Suunnistus

Ensikertalainen Jukolan viestissä

24.6.2017 Teksti: Elina Hovinen

*Reissun maksoi Evoke Natural Goods, varusteet sponsoroi: Suunto, Salomon & Petzl

Tästä postauksesta voi käydä lukemassa tunnelmat ennen omaa suoritustani. Olin koko yön seurannut tulospalvelusta muiden suorituksia. Jokainen joukkueemme jäsen suoriutui yli odotusten, joka aiheutti sen, että otin itselleni ylimääräisiä paineita. Pelkäsin, että minä olen joukkueesta se, joka epäonnistuu.

Tiesin, että minun olisi pitänyt nukkua ennen suoritustani, mutta en pystynyt. Syödä sentään pystyin, joka olikin sitten lopulta ehkä huono veto, koska aamuviideltä syöty kanakeitto ei tykännyt pysyä sisälläni. Tai sitten se oli jännitys, joka laittoi aineenvaihduntaan turbovaihteen.

Tunnelma meidän teltassa oli ihana. Jokainen lähetettiin kannustavin sanoin metsään ja osuudeltaan saapuva toivotettiin hurrauksin tervetulleeksi.

Vihdoinkin oman vuoroni koittaessa seisoin lähtöalueella aivan nollat taulussa. Normaalisti vastaavassa tilanteessa olisin käynyt jonkinlaista mielikuvaharjoittelua, mutta tällä kertaa siihen ei oikein ollut mahdollisuutta, koska olin Jukolassa ensimmäistä kertaa. Kyselin vähän kanssasuunnistajilta neuvoa miten tilanteessa täytyy toimia, kun lähtö siirtyikin yhteislähtöön.

Siirryimme massana omien karttojemme viereen ja odotimme lupaa ottaa kartta käteen. Lupa tuli. Seuraavaksi odotimme lähtölupaa, jonka jälkeen kartan sai avata.

Lähtölaukaus kuului ja porukka ampaisi matkaan. Ampaisin itsekin juoksuun ja yritin päästä samaa vauhtia juoksevien matkaan. Samalla taittelin tuota valtavan kokoista karttaa auki ja yritin epätoivoisesti vilkuilla sitä ja löytää kartalta K-pistettä. Katsoin montako rastia on kaiken kaikkiaan, 21. Samalla huomasin, että koko massa juoksee yhtensä letkana, joten päättelin, että massa juoksee yhdessä K-pisteelle. Päätin, että viimeistään siinä etsin kartalta sijaintini. Minua oli jännittänyt eniten se, etten löydä lähtöpaikalta kolmiolle (K-piste). K-piste oli onneksi ensikertalaiselle helpossa paikassa, eli lammen rannassa, sijainti oli helppo paikantaa, koska kartalla oli vain kolme lampea.

Ensimmäinen rasti oli lähellä. Otin suunnan ja valitsin suunnan perusteella oikean letkan, jonka perään lähdin juoksemaan. Tähän letkaan sattui suunnistajatyttö, joka kertoi lukevansa minun blogia. 🙂 Rasti löytyi helposti, taas suunta ja menoksi. Hoin itselleni niitä asioita, joita olin muille sanonut rohkaisuna ennen metsään lähtöä. ”Ota aina suunta. Lue maaston muotoja. Luota omiin taitoihin. Valitse helppokulkuinen reitti, jos on valinnanvaraa.”

Heti ensimmäiseltä rastilta lähdin peesaamaan vaaleanruskeapaitaista hollantilaista miestä, jonka vauhti näytti minulle sopivalta. Ohitin hänet ja hän otti minut kiinni, meni ohi… ja taas sama alusta. Olisikohan ollut jo toinen vai kolmas rasti, kun huomasin, että taas olemme lähdössä samaan suuntaan. Mies taisi kysyä minulta alkuvaiheen rastivälillä koodia ja sanoin ”Yep…. I think so… I hope so…” 😀 Kerroin olevani ensimmäistä kertaa Jukolassa ja niin oli hänkin. Myös hän oli aloittanut suunnistuksen tänä keväänä ja harrastanut aiemmin polkujuoksua.

Lähtiessämme rastille, joka oli käytännössä kartan ihan toisessa päässä, sovimme että lähdemme etsimään rastia yhdessä ja varmistimme sijaintimme toisiltamme. Teimme reittivalinnan yhdessä. Päätimme mieluummin juosta pitkän pätkän tietä pitkin kuin metsää, että saisimme vähän vauhtia touhuun.

Rastilla kysyimme taas toisiltamme, mikä sinun seuraava rasti on. Ai taas sama, lähdetään. Minulla meni suunnan ottamiseen aina kauemmin aikaa kuin hollantilaisella, mutta juoksin aina miehen kiinni. Metsässä letkan perässä ei päässyt oikein kunnolla juoksemaan, joten valitsimme aina kun mahdollista sellaisen reitin, jossa pystyi päästelemään.

Metsässä huudeltiin koodeja ja minä vastailin niihin itsevarmana. Meneekö tämä letka 169:lle, kysyttiin. Vastasin itsevarmasti ”joo”. Itse en yllättäen ollutkaan koodien huutelija, vaikka Henriikkakin oli etukäteen sitä mieltä, että olisin. Suunnan perusteella pystyi helposti päättelemään oman letkan ilman erillistä kyselyä.

Oman radan loppuvaiheessa, rastia 18 hakiessamme, tuli herpaantuminen. Kumpikin luotti vähän liikaa toiseen ja yhtäkkiä emme kumpikaan tienneet missä olemme. Lähellä ei ollut muita suunnistajia ja jonkin aikaa metsässä poukkoiltuamme näimme tien, jolle menimme paikantamaan sijaintiamme. Kohta juoksimme paikkaan, jossa oli kartta-alueen reunan/kielletyn alueen merkiksi laitettu nauha. Luulimme paikantaneen sijaintimme ja painelimme oletettuun suuntaan, josta rasti pitäisi löytyä. Ei löytynyt ja kohta tuli taas eteen tie. Hmm. Olimme menneet yhden ”korttelin” liian pitkälle. Tähän törttöilyyn meni n. 15 minuuttia aikaa.

Loput rastit olivat todella helpoissa paikoissa ja painoimmekin urku auki loppuun asti. Tai mun urun pillit meni tukkoon ennen maaliviivaa, enää ei löytynyt irtiottokykyä ja nilkat tuntuivat pyörivän säärien jatkona kovasta muljuamisesta.

Henriikka ja Lari huusivat radan reunassa, että ota tuo mies kiinni, tarkoittaen hollantilaista. ”En mä, oon juossut tuon kaverin kanssa koko matkan.” 🙂 Mä huutelin puolestaan heille, onko Veera jo tullut. Oletin, että Veera pinkoo 3 kilometriä pidemmän radan mua nopeammin.

Maalialueella Jesse taltioi ensimmäiset fiilikset kameralle ja sen jälkeen menin kiittämään hollantilaista seurasta. Kohta olimmekin koko joukkue Hillaa lukuun ottamatta kasassa fiilistelemässä kokemaamme. Hilla oli jo lähtenyt perheensä kanssa jatkamaan matkaansa. Purimme nauraen ja pulputtaen kaikkea kokemaamme, kunnes vilu alkoi hiipiä puseroon ja täytyi lähteä purkamaan telttaa.

Jälkilöylyt jäi vähän lyhyeksi väsymyksen ja pitkän kotimatkan vuoksi. Ajelimme mökille suihkuun ja hiukan lepäämään ennen kotimatkaa. Karonkkaa odotellessa…

Tässä vielä meidän joukkueen osuudet: matka, osuusaika ja sijoitus viestissä.

  1. Hilla Stenlund / 12,8 km / 1:55:07 / 798
  2. Lari Salama / 14,3 km / 2:21:47 /838
  3. Jesse Väänänen / 12,4 km / 1:35:36 / 622
  4. Henriikka Simojoki / 7,7 km / 1:44:27 / 738
  5. Marinella Himari / 7,9 km / 2:17:51 /957
  6. Elina Hovinen / 10,9 km / 2:11:18 / 961
  7. Veera Malmivaara / 13,9 km / 2:39:20 / 976

Reissu oli ikimuistoinen kaikkinensa. Ihan mahtava jengi! Voin luvata, että tämä Jukolan viesti ei jää ainoaksi.