Ajatuksia 18.3.2016

Elämä muuttuu, blogi muuttuu

Teksti: Elina Hovinen

 

Viime aikoina olen paljon pohtinut sitä mikä saa minut vielä pitämään blogia. Samalla mietin miksi aikanaan aloitin bloggaamisen. Mitä olen bloggaamisella saavuttanut ja mitä olen sillä itse tavoitellut. Miten olen bloggaajana muuttunut ja mitä bloggaaminen on elämääni tuonut. Haluaisitteko kuulla? Kerron joka tapauksessa. ?

Moni teistä pidempään blogiani lukeneista tiedättekin, että aloitin blogin tammikuussa 2010. Tuolloin elämä oli kääntynyt ylösalaisin. Jouduin jättämään journalismin opinnot kesken ja mennä töihin. Raha. Sitä ihminen tarvitsee hengissä pysymiseen, se valitettavasti joskus sanelee elämän marssijärjestyksen, vaikket niin haluaisi.

Vuonna 2010 – kevyesti angstinen

Aloitin bloggaamisen tuolloin pysyäkseni positiivisena. Halusin myös jatkaa kirjoittamista, etten hävittäisi koulussa saatua innostusta ja tatsia tekstin tuottamiseen. Olin aiemmin aloittanut ja lopettanut useamman erilaisen blogin, jotka olivat enemmän lifestylepainotteisia, mutta en kokenut sitä omaksi jutukseni, joten pysyttäydyin minua innostavimmassa aihepiirissä, urheilussa. Toinen syy blogin aloittamiseen oli se, etten halunnut ärsyttää ihmisiä omalla urheiluhehkutuksillani facebookin uutisvirrassa.

Ensimmäiset blogin kautta saadut lenkkarit jalassa. Ja varsin mielenkiintoista posetusta.

Tuohon aikaan sporttiblogeja ei juurikaan ollut. Kirjoitin blogiin hyvin yksityiskohtaisesti kaiken treenaamiseen liittyvän sarjojen määristä painoihin, joilla sarjoja tein. Jaoin myös aika avoimesti asioita perhe-elämästäni. Laitoin paljon kuvia arjestani. Lisäsin blogin kyllä jo tuolloin Blogilistalle, mutta en kertonut kenellekään kirjoittavani blogia. Vähitellen blogiin löysi lukijoita ja Evita-lehden alle siirryttyäni kerroin lähipiirille harrastuksestani, josta ruvettiin tuossa vaiheessa maksamaan minulle palkkaa. Lukijoita oli tuossa vaiheessa keskimäärin 2000 yksilöityä lukijaa kuukaudessa.

Kirjoittelin treenaamisestani aika tarkasti. Kritisoin vartaloani ja tavoittelin aina jotakin parempaa – ulkonäöllisesti. En ollut tyytyväinen itseeni, en ulkoisesti enkä oikein muutenkaan. Luulin urheilemisen ja ulkonäön muuttumisen muuttavan minua myös sisäisesti. Että löytäisin rauhan saavuttaessani mielestäni täydellisen vartalon. Eipä se niin mennyt. Alusta asti minun juttuja lukeneet ovatkin olleet mukanani elämäni vaikeimmat ja tuulisimmat vuodet. Tämän kuuden vuoden aikana lapsistani on tullut varhaisteinejä, päiväkoti-ikäisistä on tullut koululaisia. Olen etsinyt itseäni, masentunut, eronnut, toipunut masennuksesta ja mennyt uudestaan naimisiin.

Bloggaamisen alkuvaiheessa en tavoitellut blogillani oikein mitään. Oikein hämmästyin kun arvostamani lehtitalo ja aikakauslehti halusi minut heidän sivustolleen bloggaajaksi. Olin todella otettu ja ihmeissäni. Tuolloin ensimmäisen kerran mietin mitäköhän mahtavaa tämä blogi voi minulle tarjota. Blogi on ollut minulle minun oma paikka, minun oma juttuni, paikka jossa voin ilmaista itseäni ja raottaa sen valikoidun palan omista ajatuksistani.

Blogi on ollut mulle tosi tärkeä. Tämä harrastus on mahdollistanut minulle monta muuta harrastusta. Rehellisesti sanottuna minulla ei olisi ollut varaa käydä kaikissa niissä juoksutapahtumissa omalla rahalla, joissa olen käynyt. Minulla ei olisi varaa ostaa sitä määrää lenkkareita ja trikoita, joita minulla on, tai kokeilla kaikkia niitä erilaisia lajeja. Blogi on siis mahdollistanut minulle paljon elämyksiä, kokemuksia ja verkostoja, joita melkeinpä mikään muu ei mahdollistaisi samalla tavalla kuin blogi. Blogin mukana on tullut kuvioon myös pr-toimistot, joiden kautta olen saanut osallistua lukuisiin blogitapahtumiin. Kaikista ehkä merkittävimpänä asiana tässä vaiheessa elämää voin sanoa, että nykyinen työpaikkani on ihan puhtaasti blogin ansiosta saatu. Yhteistyökumppanistani tuli työnantaja, vieläpä ihan huikea sellainen.

Varmasti aistittekin tässä tekstissä pienen kriisin bloggaamista kohtaan, ehkä olette sitä uumoilleet jo ennen tätä kirjoitusta? Takana on paljon pohdintaa suunnasta jos toisesta. Kirjoitin äsken listan aiheista, joista haluan teille kirjoittaa ennen kuin kerron mihin suuntaan lähden blogiani viemään.

Vaikka blogia kohtaan on kriisiä ilmassa, muu elämä on tasapainossa. Kotona on kaikki hyvin – rakastan mun perhettäni eniten maailmassa. ❤️ Tykkään työstäni ihan hulluna – tuntuu, että olen vihdoinkin löytänyt sen jutun, josta oikeasti tykkään ja missä olen hyvä. Elämän palikat on varsin hyvin paikoillaan ja nivoutuvat nätisti toisiinsa.

Tässä tällainen avaus tähän pandoran lippaaseen, jota lähden nyt sitten tarkemmin avaamaan postaus kerrallaan. Stay tuned. 😀

*Kaikki postauksen kuvat ovat ensimmäiseltä bloggausvuodelta.

Kommentit (6)

Sinnikkäästi oot jaksanut olla kyydissä! 🙂 Kiva kuulla, kiitos! Ja ihanaa kevättä sullekin!

Kiitos! Todella kiva lukea tuota rehellistä ja avointa tarinaasi. Itse aloitin blogin Vitsit, me lennetään kirjoittamisen vasta viime vuoden lokakuussa. Jotenkin tuntui tutulle osa noista motiiveista 🙂

T. Sami

Kiitos, kiva kuulla. Pitääkin käydä vilkaisemassa sun blogia.

Jotenkin kuulostaa tutulta. Itse kirjoitin blogia säännöllisesti viisi vuotta, kunnes videot ja YouTube tempaisi mukaansa. Työkuvioita blogi tai vlogi ei ole vielä päässyt sekoittamaan… Joka tapauksessa mielenkiintoista kuulla tausta-ajatuksiasi.

🙂

Minun elämää blogi on onnellisesti sekoittanut – saan tehdä kaikkea sitä mikä on kivaa! 🙂

Täällä lukija joka kulkenut lähes koko matkan mukanasi. Hienosti vedät muijjja 🙂 Ihanaa kevättä!!

Sinnikkäästi oot jaksanut olla kyydissä! 🙂 Kiva kuulla, kiitos! Ja ihanaa kevättä sullekin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *