Hyvinvointi

Juoksukoulu: Hehkutusta, itsekehua ja intervalleja

Teksti:
Anna.fi
lenkkeilijä

Sunnuntaiaamuna 13.5. tapahtui ihme. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin oikeasti pakottavaa tarvetta päästä juoksemaan. Reilu kuukausi sitten en uskonut ikinä tosissani saavuttavani tällaista fiilistä, vaikka kirjoitinkin tavoittelevani sitä. Äkillisesti iskeneen juoksuhimon takia lenkkikin sujui paremmin kuin koskaan.

Nopean aamiaisen jälkeen vetäisin lenkkarit jalkaan ja säntäsin ulos ovesta. Lähdin juoksemaan välittömästi ensimmäisistä liikennevaloista päästyäni, enkä pysähtynyt ennen kuin olin kiertänyt suunnittelemani lenkin ja päätynyt takaisin samaan risteykseen. Pyrähdykseen kului aikaa 20 minuuttia. Sykkeeni hipoi pilviä, hengästytti ja rintaan koski. Kotona kaaduin suoraan selälleni sänkyyn. Suihkuun ryömiminen tuntui ylivoimaisen raskaalta. Sen jälkeen iski kuitenkin todellinen onnistumisen euforia, tunne, jota olen Juoksukoulun alusta saakka tavoitellut. Minä tein sen!

Juoksukoulun alkaessa huhtikuun alussa asetin tavoitteekseni pystyä juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Sunnuntain onnistumisen jälkeen uskon saavuttavani tavoitteen määräajassa, eli toukokuun loppuun mennessä. Täytyy kyllä myöntää, että matkan varrella on usko ollut koetuksella. Treenille on ollut välillä hankala löytää sopivaa rakoa kiireisestä aikataulusta, aina ei myöskään ole yksinkertaisesti huvittanut. Lajiin tottuminenkin on sujunut hieman kangerrellen. Ilman blogia olisin todennäköisesti jättänyt leikin kesken muutaman kokeilukerran jälkeen.

Asenne auttaa onnistumaan

Vaikka minua ärsyttävätkin suunnattomasti omilla liikunta- ja terveyssaavutuksillaan kehuskelevat himoliikkujat, aion seuraavaksi sortua samaan, ja hehkuttaa omaa onnistumistani. Tässä välissä pyydän etukäteen anteeksi.

Näistä pienistä onnistumisista olen erityisen ylpeä:

1. Olen sinnikkäästi jaksanut jatkaa niinäkin viikkoina, jolloin lämpötila on lähestynyt uhkaavasti nollaa ja kova tuuli melkein kaatanut minut.

2. Olen (useimmiten) jaksanut suostutella itseni lenkille silloinkin, kun ei millään huvittanut.

3. Olen raivannut tilaa aikataulustani lenkeille ja päässyt liikkumaan muutaman kerran viikossa kiireisimpinäkin aikoina.

4. Olen jaksanut uskoa oppivani juoksemaan ja saavuttavani tavoitteeni silloinkin, kun se on tuntunut mahdottomalta.

Näitä saavutuksia tarkastellessa huomaa, että pään sisäisillä tekijöillä on oikeastaan paljon suurempi merkitys juoksuinnon löytämisessä kuin itse fyysisellä kunnolla tai teknisellä osaamisella. Välillä on otettava itseään reippaasti niskasta kiinni ja lähdettävä. Loppujen lopuksi lenkin onnistuminen riippuu omasta asenteesta. Jos väen väkisin raahautuu ulos pitäen itseään jo valmiiksi rumana, huonokuntoisena ja kaikin puolin epäonnistuneena ihmisenä, ei lenkistä millään saa mukavaa. Jos taas päättää onnistuvansa juoksijana, niin myös melko varmasti tapahtuu (ainakin jossain vaiheessa).

Tällä hetkellä toivon hartaasti, että sunnuntain aurinkoinen sää palaisi pian, sillä haluan päästä nautiskelemaan pitkästä lenkistä lämpimässä auringonpaisteessa. Ulkona juuri nyt vellovat pilvet eivät juoksemiseen pahemmin kannusta. Toisaalta juoksuintoni on nyt saavuttanut sellaisen tason, ettei muutama hassu pilvi sitä kaada. Rankkasade saattaa jo vaikuttaa.

Intervalleista haastetta treeniin

Juoksuaskeleen nyt kulkiessa aion ruveta suunnittelemaan treenin viemistä seuraavalle tasolle. Niinan mielestä lenkkien viikkomäärää ei välttämättä tarvitse lisätä. Pari – kolme kertaa viikossa kuulemma riittää. Tehoa saa sen sijaan mukavasti intervalleista, eli nopeammista, sykettä huomattavasti kohottavista pyrähdyksistä lenkin lomassa.

Niinan mukaan uuden spurtin voi juosta sykkeen laskeuduttua 120 kieppeille.

Myös pidemmälle ehtinyt voi sisällyttää lenkkeihinsä kävelypätkiä osana intervalliharjoittelua. Jos pinkoo todella kovan spurtin, voi palautella muutaman minuutin kävelemällä. Näin lenkkeihin saa salakavalasti ujutettua lisää pituutta, ja pidentyneen matkan jaksaa kyllä lopulta juosta kokonaan, vaikka alkuun pysähtelisi kävelemään. Itse aion edetä tällä tekniikalla vastaisuudessakin. Joskus hamassa tulevaisuudessa haluaisin jaksaa tunnin.

Kumpuilevaa mäkimaastoa kannattaa myös kokeilla.

”Maastovaihteluilla saa mukavasti lisää haastetta”, Niina sanoo. Hänen mukaasan vanhasta tutusta reitistä saattaa saada aivan uudenlaisen treenikokemuksen pelkästään suuntaa vaihtamalla, jolloin ylä- ja alamäet vaihtavat paikkaa.

Kerran olenkin jo ehtinyt koittaa mäkisen reitin juoksemista, mutta maasto taisi kuitenkin olla minulle hieman liian haastava. Uskoisin kokeilevani intervalleja ja maastotreenejä uudelleen jossain vaiheessa kesää, kunhan saan ensin tuon puolen tunnin lenkin sujumaan (ainakin melkein) kivuttomasti.

Niina kehottaa haastetta kaipaavia, edistyneempiä lenkkeilijöitä myös testaamaan nilkkapainoja. Painot tekevät matkasta huomattavasti raskaamman, ja kehittävät jalkojen kestävyyttä loistavasti. Myös lyhyestä lenkistä saa niiden avulla supertehokkaan.

Yksinkertaisin tapa treenin tehostamiseksi on tietenkin sekä vauhdin että matkan kasvattaminen. Jos junnaa samaa reittiä tasaisella vauhdilla vuodesta toiseen, ei kunto juuri kehity kropan tottuessa menoon. Itseään kannattaa uskaltaa haastaa.

Treeni-intoa toivottaen,

Sofia

Muista myös lukea Anun, Pirjon ja Kirsin tuoreimmista juoksufiiliksistä!

X