Lapset

Ajatuksia lasten harrastamisesta

20.2.2017 Teksti: Elina Hovinen

Martina Aitolehti kirjoitti muutama viikko sitten blogiinsa tekstin lasten harrastamisesta. Martina kertoi, että hänen mielestään lasten tulee harrastaa ja hän kannustaa lapsiaan pitämään kiinni harrastuksistaan ja sitoutumaan niihin, vaikka välillä väsyttäisi. Nyökyttelin ja olin samoilla linjoilla. Postauksen loputtua tulee aina kommentit. Luin niitä suu auki. Ihmiset pitivät Martinaa ihan sydämettömänä ja ”kasvatusalan ammattilaiset” kilvan kertoivat, että lapsen pitäisi saada myös leikkiä ja tällainen lempeä patistelu (jollaiseksi minä Martinan tyylin tulkitsin) on varmin keino riistää lapsilta liikunnan ilo pois. Saanen olla eri mieltä.

Martinan lapset ovat jonkin verran nuorempia kuin omani ja näkökulmani tähän keskusteluun on sen vuoksi hiukan erilainen. En ole kiikuttanut lapsiani aivan nuoresta pitäen harrastuksiin, koska he liikkuivat tarhaikäisinä mielestäni riittävästi ilman erillistä ohjausta tai patistelua. Toinen syy miksi en ole tätä tehnyt on ollut raha. Lasten harrastukset ovat todella kalliita. Tällä hetkellä lasten harrastukset maksavat seuraavasti puolessa vuodessa: tanssitunnit maksaa yhdeltä lapselta 600 euroa, yleisurheilu 400 euroa, fudis 600 euroa, siihen päälle kaikille varusteet, kisamatkat ja vielä kuskaamiset, enkä minä edes omista autoa.

Uusien lasten liikuntasuosituksien mukaan alle 8-vuotiaiden lasten päivään pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa. Se muodostuisi kevyestä liikunnasta ja reippaasta ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Osa liikunnasta toteutuisi varhaiskasvatuksessa, osa kotona.

Yli tunnin pituisia istumajaksoja tulisi välttää ja lyhyitäkin paikallaoloja tauottaa. Suosituksissa korostetaan myös riittävää lepoa ja unta sekä terveellistä ravintoa.

Uudet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön koordinoiman Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjausten 2020 (TEHYLI) toimeenpanoa. Taustalla on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kannattaa lukea myös Helsingin Sanomien taannoinen artikkeli: Osa lapsista ei pääse enää edes kyykkyyn – eikä pysty istumaan selkä suorassa – tutkimus piirtää karun kuvan koululaisista. Jutussa on myös testi, joka kannattaa tehdä selvittääkseen liikkuuko oma lapsi riittävästi suosituksiin nähden.

Minä olen yhtä sydämetön ja vaativa äiti kuin Martina 😉 , minä tosin vaadin vielä lapsiani kulkemaan harrastuksiinsa pääosin omin neuvoin bussilla, pyörällä tai kävellen. Lapseni alkavat olla sen ikäisiä, että ulkoleikit eivät enää kiinnosta. Liikkuminen ei tule enää siinä leikin ohessa, vaan liikkumaan pitäisi lähteä erikseen. Haluaisin, että lapset harrastaisivat niitä asioita, joista he nauttivat. Lasten tulisi liikkua joka päivä. Kuten olen jo aikaisemmissa postauksissa kirjoittanut, en vaadi lapsilta mitään kilpaurheilijan asennetta tai kovinkaan kunnianhimoista liikkumista, kunhan vain liikkuisivat ja ulkoilisivat joka päivä. Olisi myös toivottavaa, että he myös nauttisivat siitä ja oppisivat tunnistamaan liikunnasta saadun hyvän olon – niin henkisesti kuin fyysisesti.

Vastuu lasten liikkumisesta on vanhemmilla, niin kuin on myös lasten ruokailusta, riittävästä levosta ja muista elämäntavoista. Jos lapset eivät harrasta mitään, lasten liikuttaminen käy todella työlääksi, joskin se myös palkitsee, koska yhdessä vietetystä ajasta jää mukava fiilis kaikille. Mutta jos lapset saisivat itse päättää, he eivät liikkuisi lainkaan vaan tuijottaisivat vain kännyköitään. Ei sekään kovin ihanteelliselta tilanteelta kuulosta?

Meidän perheelle sopiva kombo on käydä kaksi kertaa viikossa ohjatuissa (lasten itse valitsemissaan) harrastuksissa lasta kohden ja loput ulkoilut/liikkumiset tapahtuvat joko koko perhe yhdessä tai jokainen erikseen tehden jotakin itselleen mieluista (välillä myös vähemmän mieluista). Me vanhemmat pääsisimme paljon vähemmällä, jos lapset harrastaisivat ohjatusti useampana päivänä, mutta sitten yhdessäololle jäisi vähemmän aikaa. Mielestäni myös joutilas aika ja yhdessäolo on tärkeää. Yhtä arvokasta liikuntaa on vaikkapa samoilu luonnossa ihmetellen merellä lilluvia jäälauttoja kuin ohjattu treeni. Omille ajatuksille ja itsensä kuuntelemiselle pitää myös jättää tilaa.

Esiteinien kanssa joutuu joskus käymään melko kovaäänistä keskustelua eri asioista – välillä tällaista keskustelua käydään kotitöiden tekemisestä, ruoka-ajoista, liikkumisesta tai läksyjen teosta. Täytyy tunnustaa, että aina ei olla lähdetty ulkoilemaan, uimaan tai retkelle niin seesteisissä ja sopuisissa tunnelmissa. Joskus (aiemmin useinkin) lähtötilanteet olivat sellaisia, että mulla kitapurjeet lepatti ja otsasuoni sykki. Monesti vähintään yhdellä perheenjäsenellä savu nousi korvista, mutta aina kotiin on palattu sovussa, rauhallisina ja tyytyväisinä. Näistäkin tilanteista on puolin ja toisin otettu opiksi. Kaikkeen ei minunkaan tarvitse lapsia pakottaa eikä kaikkea ole pakko tehdä yhdessä. Mutta usein tulen ajatelleeksi, että eivät lapset samalla tavalla urputa valmentajilleen tai kitise joukkuekaverilleen, että ”en jaksa”.

Harrastukset ovat tärkeitä lapsille, koska…

  • Oppii sosiaalisia taitoja, joita ilman vaikkapa työelämässä ei pärjää.
  • Oppii kunnioittamaan auktoriteettia.
  • Saa onnistumisen kokemuksia.
  • Saa uusia samanhenkisiä kavereita.
  • Oppii sitoutumaan joukkueeseen, harrastuksen sääntöihin ja aikatauluihin.
  • Oppii pitkäjänteisyyttä.
  • Harrastuksien mukana tulevat aikataulut, joiden myötä oppii suunnittelemaan omia aikataulujaan, miettimään missä välissä kannattaa syödä ja tehdä läksyt, että kaiken saa tehtyä ilman kiirettä ja hässäkkää.
  • Samalla oppii ottamaan vastuuta omista asioistaan.

 

Mikään ei silti voita yhdessä vietettyä aikaa. ❤️

Seuraa blogiani Instagramissa | Facebookissa | Bloglovinissa

Lue myös

Suosittelemme