Juoksu 24.2.2013

Ihanat neljä vapaapäivää

Teksti: Elina Hovinen

Ihan täydelliset neljä vapaapäivää takana. Ihanaa, että vihdoinkin sain puuskan raivata kotia kuosiin. Tänään vielä jatkoin urakkaa. Jäljellä on vielä papereiden järjestely ja vaatekaappien inventointi, sitten on kämppä viimeisen päälle kuosissa. Tai oikeastaan sitten kun kaikki kaapit on pesty. Mulla taitaa olla PMS, kun tällä tavalla riehaannuin puunaamaan, mutta kanavoinpahan ainakin vimmani muuhun kuin kiukutteluun. Olen kaiken puuhastalun keskellä ehtinyt olla lastenkin kanssa. Mun tytöt on ihan loistotyyppejä. Ihana kuunnella niiden juttuja ja hengata tyttöjen kanssa. Huomenna alkaa taas arki ja sinkoilu. Nyt tuntuu, että vapaapäivien jälkeen on tosi paljon virtaa ja intoa. Yritän jatkossa organisoida arjen niin, että on riittävästi aikaa tehdä asioita ilman kiireen tunnetta. En tiedä onko se mahdollista, mutta ainakin aion yrittää. Pienet kiireettömät hetket auttaa jaksamaan kiirettä. Esimerkiksi kävelymatkat päiväkodilta kotiin on ihania. Pieni viisivuotias pulputtaa päivän asioitaan, laulaa, ihmettelee luontoa ja nauttii siitä kun saa olla kanssani kahdestaan.

Tänään olimme pulkkamäessä.

Eilen kävin korkkaamassa uudet Niket. Oli aivan superia juosta pitkästä aikaa. Kengät tuntuivat tosi kevyiltä ja kivoilta. Uuh, somelainen pinkoi pusikossa. Sportstracker flippasi enkä saanut reittiä talteen ja ehdin nollata sykemittaristakin lukemat, mutta juoksin reilut 10 kilometriä vähän päälle tuntiin.

Kommentit (4)

Kiitos! Tuntui kyllä harvinaisen kivalta lomailulta, vaikka kaikki ei ehkä osaa arvostaa tuollaista lomailutyyliä, että puunaa ja puunaa. 😀

Nauti talvilomastasi! 🙂

Aivan mielettömän ihania kuvia lapsukaisista!

tiinagarvey: Kiitos paljon! 🙂

Mahtavaaa! Olit kyllä niin ansainnut nuo neljä vapaata rankan työputken jälkeen! Kuulostaa kivalta ajanviettämiseltä perheen kesken! 🙂

Mulla alkaa viikon talviloma tän viikon jälkeen, mahtia! 😉

Kiitos! Tuntui kyllä harvinaisen kivalta lomailulta, vaikka kaikki ei ehkä osaa arvostaa tuollaista lomailutyyliä, että puunaa ja puunaa. 😀

Nauti talvilomastasi! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *