Triathlon

Extreme Triathlon lähestyy

2.7.2019 Teksti: Elina Hovinen

#endorfiinikoukussaRUN-juoksuprojekti päättyi vajaa kuukausi sitten. Projektin päätyttyä olen keskittynyt triathlontreeneihin. Aika käy vähiin, sillä Levi Extreme Triathlon on jo tämän kuun viimeisenä viikonloppuna.

Moni on kysynyt minulta, olenko treenannut paljon. En ole. Olen treenannut aivan liian vähän siihen nähden, kuinka vaativa kisa on edessä.

Suhtaudun tulevaan kilpailuun kuin Lapin vaellukseen – pääsen näkemään upeita maisemia ja kokemaan ikimuistoisen elämyksen. Edessä on kova fyysinen rasitus, mutta aion edetä kisassa oman kunnon ja fiiliksen mukaan. En ota tästä mitään paineita. Tällä hetkellä nautin treenaamisesta enemmän kuin pitkään aikaan, jo se tuntuu palkinnolta. Pitkät lenkit kesäilloissa tuntuvat etuoikeutetulta.

Levi Extreme Triathlonilla on tiedossa 1,9 kilometriä uintia, 130 kilometriä maantiepyöräilyä haastavalla reitillä ja kaiken päälle reilun puolimaratonin mittainen polkujuoksu, jonka reitti kulkee kahden tunturin yli.

Maantiepyöräni on tulossa tiensä päähän, mutta lompakko ei nyt taivu uuden ostamiseen, joten ei auta muu kuin toivoa, että pyörä kestää tuon kisan.

Elämäni pisin pyörälenkki

Kävin toissaviikonloppuna kokeneen triathlonharrastajan Annan kanssa pitkällä pyörälenkillä Porvoossa. Reissulle tuli kaiken kaikkiaan mittaa 140 kilometriä. Lenkki oli kilometrimäärältään pisin pyörälenkkini tähän mennessä. Pisin treeni pyörän päällä on oli Saariselkä MTB:n toisen päivän etappi, jolloin pyöräilin Martinan kanssa 80 kilometriä. Tuohon meni reilut 8 tuntia aikaa.

Porvoon pyörälenkki oli opettavainen kokemus. Menomatka meni aika kevyesti, vaikka jännitin loppuuko mulla energiat kesken. En ehtinyt edellisenä päivänä tankata riittävästi ja lähtö oli aamulla sen verran aikaisin, etten ehtinyt syödä aamiaista kummemmin. Paluumatkalla tuntemukset ja voimavarat tuntuivat heittelevän. Välillä hyydytti oikein kunnolla ja välillä tuntui sujuvan ihan mukavasti. Pitkän harjoituksen aikana tunnelmia ja oloja ehtii tulla monenlaisia ja kokemuksen kautta niihin oppii suhtautumaan.

Helsinki Half Marathonilla epäonnistumiseni sai miettimään onko minulla huono kunto, vai mistä tässä kaikessa on kyse, mutta juoksuprojektin ja koulun loppumisen jälkeen stressilevelit tippuivat ja sen myötä sykkeetkin ovat tulleet alas. Treenaaminen on tuntunut ihanalta, vapauttavalta ja se on tuonut arkeen lisää energiaa ja iloa.

Neljäsosatriathlon maanantai-illan treeninä

Eilen siskoni houkutteli minut työpäivän jälkeen tekemään hänen kanssaan neljäsosatriathlonin, eli 900 metriä uintia, 45 kilometriä pyöräilyä ja 10,5 kilometriä juoksua.

Suostuin. Mulla on nyt lapseton viikko ja nämä viikot ovat oikeastaan mulle ainoa mahdollisuus tehdä arki-iltaisin pidempiä treenejä. Yritin työpäivän aikana syödä ja juoda vähän tavallista enemmän. Olimme vasta puoli seitsemältä Oittaalla märkäpuvut päällä valmiina veteen. Siskolla oli edessä elämänsä ensimmäinen avovesiuinti ja triathlonin yhdistelmätreeni.

Uimme rauhallista vauhtia vähän vajaa 900 metriä. Sanoin siskolle ennen uintia, että avovesiuinti ei ole mikään läpihuutojuttu. Vettä täytyy kunnioittaa ja avovedessä täytyy uida nöyrällä asenteella. Siellä ei kannata uhota ja yrittää liiaksi ylittää itseään. Rennot vedot, pitkät liu’ut ja rauhallinen hengitys on avain onnistuneeseen avovesiuintitreeniin.

Mua jännittää aina avovesiuinti ja ennen kun pääsen kunnolla vauhtiin. Mun täytyy aina aluksi totutella ainakin 100 metrin verran, että löydän hengitysrytmin ja uskallan puhaltaa veden alla keuhkot kunnolla tyhjiksi.

Mulla ei ole vielä uimarin poijua. Se pitäisi hommata mahdollisimman pian. Se lisää turvallisuutta huomattavasti.

Uinnin jälkeen rimpuilimme itsemme ulos märkäpuvuistamme ja vaihdoimme pyöräilykamat päälle. Kaivoimme auton peräkontista pyörät ja lähdimme polkemaan noin 45 kilometrin reittiä. Tuo matka tuntui lyhyeltä ja sellaiselta, että uskalsi vähän tykittääkin. Muistan, että maantiepyöräilyharrastuksen alussa tuo nimenomainen reitti on tuntunut pitkältä ja raskaalta. Nyt se tuntui lyhyeltä, mutta mäet tuntuivat edelleen melko tiukilta.

Pyöräilimme ihanassa kesäillassa ja mitä kauneimmissa Espoon maalaismaisemissa. Sisko fiilisteli maisemia vähintäänkin yhtä paljon kuin minä. Olemme oppineet loputtoman fiilistelyn äidiltämme.

Lyhyellä triathlonkokemuksellani jokainen pyöräilyn jälkeen juostu lenkki on tuntunut pahalta. Pelkäsin edessä olevaa 10 kilometrin juoksua. Alkoi olla nälkäkin, vaikka join pyörän päällä hiilarijuomaa niin paljon kuin sitä upposi.

Juoksu lähti sujumaan yllättävän kivasti. Nälkäkin hävisi vaivaamasta, kun vain juoksi menemään. Sisko oli suunnitellut tosi kivan reitin, joka meni metsäpolkuja ja pururataa. Kymmenen kilometriä meni nopeasti. Juoksu tuntui vaivattomalta. Tältäkö tuntuu, kun on hyvä kunto? Aika siistiä, kun voi tehdä yli kolmen tunnin treenin lähes väsymättä ja niin, ettei tunnu lainkaan pahalta.

Treeni toi tosi paljon luottoa tekemiseen. Ehkä minusta on tähän, kun tekee vaan.

Treenin jälkeen mulla oli aivan järkyttävä nälkä. Olin kotona vasta yhdentoista jälkeen illalla eikä uni tullut silmään. Pääsin sänkyyn vasta yhden jälkeen. Söin tukevan lämpimän ruuan iltapalaksi, se teki yöunistani levottomat. Aamulla tuntui, etten ole nukkunut lainkaan. Kovat treenit verottavat eri tavalla ja niistä täytyy osata palautua. Tänään löllöttelen sohvalla ja tankkaan tyhjentyneet energiavarastot täyteen. Se on aina se treenaamisen paras osuus.

Lue myös

Suosittelemme