Polkujuoksu

Helsinki City Trail

19.10.2015 Teksti: Elina Hovinen

Jälleen tulee polkujuoksukisarapsaa. 🙂 Lauantaina juoksin tämän kauden kuudennen polkujuoksukilpailuni. Kaikki polkujuoksujutut löydät täältä. SuuntoSalomonin juoksuprojektin ansiosta löysin tämän kuningaslajin! Nyt on jotenkin vähän vaikea ajatella palaavani pelkästään asfalttijuoksun pariin. Tähän tapahtumaan pääsin Salomonin kutsumana.

Kisaan valmistautuminen alkoi tyypilliseen tapaani vasta edellisenä päivänä. En koskaan tankkaa kisaa varten lisäämällä ruoan määrää tai muuta ruokavaliotani oikein mitenkään. Syön aina samalla tavalla, lisään vain urheilujuomat kuvioon. Aamulla aloitin urheilujuomatankkauksen, mutta sitten tulikin ongelmia. Mulla oli viime viikolla antibioottikuuri päällä, joka sekoitti mun herkkää vatsaa entisestään eikä se maitohappobakteereista huolimatta asettunut millään. Mikään ei oikein pysynyt sisällä, joten mistään tankkaamisesta ei oikein voida puhua. Join ja söin, mutta kaikki tuli läpi. Illalla nukkumaanmennessä mietin joudunkohan aamulla soittamaan, etten pääsekään osallistumaan. Onnekseni kuitenkin puuro banaanin ja mustikoiden kanssa upposi ja pysyi sisällä. Mulla oli ihan kauhea nälkä, mutta aikaa ei oikein ollut syödä kovinkaan runsaasti. Aamupalan jälkeen söin vielä puolikkaan banaanin ja puoli shakerillista Northforcen Endurance -tankkausjuomaa.

Jälleen kerran lähdin juoksukisaan mummopyörällä rullaillen ja poimin tuttuun tapaan matkalta Heidin mukaan. Heidin kanssa juttu luistaa ennen juoksua ja juoksun aikana. 😀 Tosi kiva fiilis muutenkin mennä lähtöviivalle tutun juoksukaverin kanssa, kun tietää, että vauhdit menee aika yksiin ja saa purkaa sitä jännitysfiilistä toisen kanssa. Keskustaa kohti pyöräillessä huomasin, että jalat tuntuivat tukkoisilta. Olin juossut kaksi kevyttä ja hidasta viitosta saman viikon aikana, mutta ilmesesti Vaarojen maratonin palautuminen oli vielä sen verran kesken, että tuo oli liikaa. Tai sitten olin niin vähillä energioilla, että sekin pistää hapottamaan. Jännitti mitä juoksusta tulee. Onneksi mitään paineita ei loppuajan suhteen ollut. Ajattelin, että voin vaikka kävellä, jos siltä tuntuu.

Pyöräiltiin yhtä matkaa Olympiastadionille, josta noudettiin juoksunumerot ja treffattiin muut SuuntoSalomonTeamin kutsumat juoksijat. Tapahtuma oli tosi hyvin organisoitu. Olympiastadionilta oli järjestetty kuljetus Paloheinään, jossa oli juoksun startti. Kamat sai jättää Paloheinään, josta ne kuljetettiin sitten taas Olympiastadionille odottamaan maaliintuloa. Yhteiskuljetuksessa oli kiva tunnelma. Vastapäätä istuvat miehet bongasivat Instagramista lisäämäni kuvan #helsinkicitytrail -hashtagin ansiosta. 😀 Hauskaa!

Paloheinässä kävin vaihtamassa Vaarojen maratonillakin lainassa olleet S-Lab Speedit jalkaan ja tungin omat Speedcrossini reppuun. Kiitos Salomonille lenkkarilainasta, nuo kengät on ihan huiput! Tapahtumapaikalla oli paljon tuttuja ja meidän peesiin lähti Instagramista tuttu Jukka_jii. Mulle ja ilmeisesti myös Heidille alun tiukka tahti olikin liikaa. Mä aloin jo vähän Heidiä aikaisemmin himmailemaan ja huikkasin, että menkää ihmeessä, jos siltä tuntuu, kun molemmat vilkuilivat siihen malliin taakseen. Jukka meni menojaan ja mä sain kohta Heidin kiinni. Menimmekin sitten koko loppumatkan yhdessä.

Maha pysyi yllättävän hyvin kurissa koko juoksun, tosin en uskaltanut montaakaan geeliä ottaa. Sen verran aralta vatsa tuntui. Nälkä oli jo ennen starttia, mutta on sitä ennenkin nälissään juostu. Selässä mulla oli Salomonin juomareppu, josta hörpin vettä tasaiseen tahtiin. Pystyin aika rennosti juosta keskimäärin kuuden minsan kilometrivauhtia. Alku tosin rypistettiin viiden minuutin tai alle viiden minuutin kilometrivauhtia. En halunnut lähteä juoksemaan mitään raastojuoksua. Ei ollut tarvetta tehdä mitään enkkareita tai juosta kovaa aikaa, vaan nauttia ja juosta puolikas vähän kovempana treeninä.

Minun onnekseni Heidikään ei ollut iskussa, niin sain juosta koko matkan Heidin seurassa. Juoksu meni aika aaltomaisesti. Välillä tuntu ihan helkkarin hyvältä ja välillä jalka ei meinannut nousta. Lonkankoukistajat olivat kovilla siitä tiheästä juurakkojen yli loikkelehtimisesta. Juostiin Heidin kanssa vuorovedoin.

Pakko tähän väliin kehua vielä noita S-Lab Speedejä (kuvissa olevat mustat). Ne on kevyet, istuu mun jalkaan ihan täydellisesti, muovautuu sopivasti alustaan, muttei kuitenkaan liikaa ja mikä parasta, ne pitää kalliollakin. Ihana fiilis kun voi luottaa, että kenkä pitää. Vaeltaessa oppi pelkäämään liukastumista kivikossa. Ei paljoa kiehtonut ajatus siitä, että kellahtaa pää edellä kivikkoon.

Kuva: Kari Poppis Suomela

Reitti oli tosi hyvin merkattu ja useissa risteyskohdissa oli peräti toimitsijat vielä opastamassa ja kannustamassa. Lehmänkellot soi ja kannustushuudot kaikuivat. Ihana ilmapiiri. Viimeisen kilsan kohdalla meille kävi vähän köpelösti. Me jotenkin kummassa onnistuimme eksymään reitiltä ja yritimme päästä stadionin sisälle tutusta maratonportista, mutta siinä huomasimmekin, että stadionin sisällä juoksee ihmisiä. Meinasi mennä fiilikset ihan kokonaan. Kiukuttikin. Lähdimme letkassa etsimään oikeaa sisääntuloaukkoa, joka onneksi löytyikin aika helposti, tosin meille tuli noin 600 metriä lisää matkaa. Stadionille oli vielä kannettu puita ja reitti meni pituushyppylaatikon läpi, että polkujuoksuifilis säilyisi ihan loppuun saakka.

Saavuimme Heidin kanssa käsi kädessä maaliviivan yli ajssa 2:13. Ihan hyvä suoritus kuitenkin! Ei tarvitse hävetä, muttei hurratakaan. 🙂 Pyöräilimme vielä kotiin yhtä matkaa. Mulla oli ihan kauhee nälkä, mutta onneksi kotona oli ruoka valmiina.

Polkujuoksuhuuruissamme innostuimme ajatuksesta, että lähtisimme kesällä juoksemaan NUTS Pallas -kisan, joka juostaan Pallas-Hetta-reitillä. Maisemat ovat siellä kovasti samanlaiset kuin Kilpisjärvellä. Puhuimme, että juoksisimme 55 kilometrin reitin. Mua houkuttelee moni muukin polkujuoksukisa esimerkiksi iso osa Buff Trail Tourin osakilpailuista on sellaisia, joihin haluaisin osallistua. Ans kattoo ny. Must on tulluuuu polkujuoksuhulluuu.

Ihanaa viikonalkua! 💛

Lue myös

Suosittelemme