Mainos

Esittelyssä upea juoksujengini

26.3.2019 Teksti: Elina Hovinen

*Mainos (josta en saa rahaa):
Helsinki Half Marathon
Esport Aalto
Yvette
Njie

Muistatteko, kun hain juoksijoita juoksujengiini, joiden kanssa voisin treenata yhdessä puolimaratonille? Sain neljäkymmentä vaivalla ja ajatuksella kirjoitettua hakemusta, joista valitsin 10 juoksijaa + yhden juoksijan, jolla oli jo osallistumisoikeudet tapahtumiin.

Viime sunnuntaina oli juoksujengini ensimmäinen yhteinen tapaaminen. Treenaamme tällä porukalla Helsinki Half Marathonille, eli puolimaratonille ja harjoittelemme blogissa sunnuntaisin julkaistavan juoksuohjelman mukaan.

Kokoonnuimme Otaniemen Esport Aaltoon ja teimme yhdessä kuntosalilla kuntopiiritreenin ja tutustuimme toisiimme. Teimme 40 minuutin tehokkaan hikijumpan, jonka olen jakanut täällä blogissani. Vaikuttaa siltä, että meillä on aivan huikea 12 naisen jengi kasassa.

Suurkiitokset Yvetelle treenivaatteista, jotka he ystävällisesti lahjoittivat meille. Trikoot ovat mukavan napakat ja soveltuvat myös juoksuun. Mielestäni Yveten urheilurintsikat ovat parhaita. Käytän oikeastaan vain Yveten liivejä treenatessa, koska ne ovat tukevia ja sen lisäksi ovat myös nätin näköisiä.

Heti treenin jälkeen täytyy aina muistaa syödä, niinhän mä juuri pari postausta sitten paasasin. Treenipäivänä välipalat meille tarjosi Njie.

 

Tässä minun ihana tiimini

Mulle jäi ensimmäisestä tapaamisesta sellainen fiilis, että tästä keväästä tulee hieno. Porukalla tuntui synkkaavan hyvin. Juoksu yhdistää. Jengin ikähaarukka on 22-48-vuotta eikä sitä edes huomaa. Oon niin iloinen ja ylpeä tästä jengistä. Katsokaa nyt itse.

Anna ja Marika

Onerva ja Mirja

Roosa ja Anne

Silvia ja Noora

Maru ja Tiia

Eikö olekin upeita naisia! Joukosta puuttui ihana Marita, koska hänen koira sairastui eikä hän päässyt mukaan treenipäivään. Alla Marita. 🙂

Jokainen juoksee tapahtumassa oman tavoitteensa ja kuntonsa mukaan. Jengimme tavoiteajat liikkuvat 1:45 alituksesta vähän reiluun kahteen tuntiin. Mikä on sun puolimaratonin tavoiteaika?

Alennuskoodi Helsinki Half Marathonille

Mikäli haluat ilmoittautua mukaan samaan tapahtumaan, missä meidän jengi juoksee, saan tarjota lukijoilleni 10 % alennuksen hinnasta koodilla: ELINA19.

Juoksujengiin mahtuu vielä kolme jäsentä

Juoksujengiini mahtuu vielä kolme juoksijaa! Teen yhteistyötä Njie Suomen kanssa ja he halusivat tarjota vielä kolmelle juoksijalle osallistumiset tapahtumaan. Mikäli haluat olla osa tätä huikeaa porukkaa, katso tästä Instagram-postauksesta tarkemmat hakuohjeet ja hae ihmeessä mukaan. Hakemuksen voi laittaa myös yksityisviestillä, sen ei tarvitse olla julkinen. Haku päättyy 7.4.

Lue myös