Ajatuksia

Hetkiä

28.4.2018 Teksti: Elina Hovinen

Otan nykyään paljon vähemmän kuvia arkisista hetkistä kuin ennen. Takaraivossa aiemmin möykännyt ääni ei enää huuda, että jokainen kaunis ja kiva hetki pitäisi jakaa muiden kanssa. Myös se ääni, joka ennen sanoi, miten asiat pitäisi tehdä, että se on seuraajien mielestä kiinnostavaa, on vaiennut. Enää en jaksa miettiä mitä minulta odotetaan. Olen tästä tietyllä tapaa tyytyväinen, mutta tällaisina hetkinä, kun haluaisi kirjoittaa blogiin jotakin, mutta kameran rulla huutaa tyhjyyttään. Sieltä löytyy korkeintaan kaverille lähetettyjä ilme-selfieitä tai kuvakaappauksia asioista, joita täytyy muistaa. Ja lisäksi muutama hyvin arkinen ja ei niin esteettinen kuva jostakin random-hetkestä.

Kirjoitin joskus siitä, kun seuraajia lähti kerrottuani avoimesti työuupumuksesta tai masennuksesta. Ennen vuodenvaihdetta oli pidempi jakso elämässä, kun aurinko ei tuntunut paistavan minun ylläni, enkä halunnut suodattaa niitä ikävämpiä fiiliksiä pois, niin seuraajia lähti. Ymmärrän toki, että liian arkiset asiat ja toisen huolet saattavat tehdä omasta arjesta raskaamman ja siksi haluaa pyyhkiä sellaisen tilin pois omaa feediä töhrimästä.

Aina sitä seuraajien joukkokatoa jollakin tasolla pohtii, mutta en anna sen vaikuttaa tekemisiini. Uskon siihen, että ne joita oikeasti kiinnostaa mun ajatukset ja jutut, jaksaa kyllä seurata vaikeista ajoista huolimatta. Pyrin kaikessa tekemisessäni kuuntelemaan entistä enemmän vain arvojani. Teen asioita, jotka tuntuvat minusta oikealta, teen niin kuin minusta tuntuu oikealta. Uskon, että se kantaa. Ei voi mennä kovin pieleen, jos kuuntelee sydäntään ja toimii sen mukaan. Vai mitä mieltä sinä olet?

Muutama hyvin arkinen kuva ja tunnelma kuvan takaa

Joka toinen sunnuntai vietän useamman tunnin Espoon keskuksessa kahden tyttäreni jalkapallotreenien vuoksi. Reissu tuntuu joka kerta aivan ylivoimaiselta, koska sunnuntaiaamuna pitää melkein heti aamupalan jälkeen suunnata bussiin ja siitä junaan. Matka kestää suuntaansa 30 minuuttua ja sen jälkeen täytyy kuluttaa 3,5 tuntia jalkapallohallilla. Useimmiten pakkaan uimavarusteet mukaan ja käväisen tekemässä uintitreenin jossakin välissä, mutta välillä hyödynnän tämän ajan koulutehtävien tekemiseen. Tällä reissulla, jolta kuvakin on otettu, sain tehtyä ihan älyttömästi koulujuttuja, joten reissu oli varsin onnistunut. Ja aina reissuista jää lopulta hyvä fiilis, koska a) on tärkeää tukea lasten harrastuksia ja b) saa viettää aikaa lasten kanssa.

Tämän kuvan otin Ramille ja Heidille osoittaakseni kuinka hienosti olen tsempannut välipala-asioissa. Tästä olenkin jo kirjoittanut, mutta on vaan niin paljon väliä sillä, kuinka hyvin syö. Ei vaan jaksa, jos ei syö tarpeeksi.

Muutaman PR-toimiston pressipäivät olivat tällä viikolla. Pressipäiviin meneminen vaatii aina tietynlaisen mielentilan, että selviän siitä sosiaalisuuden määrästä. Aina en ole jaksanut edes yrittää, vaan olen suosiolla jäänyt kotiin. Tällä viikolla jaksoin lähteä ja oli tosi kivoja kohtaamisia. Usein aiemmin vastaavissa tapahtumissa olen pitänyt itseäni jotenkin vähempiarvoisena tai huonompana, mutta nykyään en enää pidä itseäni ihmisroskana, vaan ihan hyvänä tyyppinä. En todellakaan ole mikään blogimaailman tähti enkä tyylikuningatar, eikä mun sellainen tarvitse ollakaan, mutta olen silti joissakin asioissa pätevä ja ammattitaitoinen. Mielestäni jokainen ihminen pitäisi kohdata ihmisenä oli se sitten julkkis tai johtaja. On oikeasti tosi kiva huomata, että olen löytänyt oman arvoni omissa silmissä. Vain sillä on väliä kelpaako itselleen, koskaan ei voi kelvata kaikille muille.

Tämä viikko on ollut ihan hullun kiireinen. Niin kiireinen, etten ole ehtinyt katsomaan Temppareita tai telkkaria muutenkaan. Siitä tietää, että mulla on kiire. 😀 Oon testaillut viikko sitten saamaani Suunto 3 Fitness -kelloa, joka kertoo saman minkä kehokin, että nyt pitäis rauhoittua. Unet on huonolaatuisia ja stressitasot koholla. Tunnistan oireet kehossa, mutta onneksi saan ihan kohta löysätä. Viikon päästä pääsen rakkaan ukkelin kanssa reissuun!

Tämä kuva on eiliseltä. Aamulla ajattelin kauhulla edessä olevaa viikonloppua. Edessä oli perjantai-ilta töissä, lauantai töissä ja sunnuntai töissä PLUS neljän koulutehtävän palautus. Hiukan meinasi stressikäyrä piiputtaa punaisella. Laitoin parille opettajalle hädissäni viestiä selvitelläkseni tehtävien määrää, selasin tehtävänantoja ja suoritettuja tehtäviä. Lopulta saldoksi jäi yhden koulutehtävän palauttaminen viikonlopun aikana. Ensi viikolle jäi enää yhden koulutehtävän palautus ja kahden tentin suorittaminen loman jälkeen. Sen jälkeen mun kevätlukukausi on siinä! Tuo kuvassa nähtävä aito hymy kumpuaa siitä tyytyväisyydestä itseäni kohtaan, kun huomasin, että kevään kurssien keskiarvo on neljä viidestä. Minulle, joka olen aina ollut koulussa huono, tämä on niin iso juttu!

Kommentit (2)

Kiitos viestistä, Paula! Kiva kuulla, että postausaiheet ovat olleet mieleisiä. 🙂

Voisin toki tehdä postauksen kelloista! 🙂 Itselläni on tosin kokemusta vain Suunnosta, sillä olen ollut Suunto Ambassador jo pari vuotta. Vaellusjuttuja on tulossa varmasti kesällä ja viimeistään syksyllä.

Mielestäni postausaiheesi ovat todella hyviä, se että kirjoitat myös synkemmistä ajoista antaa ainakin minulle tukea, sillä olen kärsinyt samoista asioista.
Voisitko muuten joskus tehdä jonkinlaista arvostelua noista kelloista? Itseä kiinnostaisi hankkia, mutta en tiedä mikä olisi hyvä merkki, Suunto, Polar jne..
Toiveena myös lisää vaellusjuttuja (myös vlogin puolelle), niihin ei kyllästy ikinä 😀
Tsemppiä kouluun! 🙂

Kiitos viestistä, Paula! Kiva kuulla, että postausaiheet ovat olleet mieleisiä. 🙂

Voisin toki tehdä postauksen kelloista! 🙂 Itselläni on tosin kokemusta vain Suunnosta, sillä olen ollut Suunto Ambassador jo pari vuotta. Vaellusjuttuja on tulossa varmasti kesällä ja viimeistään syksyllä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *