Juoksu

Ihanat ja kamalat vetotreenit

19.3.2019 Teksti: Elina Hovinen

Tänään illalla olisi vuorossa viikon vetotreeni juosten. Tällä kertaa ohjelmassa on juoksuvedot pyramidiharjoituksena. Noudatan itsekin laatimaani juoksuohjelmaa.

En ole koskaan aiemmin juossut näin säännönmukaisesti vetoharjoituksia. Ennen harjoittelin niin, että tein viikossa yhden pitkän peruskestävyyslenkin ja sen lisäksi juoksin ainakin yhden lyhyemmän tasavauhtisen lenkin, mutta juoksin sen hiukan kovempaa.

Vetotreenien makuun pääsin reilut pari vuotta sitten, kun noudatin Vauhtisammakon Mikon minulle laatimaa juoksuohjelmaa. Olin tuolloin pääsemässä huippukuntooni, kunnes takareiden vamma pakotti jättämään harjoittelukauden kesken ja siirtyä telakan puolelle pidemmäksi aikaa ihmettelemään maailmanmenoa.

Jälkikäteen olen miettinyt liittyikö tuo takareiden vamma myös työuupumukseen, koska vamma parani vasta sitten, kun olin toipunut työuupumuksesta ja alkoi ennen kuin ymmärsin itse hidastaa tahtia.

Mikä vetotreeneissä viehättää?

Joka kerta vetotreenipäivänä lähden suorittamaan treeniä hiukan vastahankaisesti. Lähteminen tuntuu vaikealta. Mietin edessä olevaa treeniä hiukan pelonsekaisesti. Valmistaudun harjoitukseen henkisesti ja haluaisin joka treenissä tehdä oman parhaan suorituksen.

Pyrin parantamaan suoritusta joka kerta ja haluan oppia jokaisesta harjoituksesta jotakin. Välillä se oppi voi olla se, että huonosti nukutun yön jälkeen juoksu ei kulje tai nälkäisenä ei kannata edes yrittää.

Kun tekee harjoituksessa oman parhaansa, se tuntuu samaan aikaan pahalta, mutta myös aivan huikean hyvältä! Kun vetoharjoituksia tekee säännöllisesti, vauhdin oppii tuntemaan kehossa ja rytmin oppii kuulemaan askelista. Mä menen vedon ajaksi omaan pieneen kuplaani, jossa keskityn vain siihen, mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä. Päässä hoen itselleni niitä tiettyjä asioita, joiden avulla pystyn tekemään oman parhaan suorituksen. Minulle tärkeää on myös se, että tiedän etukäteen, minkälainen treeni on kyseessä, että pystyn asennoitumaan harjoitukseen.

Minusta vetoharjoituksissa on parasta se, että treenin voi pilkkoa osiin ja suorittaa treeniä yksi pala kerrallaan. Jos on huono päivä ja treeni tuntuu tahmealta, psyykkaan itseni tekemään treeniä palan kerrallaan ja kehun itseäni jokaisen palan suorittamisesta. Hankalina päivinä annan itselleni luvan olla tyytyväinen vähän heikompaan esitykseen. Kehoa täytyy aina kuunnella herkällä korvalla ja täytyy olla valmis jättämään treeni kesken, jos keho laittaa liikaa vastaan. Koskaan ei saa treenata kivun kanssa!

Välillä on vaikea tunnistaa etukäteen, mikä tuntemus on laiskuutta ja mikä oikeaa väsymystä, jonka vuoksi treeni kannattaa jättää kesken. Itselleni tuo pala kerrallaan suorittaminen paljastaa kummasta on kyse. Usein sytyn treeniin, kun olen saanut kropan lämpimäksi ja päässyt vauhtiin. En muista, että olisin koskaan jättänyt treeniä kesken, ellen ole ollut oikeasti kipeä. Usein vauhtiin päästyäni alan haastamaan itseäni ja menen omaan treenikuplaani.

Nämä treenit ovat juuri niitä, jotka kasvattavat itseluottamusta ja uskallusta tehdä asioita, jotka tuntuvat vaikeilta.

Kuvat: Heidi Tainio

Lue myös

Suosittelemme