Vaellus ja Retkeily

Espoosta Kiilopäälle

18.9.2018 Teksti: Elina Hovinen

Tänä vuonna lähdimme vaellusreissullemme lentäen. Ihana appiukko tuli aamuvarhain hakemaan ja kyyditsi meidät lentokentälle. Lentämällä vaellusreissulle lähteminen toi pakkaamiseen vähän ekstrahaastetta. Rinkan painosta emme olleet huolissamme. Minulle pientä päänvaivaa aiheutti se, että rinkan ulkopuolelle ei saanut jättää mitään roikkumaan matkan ajaksi. Rinkkani oli aivan ääriään myöten täynnä, koko 68 litraa täynnä tavaraa. Kymmenen päivän vaelluksen ruoat veivät puolet rinkan tilasta. Rinkkaan ei myöskään saanut pakata kaasuja ja koko vaellusreissun ajan täytyi kantaa mukana myös ne vaatteet ja hygieniatarvikkeet, joita tarvitsi vaelluksen jälkeen matkustamiseen ja peseytymiseen.

Rami oli jälleen tehnyt reissun pohjatyöt huolella. Hän oli selvittänyt, miten rinkka kuuluu pakata ruumaan, mistä saamme keittimiin kaasut ja millä kyydillä pääsemme lentokentältä Kiilopäälle.

Ivalon lentoasemalta lähtee jokaisen lennon jälkeen Eskelisen Lapin Linjojen bussikyyditys Saariselälle ja Kiilopäälle. Nostimme rinkat matkatavarahihnalta selkään ja kävelimme suoraan lentokentän oven edessä odottavaan bussiin. Bussikyyti maksoi 13 euroa Kiilopäälle (ohjeissa toivottiin käteismaksua). Saariselälle olisi päässyt muutaman euron halvemmalla.

Tuntui ihan hassulta, kun olimme saman aamun aikana ehtineet Espoosta Kiilopäälle. Ostimme kaasut Kiilopään Luontokeskukselta, järjestelimme rinkat vaelluskuntoon ja lähdimme kävelemään painavine rinkkoinemme kohti ensimmäisen yön leiriytymispaikkaa.

Rami oli tutkinut UKK-puiston karttaa koko pitkän kesän odottaessaan tätä vaellusreissuamme, joka oli samalla hänen kesälomansa. Rami oli hahmotellut meille alustavan reittisuunnitelman. Reittimme lähti Kiilopäältä kaakkoon, kohti Suomunruoktun tupaa.

Ramin takki: Jack Wolfskin, The Humboldt Jacket *saatu

Kiilopää – Suomunlatvan laavu – Suomunruoktu 15 km

Alkumatka oikeastaan Suomunruoktulle asti oli helppokulkuista leveämpää polkua.

Matkustamisen jälkeen jalkani tuntuivat turvonneilta ja aina niin ihanilta tuntuneet vaelluskengät puristivat aivan yllättäen. Rinkka tietysti painoi tässä vaiheessa reissua melkoisesti. Punnitsin rinkan Kiilopäällä ja ilman isoa järjestelmäkameraa ja 1,5 litran juomapulloa. Rinkka painoi ilman niitä 18 kiloa. Ramin rinkka painoi lähtiessä 25 kiloa.

Sää oli harmaa ja tihkusateinen. Mieli karkaili vielä joka suuntaan, enkä vielä osannut olla läsnä siinä hetkessä. Tunnistin tuttuja polkuja vuoden takaisesta Saariselkä MTB -kisasta ja muistelin Martinan kanssa tehtyä kisareissua.

Minun vaellusvarusteet: Jack Wolfskin *saatu

Tihkusade ei houkutellut pitämään kummempia taukoja. Pysähdyimme muutaman kerran hörppäämään vettä ja minä säädin rinkan asetuksia vähän kerrallaan sellaisiksi, että rinkkaa oli mukava kantaa. Minulla oli ensimmäistä kertaa uusi rinkka käytössä, joten meni hetken aikaa siihen totutellessa.

Pidimme ensimmäisen lounastaukomme Suomunlatvan laavulla, jossa oli myös muita vaeltajia taukoa pitämässä. Samalle paikalle osui blogini lukija, joka oli omalla porukallaan vähän lyhyemmällä ja vauhdikkaammalla vaellusreissulla. Oli kiva, kun tulit juttelemaan, vaikka olin melkoisen pöllähtänyt tuossa vaiheessa reissua.

Suomunlatvan laavulla kohtasimme ensimmäisen kerran kolmen vähän vanhemman naisen seurueen, joiden kanssa kuljimme kolme päivää samoihin leiriytymispaikkoihin.

Mulla oli mukana pieni kamera videokuvaamista varten ja iso järjestelmäkamera. Stressasin, miten saan kamerat säilymään koko reissun ajan ehjänä, jos sade yltyy. Tuossa vaiheessa reissua en olisi saanut kameroita mahtumaan rinkkaan sateelta suojaan. Ihmettelin myös puristavia vaelluskenkiä, murehdin kaikenlaista turhaa ja mietin jopa sitä, jaksanko edes olla kymmenen päivää vaeltamassa.

Suljin puhelimeni Kiilopäällä viimeisen Instagram-päivityksen jälkeen, eikä kännykän sulkeminen ihme kyllä aiheuttanut minkäänlaista levottomuutta. Ei koko reissun aikana.

Lounaan jälkeen mieli alkoi asettua rauhallisemmille taajuuksille ja päivämatkan viimeiset viisi kilometriä sujuivat mukavasti. Sivakkaojalta Suomunruoktuun reitti kulki joen vartta. Lopuksi ylitimme saman ojan päästäksemme tuvalle. Saavuimme Suomunruoktuun neljän jälkeen iltapäivällä.

Pystytimme telttamme varvikkopatjalle, sytytimme nuotion nuotiopaikalle ja aloimme vähitellen valmistamaan iltaruokaa. Päivän tihkusade oli vaihtunut kauniiksi ilta-auringoksi. Saimme nuotion ääreen seuraksemme ihastuttavan eläkeläispariskunnan, joiden kanssa saimme viettää iltaa peräti kymmeneen asti illalla. Olen vieläkin tuosta pariskunnasta ja heidän elämänaseenteestaan inspiroitunut. He elivät onnellista ja omannäköistä elämää aivan täysillä. Siinä mulle ja meille tavoitetta.

Selkeä ilta tiesi myös kylmää yötä. Ensimmäinen yö olikin pakkasyö. Nukuin pää makuupussin sisällä lämmittäen hengitykselläni pussia. Ei kuitenkaan palellut.

Kilometrit tähän asti: 15 kilometriä.

Kommentit (6)

Näköjään! Samat sanat! Oli tosi kiva, kun tulitte juttelemaan. 🙂 Kerrottiin lapsille teidän pojasta, joka oli vaeltamassa. 🙂

mukava lukea tunnelmiasi reissusta ♡ melkein tuoksuu se kostea ilman mikä oli kun lähdettiin kiilopäältä kohti ensimmäistä taukopaikkaa. Ihania muistoja ne tuoksutkin!!

Ymmärrän hyvin jos susta tuntui vähän pöllähtäneeltä, minustakin tuntui samalta 😄Ja tavallaanhan tuolla metsässä ollessa tuntuu että jokaisella on sellanen oma pieni tila ympärillä, suurempi kuin täällä kotona normielämässä. Jotenkin sen aistii et kukin on lähtenyt sinne rauhoittumaan ja minusta se on just se ihana juttu, Iltanuotiot ❣
Olis ollu mukava nähä teitä enemmänkin, ehkä taas (ollaankohan) ens syksynä samoilla seuduilla 🤗

Mielenkiinnolla odottelen lisää juttuja mikä teillä oli reittinä. Me oltiin eka yö salonlammen laavupaikalla (ihana), tokaksi yöksi luirolle, kolmas yö kotakönkään laavulla( ihana tämäkin) ja neljännen päivän iltana jo takas kiilopäällä. Aika haipakkaa mentiin mut niin Huikea reissu, ihana reitti, maisemat todella vaihteli suuresti ja sää oli kyllä kans ihan paras!! Tää harrastus on 👌🏻❣
-marja

Tuo on muuten niin totta, että jokaisella on vähän isompi yksityinen tila tuolla vaeltaessa, mutta samaan aikaan myös uusia ihmisiä kohtaan tietyllä tapaa avoimempi. Luonto ja siellä viihtyminen yhdistää. Usein poluilla liikkuu saman henkisiä ihmisiä.

Minustakin olisi ollut kiva jutella pidemmästi ja vaihtaa fiiliksiä. Onko teillä jo ensi syksyn kohde mietittynä? Ei sitä tiedä, jos osuttaisiin jälleen samaan paikkaan samaan aikaan. 🙂

Lisää juttuja tulee tässä syksyn mittaan tiputellen. 🙂

Olen lukenut tätä blogia ja seurannut instassa reilun vuoden, muutama viikko sitten kun kirjoitit että lähdettä vaeltamaan tajusin että myös me ollaan saariselkä/inari akselilla silloin, meillä tämä on joka vuotinen loma, ruska loma siis…tosin me tehdään vaan päivän reissuja, nyt on viikko seikkailtu täällä nurkilla. Tänne ajaessa mietin että olisipa kiva törmätä jossain tunturissa teihin. Ja kappas me oltiin juuri tultu ”ahopää” reitiltä kun näin teidän syömässä, siihen hetkeen en kehdannut tulla häiritsemään, oma jalka myös painoi jo tuossa vaiheessa vähän. Huomenna pariksi yöksi vielä lemmenjoen kulmille.

Eikä! Aikamoisella tuurilla kolme blogini/somen seuraajaa osui samaan aikaan samoihin maisemiin. Harmi kun ei moikattu, on aina hauska nähdä ja jutella ihmisten kanssa, jotka jaksaa mun höpinöitä seurailla. 🙂

Ihanaa loppulomaa teille!

Se on yllättävän pieni paikka tämä Suomi ja sen erämaatkin. 😄 Hauska oli törmätä. Ja kiva lukea teidän reissusta ja nähdä kuvattua materiaalia. Näimme nyt myös miltä näyttäisi Sokostin huipulta jos ei sataisi kaatamalla. 😅 (Silloin ei naurattanut) Terveisin äiti, isä, poika 11v. Ja lapinkoira 2v.

Näköjään! Samat sanat! Oli tosi kiva, kun tulitte juttelemaan. 🙂 Kerrottiin lapsille teidän pojasta, joka oli vaeltamassa. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *