Liikunta

Oppiiko kuka tahansa suunnistamaan? Huonosta suuntavaistostaan tunnettu Riikka kokeili kouluvuosilta tuttua lajia ja yllättyi

Suunnistuksessa yhdistyvät luontokokemus, aivojumppa ja fyysinen suoritus. Toisin kuin moni luulee, suunnistamaan voi oppia huonosta suuntavaistosta huolimatta.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Sampo Korhonen

Toimittaja eksyi jo matkalla ulkoilualueelle, josta suunnistus oli määrä aloittaa. "Tämähän alkaa hienosti."

Suunnistuksessa yhdistyvät luontokokemus, aivojumppa ja fyysinen suoritus. Toisin kuin moni luulee, suunnistamaan voi oppia huonosta suuntavaistosta huolimatta.

Helsinki, Keskuspuisto, vuosi 1995. Säntäilen edestakaisin metsikössä ja risut rasahtelevat tossujen alla. Pulssi jyskyttää korvissa. Nostan katseeni kädessäni hikoavasta karttalehtisestä. Kaikki puut ja kivet näyttävät samanlaisilta. Pyörin kompassin kanssa kilpaa ja tajuan, ettei minulla ole aavistustakaan missä olen.

Muistoni koulun liikuntatuntien suunnistusretkistä ovat hengästyttäviä. Yhtä hankalaa perille pääseminen on ollut aikuisenakin. Autolla löydän kohteeseen vain navigaattorin ansiosta.

Onko minunlaisellani suuntavaistottomalla mahdollisuutta oppia suunnistamaan? Se selviää pian, sillä tapaan Helsingin Suunnistajien toiminnanjohtaja Anu Pikkaraisen Luukin ulkoilualueella Espoossa. Eksyn etsiessäni ulkoilualueen parkkipaikkaa. Tämähän alkaa hienosti.

Suunnistus. Toimittaja ja suunnistaja katsovat karttoja metsässä.
Anu Pikkarainen (oik.) opastaa kompassin ja kartan saloihin. Kompassi kiinni peukaloon ja käsi kartan reunaan, ja kas noin – tuolla ovat pohjoinen ja etelä!

Suunnistuksen alkeet voi opetella aikuisenakin – noinkohan?

Tavallisin suunnistamista koskeva harhaluulo on Anun mukaan se, että laji vaatisi erityisen hyvää suuntavaistoa.

– Sellaista ei tarvita, sillä suunnistamisessa käytetään apuna karttaa ja kompassia, Anu toteaa.

Kokemattomiin silmiini suunnistuskartta näyttää salakieleltä, jonka ratkomiseen tarvitaan Indiana Jonesin taitoja.

Edellisillan kuntosuunnistustapahtuman eli Iltarastien jäljiltä rastit ovat yhä maastossa, joten aiomme etsiä niistä muutaman. Ensin Anu opastaa minua kartan ja kompassin käytössä. Kokemattomiin silmiini suunnistuskartta näyttää salakieleltä, jonka ratkomiseen tarvitaan Indiana Jonesin taitoja.

– Suunnistamaan ei opi hetkessä, sillä jo karttamerkkien opettelemiseen menee hetki. Harrastuksen voi silti hyvin aloittaa vasta aikuisena suunnistusseuran alkeiskurssilla tai itsenäisesti. Kaikkien on mahdollista oppia lukemaan karttaa ja suunnistamaan, Anu vakuuttaa ja kertoo olleensa itsekin liki nelikymppinen suunnistuksen aloittaessaan.

Suunnistus on todistettavasti jumppaa keholle ja aivoille

Lähdemme kohti ensimmäistä rastia. Helteestä huolimatta metsässä on virkistävän viileää. Polku löytyy vaivattomasti.

– Suunnistus on jumppaa keholle ja aivoille ihanan rentouttavassa ympäristössä. Se kehittää fyysistä ja älyllistä suorituskykyä sekä ongelmanratkaisu­kykyä, sillä suunnistaessa joutuu jatkuvasti ratkaisemaan eteen tulevia isompia ja pienempiä haasteita, Anu juttelee.

Tuijotan karttaa herkeämättä. Tuossa kulkee kaksi tietä vierekkäin, joten kartassa näkyvän korkean kallioseinämän on oltava tuolla. Salakirjoitukselta näyttävä kartta alkaa vähitellen avautua. Rentoudun ja nostan katseeni. Suunnistaminenhan on ihan siedettävää puuhaa. Mutta sitten tulee tenkkapoo. Tähän vai tuohon suuntaan? Huomioni herpaannuttua hetkeksi kadotan itseni kartalta.

Anu muistuttaa, että suunnistajan pitää koko ajan keskittyä karttaan, muuten voi helposti päätyä hukkaamaan sijaintinsa. Kokeneena suunnistajana hän paikantaa meidät nopeasti takaisin kartalle.

Lue myös: 10 syytä, miksi metsä tekee sinulle hyvää

Liikuntaa luonnon ääressä, hyvässä ja pahassa

Tie kääntyy vasemmalle, mutta me suuntaamme mättäiden läpi suoraan ryteikköön. Nyt alkaa se osuus, jossa kartasta ei näytä olevan apua. Tuon puskanko läpi olisi tarkoitus päästä? Siirtelen oksia syrjään ja tunnen takaisin paiskautuvien oksien raapivan kättäni. Kengät painuvat syvälle mättääseen. Nyt ymmärrän, miksi Anu veti pitkät polvisukat jalkojensa suojaksi ennen lähtöä.

Hetkinen, onko tuo edessä oleva iso kallio tämä tässä kartalla? Sehän tarkoittaa sitä, että rasti on pusikon takana. Pari askelta vielä, ja puussa heiluu punaoranssi kolmio! Rasti löydetty!

Kotona mietin ennakkoluulojani ja sitä, miten nopeasti pääsin jyvälle suunnistuksesta. Toisaalta tilanne olisi voinut olla toinen, jos olisin ollut metsässä yksin. Illalla sängyssä löydän hiusteni seasta oksanpätkän ja minua hymyilyttää. Tämän kokemuksen jälkeen kynnys lähteä kartan kanssa metsäpolulle on piirun verran matalampi.

Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 7/2023.

X