriteetin kunnioittaminen myös vapaa-ajalla on niitä tärkeitä taitoja, joita lasten tulisi oppia. Tästä tulisimmekin seuraavaksi aiheeseen, josta mulla riittäisi paljon asiaa, nimittäin lasten harrastusten kustannukset ja miten vähävaraisilla ei ole samat mahdollisuudet harrastaa, mutta en mene siihen nyt.

Miten tuo otsikko sitten liittyy mihinkään? Se miten tästä aiheesta nyt päädyin kirjoittamaan oli eilinen kauppareissu n. 6 kilometrin päässä olevaan ostoskeskukseen. Lähdimme kauppareissulle yhdessä pyörillä. Paluumatkalle lähdettäessä mun pyörän kumi tyhjeni enkä saanut sitä täytettyä mukana olleella käsipumpulla (maantiepyörän rengas, johon pitäisi saada aika tiukat paineet). Hetken siinä arvoimme, miten teemme, kunnes päätin, että talutan pyörää juosten. Pienimmäinen ihmetteli alkumatkasta, että meinaatko oikeasti jaksaa juosta koko matkan. Loppumatkasta sama tyyppi mietti, että montakohan kierrosta Otaniemen kenttää ympäri tämä matka olisi ollut. Pyysin arvaamaan ja hän veikkasi viittä kierrosta. 🙂

Minusta lasten tulisi nähdä aikuisten liikkuvan. Esimerkin voima. You know.

Kommentit (9)

Kiitos! 🙂 Olen otettu kommentistasi. 🙂

Maantiepyöräilyjuttuja tulossa, kunhan taas innostun pyöräilemään. 🙂

Täällä tuleva lastentarhanopettaja ja kouluissa myös liikkumisen eteen työtä tekevä ilmottautuu! Paljon oon miettinyt lasten motorisia taitoja ja kuinka ne on heikentyneet huomattavasti useista syistä johtuen, mut myös siksi ettei vanhemmat lähe lapsiensa kanssa pihalle liikkumaan ja meininki on just tuota autolla ovelta ovelle menemistä. Kiitos siis loistavasta esimerkistä, miten voisi hyvin toimia lasten liikunnan lisäämiseksi! 🙂

No sano se! Itsekin vähän jopa hätkähdin kun tajusin, että omillekin lapsille piti kädestä pitäen neuvoa miten mennään kyykkyyn. Metsässä nuo onneksi liikkuu aivan sujuvasti, nimittäin siitäkin luin, että kaupunkilaispenskat eivät välttämättä pysy juurakkoisella polulla pystyssä. Huolestuttavaa! Oon miettinyt erilaisia vaihtoehtoja isommassakin mittakaavassa miten parantaa lasten liikkumista ja perheiden yhdessä tekemistä, mutta en ole saanut vielä mitään kuningasideaa.

Mä olen pähkäillyt ihan saman asian kanssa. Oma lapsi (8-vuotias) ei ole kovin innostunut urheilusta, mutta on pienestä pitäen tottunut siihen että joka paikkaan mennään kävellen, pyörällä tai bussilla. Kävelee myös muutaman kilsan koulumatkan suuntaansa ihan mukisematta päivittäin. Mikään laji tai ulkoilu sinänsä ei kuitenkaan ole innostanut ja jäänyt kokeilujen jälkeen. Tänä syksynä lapsi tosin aloitti tekniikkauimakoulun, ja on ollut siitä innoissaan. Onkin aina rakastanut yli kaiken vedessä lotraamista, joten ehkäpä uinti saa liikuntainnostuksen heräämään. Itse pyrin toimimaan esimerkkinä ja pyytelen aina lastakin mukaan juoksulenkilleni pyörällä tai yhteiselle pyöräretkelle, mutta aika laihoin tuloksin. Nuo lenkit ovat toteutuessaan ihan parhaita paikkoja jutella, sillä lapsen on selvästi helpompi jutella eri asioista kun ollaan liikkeellä. Viime aikoina olemme lisäksi jahdanneet paljon Pokemoneja yhdessä ja siinä onkin tullut ulkoiltua kymmeniä kilometrejä ihan huomaamatta.

Tuttua tuttua, pakottaminen ei ole kovin mielekästä, mutta kyllä mä sitäkin jollakin tasolla harrastan, nimittäin jos lapsi saa itse päättää mitä tekee ja milloin, sehän tuijottaisi kännykkäänsä aamusta iltaan kaiken liikenevän vapaa-ajan.

Yhdessäolossa on just parasta se, että ehtii jutella. Alkuun lapset vastustelivat pitkiä metsäretkiä, mutta muutaman reissun jälkeen ne ovat lähteneet aivan mielellään. Metsässä kännykät pysyy repuissa (jo sen vuoksi, ettei ole verkkoa eikä ole turvallista kulkea kännykkä kädessä) ja kaikki se metsässä vietetty aika vietetään ihan oikeasti yhdessä.

Olen ahdistunut aiheesta. Omia lapsia ei ole mutta miehellä kaksi lasta ja sen kautta joka toinen viikko lasten kanssa tekemisissä. Kummallakin lapsista on liikunallinen harrastus (ja maksaa törkeen paljon!!) mutta julkisia käytetään jo kilometrin matkalla tai lyhyemmälläkin. Yritän näyttää esimerkkiä ja en käytä julkisia lyhyillä matkoilla, vaan pyöräilen ja kävelen. Välillä ehkä jopa olen liian tiukka siitä että julkisia ei käytetä. Mielestäni liikkumisen tulisi olla juurikin arkiliikuntaa ja lisäksi, jos tykkää niin voi harrastaa muutakin. Itse olen maalta kotoisin ja julkisia ei kulkenut. Koulumatkat aina pyöräiltiin, talvisin pelattiin jääpalloa ym. Sun blogi aihe on todella tärkeä!

Ymmärrän hyvin ahdistuksen aiheesta, itsekin kamppailen aiheen ympärillä vähän väliä. Toisaalta kaikkea ei voi vaatia ja pitäisi yrittää luottaa oman esimerkin voimaan ja siihen, että tärkeiden asioiden siemen jää lapseen kytemään ja hän sen sieltä joskus päästää kasvamaan kasviksi asti.

Kiitos kommentistasi!

Olet fiksu nainen, tykkään blogistasi tosi paljon. Luen mielelläni kaikki jutut, vaikkei esim. tämäkään aihe kosketa itseäni lapsettomana kovinkaan läheltä. Jos saan toivoa niin lisää maantiepyöräilyjuttuja. 🙂

Kiitos! 🙂 Olen otettu kommentistasi. 🙂

Maantiepyöräilyjuttuja tulossa, kunhan taas innostun pyöräilemään. 🙂

Saat -40% alennuksen ja ilmaisen toimituksen kaikesta kun tilaat linkin avulla ja kirjoitat alennuskoodi kenttään ”tervetuloa”. Nyt tulee myös ilmanen sheikkeri + toimitus
Tällä hetkellä saat 60% alennuksen suosituimmista tuotteista koodilla “dotw”
http://www.mass.fi/referrals.list?applyCode=YLLYV-R1&li

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *