Ruoka

Hyvinvoinnin kulmakivet

25.11.2017 Teksti: Elina Hovinen

*Kaupallinen yhteistyö: Actimel

Viime aikoina on tullut mietittyä omaa hyvinvointia. Olen pohtinut hiukan tarkemmin, mitä hyvinvointi minulle tarkoittaa ja minkälaisista asioista se koostuu. Hyvinvointi koostuu loppujen lopuksi hyvinkin yksinkertaisista ja järkeen käyvistä asioista, mutta niiden toteuttaminen ja itselleen sopivien tapojen löytäminen voi viedä aikaa.

Hyvinvoinnin kulmakivet koostuvat kolmesta asiasta:

  1. Uni & lepo
  2. Liikunta & ulkoilu
  3. Ravinto

Pureudun näihin teemoihin alla olevassa tekstissä ja kerron kokemuksiani uudesta Actimel-jogurtista, joka ei sisällä lainkaan sokeria. Postauksen lopusta löytyy myös video.

Uni & lepo

Levon, palautumisen ja unen merkitystä ei turhaan korosteta. Itse voin tällä hetkellä sanoa valitettavasti ihan omasta kokemuksesta, että sillä on todella paljon merkitystä. Olen painanut nyt kolme vuotta yhteen menoon vailla kunnollista palautumista työstä. Samaan aikaan viisihenkisen perheen arki ei anna armoa. Aina on paljon tekemistä ja hoidettavaa. Ei ollut mikään kovin suuri ihme, että jossakin kohtaa voimat loppuu. Ne loppuivat tänä syksynä. Olen nukkunut riittävästi, mutta unen laatu on ollut huonoa. Jos teet käytännössä koko valveillaoloajan jotakin ”tarpeellista ja hyödyllistä”, kroppasi ei missään vaiheessa pääse kunnolla lepäämään eikä pelkät yöunet riitä palautumiseen. Työn ja vapaa-ajan välille olisi hyvä vetää ihan selkeä raja ja oppia pitämään ihan toimetonta aikaa ilman stressin tunnetta, jolloin voit olla läsnä vain siinä hetkessä. Tiedän, että kuulostaa yksinkertaiselta ja itsestään selvältä, mutta eipä sitten kuitenkaan ollut ainakaan minulle.

Liikunta ja ulkoilu

Liikunta on ollut aina minulle tärkeää. Treeneistä saan hyvää oloa ja onnistumisen kokemuksia. Tarvitsen liikuntaa päästääkseni kropasta paineita ulos. Tälläkin on kääntöpuolensa, sillä liikkuminen voi mennä överiksi, mutta tämän läksyn opin jo muutama vuosi sitten. Treeneistäkin pitää osata himmata. Kroppaa täytyy kuulostella ja pitää ymmärtää välillä jättää treenejä väliin, että palautuu ja kroppa saa levätä. Minulle treeni oli ennen tapa juosta omia ajatuksiani karkuun. Paha olo valui hien mukana hetkeksi ulos kropasta ja kehon täytti hyvän olon tunne. Paha olo palasi ja aina vaan lähdin uudestaan treenaamaan oloa pois. Lopun voitte arvata. Nykyisin osaan ottaa rennommin ja kuunnella itseäni paremmin. Nyt uskallan paremmin kohdata ajatukseni. Minä tarvitsen raitista ilmaa ja aikaa itsekseni. Olen oppinut nauttimaan kiireettömistä kävelylenkeistä vain minä ja ajatukseni. Tänä syksynä kävellessä vieraanani on ollut vaikeat tunteet ja paljon kyyneleitä. Ulkoiluhaasteen myötä olen huomannut, että taakka kevenee vähitellen. On tärkeää ottaa aikaa itselleen ja omille ajatuksille. Minä otan oman ajan ulkoillen itsekseni.

Ravinto

Kuten voitte arvata ja tiedättekin, tälläkään osa-alueella taival ei ole ollut se suorin ja silein. Olen kamppaillut oikkuavan suolistoni kanssa vuosikausia. Nyt osaan vihdoinkin hoitaa sitä oikein. Vatsani pysyy kunnossa, jos ymmärrän pitää siitä hyvää huolta. Minulle tärkeintä on säännöllisyys. Toiset pystyvät paastota pitkiäkin aikoja, mutta minulle sellainen ei sovi. Muistan jo teini-iässä, miten vatsani oli invalidisoivan kipeä, jos pidin liian pitkän tauon syömisessä. Olen löytänyt minulle sopivan ruokavalion (FODMAP), jonka avulla saan pidettyä pahimmat vatsanväänteet poissa. Olen huomannut myös miten hämmästyttävä vaikutus on maitohappobakteerivalmisteilla. Aikaisemmin olen ottanut maitohappobakteerin kapselina, mutta nyt olen muutaman viikon nauttinut aamuisin Actimelin uutta mansikan makuista Actimel-jogurttijuomaa, joka on täysin sokeroimaton. Actimel-juomat sisältävät yli 5 miljardia maitohappobakteereja (L-Casei). Tämä käytössäni ollut uutuus mansikkajogurtti on hyvänmakuinen ja sopivan pieni shotti, jonka nautin aamulla ensimmäisenä. Tämä uutuusmaku ei sisällä lainkaan sokeria ja on mielestäni kivan raikas eikä yhtään liian makea. Parasta tuotteessa on se, että se todella hellii vatsaa. Olen suhtautunut vastaaviin valmisteisiin hiukan huvittuneesti ja olen ajatellut, että melko paljon luvattu yhdeltä jogurtilta, kun lupaa viedä vatsavaivat pois, mutta minun nyt kyllä täytyy sanoa, että näin todella on. Toki tähän vaikuttaa myös ruokavalio muilta osin. Jos vedän hampparia ja karkkia,  niin pelkkä jogurtti ei kyllä vatsaa rauhoita, vaan ensin täytyy siistiä ruokavalio.

Vuosikaudet vatsavaivoista kärsineenä täytyy sanoa, että pahimmillaan vatsaongelmat ovat todella rampauttavia. Julkiset tilanteet voivat olla vatsakipujen vuoksi vaikeita tai mahdottomia. Treenit eivät välttämättä tule kyseeseenkään, jos päällimmäinen ajatus on, että ”missä on lähin vessa”. Nykyisin minulle vaikein rasti on välipalat. Muistan syödä aamupalan, sillä herään joka aamu nälkäisenä ja rakastan aamupalahetkiä. Tällä hetkellä lempiaamupalani: ensin Actimel-shotti, rapea paahdettu kauraleipä päällyksineen ja jätti-iso kauralatte siihen kylkeen ja lopuksi viherjuoma + vitamiinit ja litran törppö vettä mukaan seuraaviin askareisiin. Lounaan muistan melkein aina syödä, ellei ole meneillään jotakin niin kiinnostavaa, että unohdan syödä. Useimmiten maha ilmoittelee yhdentoista-kahdentoista aikaan, että nyt tarttis saada ruokaa. Syön aina kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Välipala on mulle se vaikea rasti. Harvoin muistan ennakoida ja miettiä etukäteen jonkin järkevän välipalan, josta saisi energiaa ja vähän proteiiniakin. Käyn yleensä treenaamassa heti työpäivän jälkeen ennen päivällistä, joten välipalaa ei todellakaan kannattaisi unohtaa. Treeni kulkee kummasti paremmin, kun nälkä ei kalva sisuskaluja.

Vähän lisää ajatuksia löytyy myös videolta.

Kommentoi ihmeessä ajatuksiasi aiheesta!

Kommentit (2)

Hyvä postaus ja niin totta. Oot symppis tuossa videolla 🙂

Hyviä pointteja tekstissäsi. Itselläni juuri tuo rennosti ottaminen on haasteellisinta. Koko ajan pieni suorittamisen maku ja lista päässä asioista, joita pitää tehdä .

Hyvä postaus ja niin totta. Oot symppis tuossa videolla 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *