Juoksu 20.8.2015

Erilainen maratonpäivä

Teksti: Elina Hovinen

Viime lauantaina oli Helsinki City Marathon. Mä olin tapahtumassa tällä kertaa vain katsojan roolissa tai oikeastaan kuvaajana. Aamupäivällä pyörin kisan messualueella Suunto-paita päällä edustamassa tai heittämässä läppää ihmisten kanssa, miten sen nyt ottaa. Sitten nappasinkin kamerat kantoon ja lähdin reitin varrelle kuvaamaan.


Maraton-tapahtuman sisällä oli uusi juoksutapahtuma Helsinki Street Run, 17 kilometrin juoksu, joka meni osittain samaa reittiä maratonin kanssa. Tämä kuva niistä juoksijoista. 🙂 Päivän paras juoksukaksikko, Tanja sanoi, että ”pysähdytään ottamaan kuvia, meillä ei ole mikään kiire”. 😀


Tämä urhoollinen kuvausassari jaksoi pörrätä mun ja kameralaukkujeni kanssa koko päivän.

Etukäteen suhtauduin maratonpäivään ja rooliini päivän suhten ihan neutraalisti. Ei haittaa vaikken voikaan juosta, mutta kyllä nuo tapahtumat on tunnelmaltaan niin ihania ja sähköistyneitä, että tuli sellainen fiilis, että MINÄKIN HALUAN. Oli kuitenkin hauska seurata meininkiä sivusta. Osa näytti keskittyvän tiiviisti, osaa jännitti silminnähden, jotkut venyttelivät, toiset vain rentoutuivat nurmikolla. Bajamajajonot muodostuivat vähitellen pitkiksi letkoiksi, totisimmat juoksijat aloittivat verryttelyn juoksemalla kimmoisalla askeleella Olympiastadionin ympäristössä. Hyväksyvän huvittuneesti seurasin, miten harmaahapsetkin ottivat ihan tosissaan itsestäänsä selfietä keskellä ihmismassaa. Kohta kuulutettiin startin lähestyvän ja massat vyöryivät lähtöalueelle. Starttiviivan eteen asettui kolme urheilijan näköistä nuorta pitämään nauhaa. Huomasin, että minuakin jännittää. Mahassa kipristi ja suuta kuivasi. Lähtölaukaus paukahti ja ne kolme nuorta singahti täyteen vauhtiin juosten narun kanssa pois tieltä. Massa valui vähitellen liikkeelle ja me nappasimme pyörät alle ja siirryimme kuvaamaan Maximin geelinjakopistettä. Huusin kannustuksia kaikille, jotka vain tunnistin juoksevasta massasta. Hienoja suorituksia, mahtava meininki! Ensi vuonna mä oon mukana (jos vain jalat sallii), vaikka kiva kokemus se oli näinkin.

Kirjoittaessa kuuntelin tätä.