Juoksu

Helsinki City Run – jäniksenä äidille

22.5.2019 Teksti: Elina Hovinen

Viime lauantaina juoksin puolimaratonin äitini kanssa. Normaalisti jännitän ennen juoksutapahtumia ja valmistaudun niihin huolella. Mulla on omat tietyt rutiinit, miten valmistaudun ja miten se kisaa edeltävä viikko menee. (Kerron näistä lisää toisessa postauksessa.) Tällä kertaa en juurikaan valmistautunut, sillä olin lähdössä tapahtumaan juoksemaan äidin jäniksenä, eli pitämään yllä sovittua vauhtia.

Äiti ilmoitti viime vuoden lopulla, että haluaisi taas aloittaa juoksutreenit tavoitteenaan päästä eläkekuntoon ja pyysi, että valmentaisin häntä tapahtumaa varten. Hänen toive tuli juuri sopivaan saumaan, kun käynnistelin tuolloin #juostenjouluun-haastetta. Aloitimme yhteiset treenit keskellä synkintä kaamosta.

Olemme treenanneet yhdessä koko pitkän talven ja kevään – pakkasessa, auraamattomilla teillä lumipyryssä, vesisateessa, pilkkopimeässä otsalampun valossa ja toki myös aurinkoisessa säässä. Äiti on noudattanut minun laatimaa juoksuohjelmaa ja lähettänyt aina mulle treenien statistiikkaa analysoitavaksi. Tutkimme molemmat aina innoissamme treenien jälkeen kellon antamia tietoja ja vertailemme tietojamme.

Tänä vuonna äiti on elämänsä ensimmäistä kertaa juossut niin, että on juoksu on tuntunut millään tavalla vaikealta, tähän asti hän oli juossut niin, että hyvä jos edes hengästyi. Vetotreenien myötä hänellekin avautui ihan uusi maailma. Äiti on juossut takavuosina useampia puolimaratoneja ja pari maratonia, mutta vetotreenejä hän ei ole aikaisemmin tehnyt. Nyt hän aloitti myös säännöllisen kuntosaliharjoittelun. Äidillä on rautainen kunto, vaikka viime vuosina polven kierukkavamma on tuonut haastetta treenaamiseen.

Valitsin kisakengiksi Sauconyn Ride ISO -kengät, jotka on mun jalkaan täydelliset pitkälle ja hitaahkolle lenkille. *kengät saatu

Kisaviikolla pyöräilin työmatkat ihan normaaliin tapaan enkä muistanut huolehtia tankkaamisesta. Muistin kuitenkin muistuttaa äitiä tankkaamisesta ja annoin hänelle ohjeet kisaviikon valmistautumista varten. Mun jalat tuntuivat pitkin viikkoa vähän tukkoisilta ja väsyneiltä.

Normaalisti olen laittanut edellisenä päivänä kaikki kisavarusteet valmiiksi. Tällä kertaa tein valmistautumiset vasta aamulla. Tein kotitöitä ennen lähtöä kaikessa rauhassa, etsin juoksuvaatteet hetkeä ennen lähtöä ja laitoin numerolapun rintaan vasta tapahtumapaikalla. Älysin sentään tankata urheilujuomaa, koska tiesin, että päivästä on tulossa kuuma.

Treffasin äidin bussissa ja vasta sitten pääsin siihen kutkuttavaan tunnelmaan, joka tulee aina kisapäivänä. Menimme tapahtumapaikalle hyvissä ajoin. Varasimme hyvin aikaa kaikkeen säätämiseen. On inhottavaa, jos joutuu juosta varustesäilytykseen ja bajamajan välillä ja jonottaa vessajonossa hetkeä ennen lähtölaukausta. Olin muuten nähnyt sellaista unta, jossa myöhästyin lähdöstä. Nyt ehdimme istuskella nurmikolla ja tehdä lämmittelyt kaikessa rauhassa.

Asetuimme viivalle kuuntelemaan viimeisiä kuulutuksia. Mä jostakin syystä aina liikutun näissä hetkissä. Yritin piilottaa liikutukseni ja hymyilin. Tuntui hienolta päästä oman äidin kanssa juoksemaan ja kokemaan puolimaraton yhdessä. Äiti oli varmistellut multa moneen kertaan, että juoksenko varmasti koko matkan hänen kanssaan. Totta kai juoksen!

Lähtötööttäys kuului ja lähdimme matkaan. Pidin ensimmäisen kilometrin sovittua vauhtia. Äidillä näytti kulkevan tosi hyvin. En lähtenyt jarruttelemaan, vaan annoin hänen määrätä tahdin. Nautin juoksusta ihan hulluna. Jaloissa ei tuntunut edellisien päivien väsymystä, vaan nautin täysin siemauksin jokaisesta askeleesta. Olin etukäteen miettinyt jaksanko juosta koko matkan ja pysynkö sovitussa vauhdissa. En ole juossut noin pitkää matkaa kolmeen vuoteen.


Garmin Fenix 5s plus on mulla testissä. Olen tykännyt kellosta tosi paljon, etenkin Garmin Connect -applikaation antamista monipuolisista tiedoista.

Puoleen väliin saakka vauhti pysyi alle tavoitteen ja sitten ankara kuumuus verotti ja hidasti tahtia. Juoksun loppuvaiheilla huomasin, etten ollut alun jälkeen ajatellut oikeastaan ollenkaan miltä juoksu minusta tuntuu. Keskityin huolehtimaan siitä, onko vauhti äidille sopiva ja että äiti ottaa geelit silloin kun pitää ja muistaa juoda juomapisteellä riittävästi. Maalissa tajusin, että juoksu tuntui tosi hyvältä ja helpolta koko matkan.

Etukäteen ajattelin, että kisa olisi mulle jotenkin läpihuutojuttu – olenhan kiertänyt monet kisat ja ennalta äidin kanssa sovittu vauhti tuntui helpolta. Silti kisa oli mulle jotenkin isompi juttu kuin olin ajatellut. Se tuntui monessa mielessä merkitykselliseltä. Oli hienoa saada juosta tänä vuonna eläkkeelle jäävän äitini kanssa. Eipä näkynyt montaa hänen ikäistään juoksemassa. Tuntui myös mahtavalta tehdä paluu juoksukisoihin. En muistanut, kuinka hieno tunnelma niissä on ja kuinka hienolta kisan jälkeen tuntuu. En muistanut kuinka ihanaa juokseminen on!

Puolimaratonin suorittaminen ei koskaan ole mikään helppo nakki, vaan pitkiin matkoihin ja omaan kehoon täytyy suhtautua aina sopivan nöyrästi ja kunnioittaen. Aina voi sattua kaikenlaista, eikä terveet jalat ole itsestäänselvyys. Tälläkin kertaa reitin varrella pötkötti useampi juoksija tiedottomassa tilassa. Niiden näkeminen pysäyttää aina ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Onneksi me pääsimme ehjänä, onnellisina ja kokemusta rikkaampina maaliin, vaikka emme kuumuuden vuoksi ihan tavoiteaikaan päässeetkään!

*Helsinki City Runin osallistumisoikeuden tarjosi minulle Garmin Finland.

Lue myös

Suosittelemme