Juoksu 20.8.2012

Elämää maratonin jälkeen

Teksti: Elina Hovinen

Voi hurmos! Se se päällimmäinen fiilis on nyt. Vaikka heti juoksun jälkeen tuntui, että en ikinä enää juokse maratonia ja ällötti nähdä ihmisiä lenkillä. Tänään on sitten taas ihan toinen ääni kellossa. Odotan innolla (wtf!?), että pikkuvarpaan kynnet irtoaa, että pääsen taas juoksemaan.

Oikean jalan pikkuvarvas juoksun jälkeisenä iltana, varvas on edelleen aika tunnoton. Vasemman jalan pikkuvarvas on musta, muttei noin turvoksissa.

Maratonin jälkeen ajoin siskon perheineen kotiinsa, tulin kotiin ja voin pahoin. Äiti onneksi tuli kohta perässä meille ja pakotti mut syömään makaronilaatikkoa ja suolakurkkuja. Olo parani heti. Saunoin äidin kanssa ja lähdin ystävän luo, jossa tytöt olivat jo yöunillaan. Äiti jäi meille yksinään nukkumaan. (Mies oli koko viikonlopun ystäviensä kanssa vaimojen organisoimalla yllärimökkireissulla.)

Eilen liikuin portaissa näin, samoin tänään aamulla, mutta nyt liikkuminen on paljon sujuvampaa. Sain varattua keskiviikoksi ajan hierojallekin. Ah!

Synnytystä ja maratonia verrataan usein toisiinsa. On niissä paljon yhteneväisiä piirteitä ainakin minun kokemuksieni perusteella. Molemmissa täytyy keskittyä totaalisesti siihen hetkeen ja jaksamiseen. Omalla kohdallani yhteneväistä on myös se, että kummassakaan ”toimituksessa” en paljoa puhu. Jos haluaa saada mut hiljaiseksi, niin pitää laittaa mut joko juoksemaan maratonia tai synnyttämään. Muuten mulla juttua riittää rasittavuuteen asti. Yhteistä näillä kahdella asialla on myös se, että molempia kokemuksia täytyy puida moneen kertaan. Nyt voisin loputtomiin muistella juoksua.

Tänään aamulla töihin mennessä ajoin pätkän maratonreittiä ja muistelin fiiliksiä, joita mulla oli siinä kohtaa reittiä (Kuusisaari – Munkkiniemen risteys). Samalla tajusin, että en muista reitin loppuosaa. Ei ole mitään tarkkoja muistikuvia. Muistan vain kannustushuudot ja tutut ihmiset ja osaan ehkä sijoittaa ne kartalla oikeisiin paikkoihin, mutta maisemista mulla ei ole mitään käsitystä, varsinkaan sellaisita paikoista, joissa ei ollut tuttuja kannustamassa. Veli oli ottanut kuvia pahimmilta kilometreiltä enkä mä ollut edes huomannut koko miestä siellä reitin varrella niissä kohdissa, joissa kuvia on otettu.

Sitten juoksukuvia. Kuvat on ottanut veljeni Jaakko ja kaverini Tuukka, suurkiitokset kuvista!

Tässä vaiheessa ollaan juostu alle 10 km.

Geelit kädessä, eli 15 km on vähintään taitettu.

Kuvat tähän asti: Tuukka.

Kuusisaaressa

Mannerheimintietä kohti. Tuskaaaa!

Väkinäiset hymyt siskoille rokkimäkin kulmilla. Matkaa jäljellä korkeintaan kaksi kilometriä.

Äidin pyörän sarvet näkyy kuvassa. Siellä se äiti kannustaa sinnikkäästi. ♥ (Kuvat: Jaakko)

Kuvat: Tuukka

 

Siskokset (Kuva: Jaakko)

Vantaalla uusiksi. Ehkä. Hurahdin. Ei voi mitään.

Oli ihana lukea myös muiden maratonkokemuksia. Tässä ihan älyttömän juoksijan kertomus. Jäbä on tyytymätön 2 h 38 min aikaan. 😀 Sitten toinen ihana urheilija Tickle Your Fancy -blogin Sara, kovakuntoinen pirteä mimmi. Täällä hänen maratonkertomuksensa, hänellekin tämä maraton oli ensimmäinen. Korjaa Sara, jos olin väärässä.

Kommentit (16)

Sanna: Peruskestävyystreeniä vaan, niin sykkeet laskee. 🙂

Hei,

mä juoksin samaisessa maratonissa 4h 10min. Olen siis juossut todella samaa vauhtia kanssasi 🙂 ja tuntemukset ovat todellakin juuri samanlaiset. Harmittaa, etten päässyt parempaan aikaan ja toisalta olen sairaan tyytyväinen siihen että selvisin. Ekat 20 km meni kepeästi, seuraavat 10 km itseään psyykatessa (vielä puolet jäljellä..) ja viimeiset kymmenen täydellisessä sumussa metrejä laskien ja itseään psyykaten (3kilometriähän on tosi lyhyt matka..).

Nyt jalat on umpitönköt ja jokaiseen istumiseen pitää ottaa tukea jostain. Portaat on pahimpia. Mutta tänään on tosiaan parempi päivä jo kuin eilen. Eiköhän tää tästä! Ja sama juttu, ei tästä jutusta eroon pääse, pakko päästä uudestaan. Tsemppiä!

Hei,

Minä tulin siellä jälkijoukoissa maaliin. Alkumatka meni hyvin ja olin mieheni kanssa alla viiden tunnian vauhdissa, 30 km jälkeen alkoi vaikeat hetket ja vauhti hyytyi. Kuusisaari-Lehtisaari vaiheista en muista mitään muuta kuin että puskissa juostiin. Perheen maratonmestaruus säilyi kuitenkin edelleen mulla. Jotain jäi hampaankoloon kun viiden tunnin alitus jäi puuttumaan. Kaksi kynttä lähtee vielä irti, mutta muuten olo on aika hyvä. Sitä jäin miettimään että miksi yleisessä miesten sarjassa on 1400 juoksijaa ja naisissa 400. Naisenergiaa tarvittaisiin lisää.

Huikeeta! Juoksin ekan maratonini viime vuonna Tukholmassa, ja pystyn täysin eläytymään sun fiiliksiin! Kyllä tuossa kokemuksessa on vaan jotain käsittämättömän hienoa… 🙂

Mua vaan naurattaa toi eka juoksukuva, kato sun vierellä juoksevaa miestä, paidassa lukee ”From Italy, only for you” 😀

Mutta tosi hienosti vedetty! En tiedä, uskaltaisinko tai haluaisinko itse koskaan yrittää…kun eihän sitä oikeen voisi/kehtaisi keskenkään lopettaa, mutta mitä jos ei vaan enää pystyisi juoksemaan?

Oi että! Ihanat kuvat ja tunnelmat!! 🙂 Oot nainen rautaaaaaa!!!!

Elisa: Ehkä säkin pian pääset taas juoksemaan. Sun juoksukertomus oli ihana.

Anonyymi: Me ollaan tosiaan juostu aivan samaa tahtia. Milloin meinasit juosta seuraavan kerran?

Ellu: Ehkä seuraavalla kerralla pääset alle viiden tunnin. Oon sun kanssa ihan samaa mieltä. Naisia oli ihan liian vähän. Sen huomasi kannustuksissakin, kun tuntemattomatkin huuteli, että ”hyvä tytöt”. Mun kynnet muuten taitaa sittenkin pysyä paikoillaan. Puhkaisin vain rakkulat kynsien alta.

Mjo: Niin on, jotakin selittämätöntä. Niin hirveetä, mutta silti niin ihanaa.

TanjaK: Mä en edes huomannut tuota aiemmin! 😀 😀 Sun sisulla sä juoksisit maratonin vaikka heti. Pakkohan sun on joskus kokeilla. Ruvetaan treenaamaan yhdessä ja ens kesänä sit kimpassa?

Emppu: Kiitos! 🙂 <3

i’m the man with white t-shirt ” from italy for you” and back my first helsinki marathon

ciao

stefano

Stefano Fiordi: Really? How did you find my blog?

Mä juoksin tosiaan sen 4.10 ajan. Ajattelin juosta seuraavn kerran ehkä ensi kesänä, siis maratonin. Huvittais kyllä kovasti mennä vielä tänä syksynä kokeilemaan jonnekin.. Mikä se Vantaan maraton on, josta mainitsit? Puolikaskin voisi olla ihan hauska 🙂 Nyt kun taas jalat kantaa, alkaa kyllä juoksuttaa 🙂

Sanna

Sanna: Vantaan maraton juostaan Tikkurilassa, neljä kertaa sama lenkki ympäri. Tapahtuma on 13.10. Siellä juostaan puolikaskin, mutta seuraavana päivän. Kohta olisi Espoon rantamaraton ja siellä olisi mahdollisuus juosta kokonainen tai puolikas. Hmm. Pitää katsoa lauantain Midnight Runin jälkeen miltä se juoksu taas maistuukaan.

Onnittelut maratonista! 🙂 Jospa joskus itsekin olisin siinä kunnossa… Sitä kohti vain, päättäväisesti. Paljastatko, mitä sykemittari kertoi maratonin jälkeen? Keskisyke yms.?

Kiitos! 🙂 Mulla on ihan kokonaan jäänyt nuo ilmoittamatta, toki paljastan.

Matka: 42.2 km

Kesto: 4 h 12 min

Syke: keski – 158 bpm, max – 181 bpm

Kalorit: 2456 kcal

Kiitos vantaa-vinkistä. Pitänee miettiä mitä ja milloin.. Mun keskisyke oli 171 ja maksimi 193.. Oli lopussa jo aika tukala olo. Asialle pitäis varmaan tehdä jotain..

Sanna: Peruskestävyystreeniä vaan, niin sykkeet laskee. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *