Matkustus

Greetings from Karpathos

6.5.2018 Teksti: Elina Hovinen

Terveisiä Karpathokselta. Saavuimme tänne jo aamukymmeneltä. Heräsimme siis keskellä yötä tekemään matkaa. Perillä iski ihana kostea lämpö vasten kasvoja. Lentokenttä oli vitsikkään pieni. Siellä oli yksi ainoa laukkuhihna ja vessasta puuttui istuinrengas – reisijumpaksi meni.

Karpathos vaikuttaa kauniilta tuppukylältä. Emme ole ehtineet tehdä vielä kovin syvällistä tuttavuutta tähän saareen. Tämän päivän vietimme kirjaa lukien ja vuoroin torkkuen. Kävin jopa uimassa Välimeressä.

Sain reissulukemiseksi Otavalta kirjoja. Aloitin rannalla lukemaan kirjaa, jonka nimi on Valo jonka kadotimme (Jill Santopolo). Olen lukenut alle puoleen väliin ja kirja vaikuttaa ihanalta!

Olisin halunnut liittää postaukseen useamman kuvan, mutta majapaikkamme nettiyhteys ei kykene siihen. Minäkin väsyin yrittämiseen. Kirjoittelen toisena päivänä pidemmästi. Haluaisin kirjoittaa jotakin laihduttamisesta tämän päivän teeman mukaan. Tänään on älä laihduta -päivä.

Nyt unille ja huomenna kohti uusia seikkailuja.

Lue seuraavaksi