Ajatuksia

Jälkisanat

26.3.2017 Teksti: Elina Hovinen

Eilisen postauksen julkaisemisen jälkeen kädet tärisivät pitkään, itkukin tuli. Kirjoitin minun kokemuksistani vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Minun kokemukseni ei ole koko totuus. Minä koin yhteisön paineen sietämättömäksi. Olin silloin nuori, vasta äidiksi tullut ja hukassa naiseuteni kanssa.

Minun suhtautumiseni ja tapani ajatella asioista teki yhteisössä olemisesta vaikeaa, lopulta mahdotonta. Otin annetut opit kirjaimellisesti eikä omatuntoni sallinut poiketa opetetusta. Ehkäisykysymys ja naisena oleminen yhteisössä tuli minulle ylitsepääsemättömäksi esteeksi, jonka vuoksi halusin lähteä yhteisöstä. Tuossa vaiheessa elämää minulla ei ollut valmiutta ja rohkeutta kulkea vastavirtaan tai lähteä hiljaiselle sivupolulle yhteisön sisällä.

Irtaantumisen jälkeen pelkäsin pitkään, että minua rangaistaan siitä, että otin päätäntävallan itselleni. Synnintunnosta ja opituista totuuksista oli vaikea päästä eroon. Mitä jos joudun helvettiin?

Yhteisössä on paljon hyvää ja turvallista. Olen välillä miettinyt, että nykyään yhteisö on monilta osin sellainen, että voisin hyvin elää sen mukana. Minulla on edelleenkin yhteisössä olevia ystäviä. Tiedän, että yhteisössä on paljon onnellisia suurperheitä, koulutettuja naisia, tasa-arvoisia parisuhteita ja omaa ajattelua. Tarkoitukseni ei ole mustamaalata uskovaisia ihmisiä tai väheksyä kenenkään uskoa. Siitähän tässä ei ollut ollenkaan kyse. Kyse oli minun tarinastani ja kasvustani itsenäiseksi naiseksi. Minun kasvutarinaani kuului yhteisöstä irtaantuminen. Minun kohdallani itsenäinen ja vapaa ajattelu alkoi vasta yhteisöstä irtaantumisen jälkeen.

Kirjoitukseni ei ollut hyökkäys vanhoillislestadiolaisia vastaan. Ei henkilökohtainen kritiikki sinun elämäntapaasi kohtaan, vaan se oli minun kokemukseni kymmenen vuoden takaa. Minä kunnioitan toisten ihmisten valintoja ja vakaumusta, tapoihini ei kuulu neuvoa muita elämään kuten minä elän. Toivoisin, että myös minun kokemustani ja tarinaani kunnioittaisiin. Jokainen vastaa omasta onnellisuudestaan, omista valinnoistaan ja omasta elämästään itse.

Kiitos kaikille asiallisesta ja hyvästä keskustelusta postauksen kommenteista! Olen iloinen ja ylpeä teistä fiksuista lukijoistani! Asia on nyt osaltani loppuunkäsitelty. Rauhaa ja rakkautta! ❤️

Kommentit (48)

Kiitos, että kirjotit tätä edellisen julkaisun. Jokainen lause olis voinut olla mun kirjottama. Oon kokenut kyseisen uskonnon ja yhteisön Oulun seudulla tismalleen samalla tavalla. On väärin kyseenalaistaa toisen ihmisen kokemus tai kritisoida sitä, mutta on inhimillisestä näkökulmasta katsottuna täysin ymmärrettävää, että noin teeskentelemättömästi auki kirjoitettu kokemus herättää em. yhteisössä olevassa ihmisessä vastareaktioita. Rakkautta ja Rauhaa myös täältä kaikille, jotka tämän näkee!<3

Luulen että lestadiolaiset kirjoittavat kärkkäästi omista kokemuksistaan siksikin tänne kommentteihin, kun ovat haavoittuneet niin paljon negatiivisen julkikuvan vuoksi. Siksikin varmaan se kalikka älähtää mihin se kolahtaa. Herkkiä asioita nämä ovat. Uskon jättäneiden kokemuksille pitää antaa vapaus ja jokainen kertoo juuri siitä henkilökohtaisesta kokemuksestaan juuri niinkuin sinä Elina olet tehnyt. Ainahan minkä tahansa yhteisön jättäessään ihminen on tyytymätön siihen ja haluaa löytää itselleen muunlaisen tavan elää.

Usko on tulenarka aihe. Toinen on äitiys. Itse valittu elämäntapa on niin henkilökohtainen kokemus, että sen arvostelu koetaan herkästi loukkaavana. Ymmärtäähän sen. Olen itsekin loukkaantunut, kun mun elämää ja valintoja on kritisoitu.

Jokaisella on vapaus kertoa omat kokemuksensa niin, ettei niitä kenenkään pitäisi ruveta vähättelemään tai väittämään valheelliseksi.

Miisa, uskomatonta sanoa noin, että lestadiolaiset kirjoittavat kärkkäästi ko.aiheeseen, että ollaan haavoituttu paljon negatiivisen julkisuuskuvan vuoksi. Samalla sanot, että jokaisella uskonsa jättäneillä pitää olla vapaus sanoa omista kokemuksista. Niin myös meille vanhoillislestadiolaisuudessa olevilla ;)Ajatteletko niin, että me vanhoillislestadiolaiset emme puhu omista kokemuksista? Meillä niin monella on ihan erilaiset kokemukset kuin blogin kirjoittajalla ja tottakai haluamme tuoda julki omat kokemuksemme. Kukaan ei varmasti ole vähätellyt blogin kirjoittajan kommentteja. Moni kohta tekstissä oli niin yleistävä, että tottakai toisen kokemuksen kokeneet haluavat tuoda julki ettei tuo, mitä tekstissä lukee, ole totuus vanhoillislestadiolaisuudesta. Annetaan meille hyvän kokemuksen omaaville myös sanan vapaus! Nimittäin julkisuudessa tuodaan jatkuvasti niin paljon negatiivisuutta vl-liikkeestä, että ihan järkyttää, mikä julkisuuskuva meistä annetaan ja kun ne monet monet jutut ei pidä paikkaansa millään tavalla.

Öö en kai mä mitään pahaa tarkoittanut sillä kommentillani vaan pikemminkin sitä että kaikki osapuolet ymmärtäisi toisiaan ja mun mielestä Elina ainakin ymmärsi pointtini. Peace and love ? Somen kautta juuri näitä väärinkäsityksiä tulee näin helposti…

Kaikilla on lupa ja oikeus kertoa oma näkemyksensä asioista ilman, että tulee lynkatuksi. Itse tiedän, että yhteisössä voi elää onnellisena ja tyytyväisenä eivätkä kaikki koe tietenkään asioita samoin kuin minä. Minun totuus ei ole yleinen totuus, toivottavasti jokainen lähdekriittinen lukija ymmärtää sen.

Toivoisin myös, että jos jokin asia ei pidä sinun mielestä paikkaansa, saisin siihen jonkinlaisen perustelun miksi se ei pidä paikkaansa.

Kiitos Elina, kun jäät näin yksityisiä asioita elämästäsi! Olet rohkea ja jaat rohkeutta ympärillesi.

Itse olen lestadiolainen ja näen kyllä epäkohdat, mistä puhut. Jos joku ei liikkeen sisällä esimerkiksi hyväksy tuota materialistisuuden leimaa, ei ole koskaan käynyt Espoon ry:llä. 🙂 On myös totta, että johto koostuu lähes yksinomaan miehistä, eikä tasa-arvo toteudu tällä tavoin. On myös ristiriitaista, että miehellä on hyväksyttävää omistaa 100t€:n Mersu, mutta naiselle ei hyväksytä kysilakkaa. Koreiluahan nämä ovat molemmat raamatun mukaan. Itse näin tämän, että mikään yhteisö ei ole täydellinen, eikä yhteisö voi korvata ihmisen omaa oma-tuntoa.

Ehkä olisin halunnut kuitenkin lukea tuosta tasa-arvosta vähän muutakin. Itse en tunne yhtään lestadiolaista naista, joka olisi kotona tai parisuhteessa alisteisessa asemassa. Tuskin itsekään koit itsekään olleesi? Päin vastoin koen, että naisilla on ehkä keskimäärin enemmän valtaa perheen sisällä, kuin valtaväestössä yleisesti ottaen.

Tunnistan myös tuon, että suhteita muiden kanssa pyritään minimoimaan. Tämä on mielestäni selkeästi väistyvä kanta kuitenkin. Sitä, että yleisesti naisten koulutusta väheksyttäisiin, en ole huomannut. Mielestäni kannustus ahkeruuten sekä opiskelussa että työssä on yleisempää.

Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi!

Kiitos Aida! 🙂

En ollut alisteisessa asemassa parisuhteessani, mutta se asetelma, että nainen on toisen elätettävä laittaa asiat tietynlaiseen valoon. Naisen synnyttäessä ja imettäessä vuodesta toiseen, tasa-arvo jää ohueksi, vaikka parisuhteessa muuten valtasuhde olisi tasapainoinen.

Ymmärrän kantasi ihan hyvin ja toivon että kukaan ei synnytä lapsia vasten tahtoaan. Itselläni tällaisesta ei ole kokemusta, koska olemme olleet mieheni kanssa molemmat kotona ja töissä suurinpiirtein yhtä paljon.
Tämä kuitenkin loukkaa itseäni sekä monia muita lestadiolaisnaisia ehkä kaikista eniten, että julkisuudessa on hiukan sellainen kuva, että lestadilaisnaiset on jotain raukkoja tossukoita ja miehet päättävät kuinka monta lasta syntyy ja koska. Siksi toivoisin, että liikkeen jättäneet painottaisivat tätä puolta enemmän.

Tuntuu pahalta itsestä kuinka tämä on voimaakkaasti vaikuttanut sinuut. En usko että vl kommentit ovat sinulle henkilökohtaisesti tarkottetuja. ?

Tiedät varmaan kuinka vl liikkeestä eronneista on tehty kirjoja, dokumenttejä, uutisia. Moni vl liikkeeseen kuuluva tuntuu luottavan sinuun, ja kokee tarpeelliseksi kertomaan myös oman tarinan tästä asiasta. Koska monesti tuntuu että meillä vl liikkeeseen kuuluvilla ei ole ääntä tässä maailmassa. Harvemmin löytyy liikkeeseen kuuluvista tehtyjä kirjoja, dokumenttejä. Melkeinpä toivon että tulisi jokin lifestyle sarja vl liikkeen eri elämäntilanteissa elävistä. Perheistä, opiskelijoista, vanhuksista. Kaikkine hyvine ja huonoine hetkineen. Että muutkin ihmiset voisivat nähdä kuinka me elämme? koska vl liikkeen henkilöistä ei pahemmin tehdä juttuja, dokkareita yms ehkä myös ennakkoluulot meitä kohtaan ovatkin suuret.

Elina, olet ihana ihminen. Tiedän ettet halunnut loukata. Ja uskon että moni muukin sen tietää. Usko on vain arka asia, ja uskon moni vl haluaa jättää kommentin koska he tietävät että moni lukee sinun blogiasia ja voisivat näin ollen saada kuuluviin myös kuinka moneen eri junaan meitä on toisin kuin mitä lehdet meistä kirjoittavat. He yrittävät vain saada äänensä kuuluviin. Että me voisimme karistaa näitä ennakkoluuloja. Kaikkea hyvää sinulle. ?

Tuollainen lifestyle-sarja olisi kova juttu! Toivottavasti tällainen tulisi! Lestadiolaiset ovat (tietenkin) ihan tavallisia ihmisiä ja yhtä monenlaista piipertäjää löytyy siitäkin yhteisöstä niinkuin mistä tahansa muustakin yhteisöstä tai väestöstä.

Toimittajat ovat useasti yrittäneet saada vanhoillislestadiolaisilta haastatteluja,mutta kuulemma heitä on todella vaikea saada haastatteluihin,dokumentteihin ym. Tuttuni kertoi vähän aikaa sitten,että oli ottanut yhteyttä vanhoillislestadiolaisiin ja kysynyt heitä haastatteluun. 15 henkilön jälkeen hän totesi luovuttaneensa ja ihmetteli minulle,että miksi kukaan kysytyistä ei suostunut ja samoin he eivät tienneet sanoa yhtäkään vanhoillislestadiolaista,joka voisi tulla haastateltavaksi. Nyt vaan rohkeasti tuomaan esille omaa uskoa.

Uskon kyllä, että voi olla haastavaa löytää haastateltavia. Moni varmaan pelkää, et heidän sanomisiaan muutellaan ja otoksia leikataan tuotantoyhtiön halujen mukaan. Eipä meitä muutenkaan mediassa hirveesti esillä näy. Täällä kuitenki huutelee 24-vuotias uskovainen sinkkutyttö, joka lähtis mielellään kertomaan vl-elämästä dokumenttiin 😉 Oispa mukava projekti sellainen!

Minusta eilinen tekstisi oli hyvä ja voin allekirjoittaa siitä joka ainoan sanan, oma kokemukseni yhteisöstä on ihan samanlainen. Ihmetyttää, että edelleen nämä koetaan hyökkäykseksi ja mustamaalaukseksi, vaikka kuinka paljon painottaa kertovansa vain omasta kokemuksestaan. Ehkä tämä on edelleen arka kohta monelle (naiselle). 🙂 Kiitos, että julkaisit eilisen kirjoituksesi! Se taas todisti että minunkin kokemukseni on oikea ja todellinen, ja että meitä on muitakin, vaikka meidän kokemuksemme kuinka yritetään vaientaa. 🙂

Kiitos! Samaa minä olen ihmetellyt, joskaan en ole yllättynyt tuosta suhtautumisesta.

Ehkäpä siksi osa ei halua antaa haastatteluja kun on nähty sitä että tahallaan haastattelevan antamaa haastattelua muutellaan miten halutaan. Ja toiseksi, on erikoista et suvaitaan esim homoja ja lesboja mut suvaitsevaisuus loppuu kun on vanhoillislestadiolaisista kysymys?! Miksi ei arvosteta sitä mitä kukanenkin haluaa olla? Itselle ihan sama jos joku on homo, Jehovan todistaja tms. Saa olla ja arvostan häntä semmoisena. Ihanat kirjoitukset sinulla Elina! Enemmänkin haluan tällä kommentillani herättää muita kommentoijia.

En halua uskoa, että juttuja tahalleen väritetään ja annetaan huono kuva lestadiolaisista. Tässä olisikin haaste tehdä vaikkapa juttusarja erilaisista lestadiolaisista perheistä. Itse tein opiskeluaikana reportaasin 10-henkisen lestadiolaisperheen arjesta. Mielestäni tämä perhe, jossa sain vierailla, oli varsin ihana eikä siellä tullut sellainen olo, että perheessä olisi mitään pielessä. Hmm. Pitäisikö ihan itse kirjoittaa tällainen?

Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista!

Ja vielä, en itse halua ollenkaan väheksyä sinun kokemuksia yhteisöstä. Tsemppiä tähän myllerrykseen!

Hei!sattumalta löysin blogiisi . Hienoa että kerroit ko asian. Itse olen vanhoillislestadiolnen, mutta en voi ketään tuomita en uskonnon, kulttuurin, ihon värin , vamman tai minkään takia ja kaikilla on sanan vapaus.Jokainen meistä saa elää niinkuin itselle hyvältä tuntuu eikä siinäkään tarvitse toista tuomita. Lapsillani on kavereita laidasta laitaan ja myös meillä ystäviä sekä lapsilla kummeina. En voi lajitella niin että ottaisin vain lestadiolaisia kummeja. Arvostan kaikkia ihmisiä ja se kuka tuomitsee toisen ei voi odottaa että häntä kohdeltaisiin hyvin. Tee se toiselle minkä haluat itselle tehtävän.
Voimia sinulle ja laita romukoppaan solvaavat tai negatiiviset kommentit. Todella hienoa että kerroit eikä sinun olisi tarvinnut pelätä kertoa .olet vahva ja pysy vahvana?

Tämä on juuri se juttu! Jokainen ihminen on saman arvoinen! Niin sen pitää ollakin.

Hei.
Mielestäni sinun ei tarvitsisi selitellä eilistä postaustasi. Sehän on selvää, että kirjoitit omasta kokemuksestasi ja omasta näkökulmastasi. Sinulla on täysi oikeus tuntea niin kuin tunnet kaikki negatiivisetkin fiilikset ja kertoa ne muille ihan niin kuin itse parhaaksi näet. Tuntuu puolestasi pahalta se, että joudut ikään kuin liikkeen toimintatapojen mukaisesti pahoitella eilistä postaustasi, koska jotkut ovat pahentuneet. Meillä on menossa vuosi 2017 ja hyssyttelyn aika on ohi. En jaksa uskoa (niin, en enää jaksakaan 😉 ), että ihminen, joka on täysin vapaa ja sinut elämäntyylinsä kanssa, älähtää kalikan kalahtaessa. Siis Elina, yritä, että et enää pode mitään syyllisyyttä kokemuksistasi ja ajatuksistasi. Se oli minulle paras voitto: saada ajatella ne ajatukset, jotka päähäni sattuvat laskeutumaan ja kokea juuri ne tunteet, jotka minuun sattuvat leviämään ilman, että tarvitsee syyllistyä tai ajatella, onko se oikein. Vaikka on paljon läheisiä ja ystäviä liikkeessä ja arvostusta ja kunnioitusta, voi samalla olla huonoja kokemuksia ja harmitusta. Ja niistä saa mielestäni puhua.

P.S. Olin todella että vau silloin nuorena Oulun ry:llä, kun näin, että olit leikannut siilin (vai oliko se kalju?). Ajattelin, että tuossa se on nainen, joka uskaltaa olla se, mikä on. Sitä itsekin tavoittelin. Harmi, että oma kokemuksesi ei ollut silloin sama, mutta hienoa, että nyt taidat olla saavuttanut sen pisteen. Pidetään saavutetusta vapaudestamme kiinni silläkin uhalla, että joku ei siitä tykkää!

Kiitos kun jätit kommentin! )

Minulla todella ON oikeus kertoa kokemukseni sellaisena kuin sen koin. En myöskään ole mustavalkoinen ihminen ja halusin tätä vielä alleviivata, ettei minun totuus ole totuus koko yhteisöstä, vaikka se tuntuikin typerältä, koska minusta se on itsestään selvä asia. En onneksi pode syyllisyyttä enää ajatuksistani enkä ole pahoillaan sanoistani, enemmän olen ihmeissäni siitä tarpeesta, jolla uskovaiset ovat minua vastaan ”hyökänneet”.

Hahaa, kiitos! Se oli kalju, joka kasvoi siitä. 🙂 Silloin muuten olin sinut itseni ja uskoni kanssa, nämä vaikeudet alkoivat vasta mentyäni naimisiin ja hypättyäni siihen lestanaisen uraan ja rooliin.

Vau, täytyy sanoa että arvostan tosi paljon sitä, että sinulla on rohkeutta puhua omista kokemuksistasi julkisesti 🙂 Tämä kaikki herättää varmasti paljon tunteita kuten kirjoitit – paljon voimia sinulle niiden käsittelemiseen <3

Minusta on hyvä, että ihmiset täällä ovat jakaneet kukin omia kokemuksiaan sinun innoittamanasi. Sinun kokemuksesi on aito ja tosi, ja ihan samalla tavalla muiden kokemukset ovat aitoja ja toseja, myös ne onnelliset tarinat. Ja tämän haluan sanoa ihan yleisesti: toivoisin näkeväni keskustelussa enemmän ymmärrystä siitä, että me kaikki olemme ennen kaikkea ihmisiä, ja vasta sen jälkeen vanhoillislestadiolaisia, homoja tai muslimeja – kaikki me kamppailemme kukin omien vaikeuksiemme kanssa ja haluamme elää onnellista elämää.

Odotan sitä aikaa, jolloin osaisimme olla vielä suvaitsevampia – vanhoillislestadiolaiset yhteisöstä eronneita kohtaan, ja yhteisöstä eronnut siihen jäänyttä kohtaan. Kulttuurissamme on kuitenkin vielä se erikoinen piirre, että esim. homojen haukkuminen ei enää ole yleisesti hyväksyttyä (ja hyvä niin!), mutta yllättävän usein yleisesti hyväksytty "totuus" kuulostaa olevan se, että vl-yhteisöön kuuluva ei osaa ajatella omilla aivoillaan tai että hän on jopa "sairas". Itse olen korkeakoulutettu ja naimisissa oleva vihervasemmistolainen vl-nainen, jolla ei ole lapsia, ja tämä "totuus" kyllä hämmentää usein, koska tähän yhteisöön kuuluminen on ihan tietoinen omilla aivoilla tehty valinta, ihan samoin kuin se, millaista elämää elää yhteisön sisällä. Itse uskon, että taivaaseen pääseminen ei ole kiinni yhteisöstä, vaan se on täysin Jumalan käsissä, ja näin käsittääkseni uskovat monet muut vl:t. Eikä minun uskoni ole sen oikeampi kuin vaikka muslimin usko – jokaisella ihmisellä on oma maailmankuvansa ja siitä kumpuava usko, ja se on vain upea asia jos ihminen pystyy turvautumaan ja luottamaan johonkin itseään suurempaan voimaan, ihan sama mikä se ikinä onkaan. Kun asiaan perehtyy, niin uskontojen ydinsanoma on yllättävän samankaltainen kaikissa uskonnoissa aina buddhalaisuudesta vl-uskoon.

Joten – ei ihmisestä voi päätellä juuri mitään sen perusteella, onko hän vl, romani, venäläinen tai mikä tahansa – katso ihmistä syvälle silmiin, tutustu ja keskustele – vasta sitten tiedät millainen ihminen hän on. 🙂 Tämä nyt siis ihan yleisenä mainintana ja pohdintana, ei bloggaajalle suunnattuna.

Kirjoitit postauksessa, että sinulla ei ollut rohkeutta kulkea vastavirtaan yhteisön sisällä. Itse arvostan sitä, että sinulla oli paljon rohkeutta tehdä juuri niin kuin oikeaksi näit eli erota yhteisöstä, ja löytää sitä kautta onnellinen, oman näköinen elämä. Se, mikä toimii toisella, ei toimi toisella – jokaisen meistä täytyy löytää se omannäköinen, onnellinen elämä, eikä se kenelläkään muodostu samoista paloista. Kiitos kun jaoit rohkeasti oman kokemuksesi, uskon, että tästä on varmasti tukea monelle saman asian kanssa kamppailevalle! 🙂 <3

Tunnistan monia ajatuksiasi itsessäni. Vaatii paljon voimaa, lujuutta ja sitä uskoakin pysyä liikkeessä ns. silmät auki. Minäkin olisin ehkä pystynyt siihen, olisin kehittänyt vähän paksumman kuoren ympärille ja tukkinut korvat kun seurapuheissa saarnataan Raamatun vastaisesti. Mutta kun minulla on jälkikasvua niin en halua altistaa heitä tuolle liikkeelle joka voi pahimmillaan traumatisoida herkän lapsen. Olen vitsaillut miehelle, että hyväksyn sen jos lapsemme muuttaa ulkomaille, on homoseksuaali tai rastahippi. Mutta jos hän haluaa opistoon niin sen kyllä estän 😀

Tuttuja ajatuksia. 😀

Nyt on kyllä niin takki tyhjä, etten oikein enää tiedä mitä sanoisin muuta kuin kiitos. Olen kanssasi ihan samaa mieltä – ennakkoluulot ja asenteet pitäisi unohtaa ja kohdata ihminen ihmisenä.

Moikka!

Mä oon aikalailla samoilla linjoilla sun kaa tästä asiasta- itse oon jättänyt liikkeen noin viisi vuotta sitten. Paras päätös ollut, koin liikkeen henk. koht todella ahdistavana.

Mut sitä ihmettelen, miksi näistä asioista ei saisi puhua tai että miten joku voi loukkaantua toisen kirjoittamasta tekstistä? Oon ihan varma että mikään uskonto ei ole sellainen, missä kaikki osapuolet kokisivat asiat samalla tavalla. Me ollaan kuitenkin kaikki yksilöitä ja koemme ja tunnemme asiat ihan jokainen omalla tavallamme. <3

Mutta aina voi pahoittaa mielensä. Ja aina joku pahoittaa 🙂

Minusta on aina mukava kuulla ihmisten tarinoita ja kokemuksia. Myös sinun, joten kiitos siitä ja muutenkin blogista jossa aina silloin tällöin olen vieraillut ☺ ihanaa, että olet päässyt tasapainoon itsesi kanssa, ajattelen että se on kaiken perusta tässä elämässä ☺ luulen, että sait vastahyökkäystä sen takia, että kerroit vähän niinkuin omaa henkilökohtaista totuuttasi yleisenä totuutena koko yhteisöstä vaikkakin todella totuudenmukaisia pointteja toitkin esille. Tai niin se varmasti välittyi monelle, jos sait kiinni mitä tarkoitan. ☺ Koska aina jokaisella kokemus ainakin osittain vaihtelee asiassa kuin asiassa.. Jokaisen kannattais pyrkiä sitä omaa mielenrauhaa ja tasapainoa kohti mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Niin sinäkin olet tehnyt ja nyt vain kerroit siitä palasen koska se oli sulle tärkeää? ehkä millin yleistäen mutta so what? ?

Komppaan. 🙂

Ihanaa Elina kun jaoit sun kokemuksen! Sanoit ääneen sen jonka kanssa moni kamppailee. Itse jätin esikoislestadiolaisuuden samoista syistä. Ilmapiiri on syyllistävä. Kuva, joka annetaan ymmärtää Jumalasta on kaikkea muuta kuin rakastava, lempeä ja uskollinen isä. Se saa aikaan syyllisyyttä, asioista joista ihmisen ei ikinä tarvitse tuntea syyllisyyttä! Pitkään meni että pystyin kuuntelemaan autossa jotain muuta radiokanavaa kuin uskonnollista tai pystyin pukeutumaan housuihin kun mentiin kylään sukulaisille tai pystyin edes astumaan ravintolaan jossa tarjoillaan alkoholia. Meitä on niin moneen junaan. Toisella saattaa olla aivan eri kokemus ja ei pysty ymmärtämään tätä puolta. Itseä huolestuttaa eniten se että niin monella on kokemus siitä että on painettu alas ja normaalit, elämään kuuluvat arkiset asiat tuottaa syyllisyyttä ja sen paineen alla elämä on todella rankkaa.
Itse olen löytänyt uuden hengellisen yhteisön, tutustunut Jumalaan ja löytänyt totuuden: me ollaan jokainen ainutlaatusia Luojan mestaripiirtoksia, jokaisen elämä on erilainen ja se tulee elää ilman jatkuvaa syyllisyyden tunnetta. Minkään yhteisön/työpaikan/harrastusryhmän/yms. ei pitäs olla paikka jossa jäsen kokee jotain tämmöstä, sillon ulosanti on huonoa. Sä oot Elina valtavan rohkea, innostava ja esimerkillinen äiti, ihanaa kun oot löytäny sun elämään vapauden!

Ymmärrän sun kokemuksia hyvin. Itselläni meni jonkin aikaa, että uskalsin pitää korvakoruja ja sanoa ja tehdä asioita, joita halusin.

Kiitos kun jätit kommenttia! 🙂

Hei..täällä yks 30v vl-äiti kirjoittelee.. Ensimmäiseksi olen pahoillaan siitä miltä sinusta on tuntunut,kun kyseisessä liikkeessä olet ollut ja ihana että nyt olet onnellinen!♡
Minulla on ollut hyvä olla tässä uskossa ja nykyisessä ry:ssä mihin kuuluun.. Parisuuhteessa olemme mieheni kanssa tasavertaisia ja kumpikin hoitaa ja tekee kodin töitä. 4 lasta minulla on ja töitäkin näiden oheessa olen kerennyt tehdä. 🙂
Normaalisti toimeen tuleva,uuden talon omaava..omaa elämää elävä perhe..:D
Mut ihan totta..yks asia minua häirittee meidän vl-keskellä(tämäkin vain minun kokemus)..tuntuu monenki ihmisen kohdalla et jos ei ole lapset puettu viimesen päällee gugguun ja minirodinin vaatteisin tai ei ajeta sillä hienolla autolla tai jos ei ole kotona niitä vepsäläisen kalusteita,niin voi katsoa nokka vartta pitkin ja ei olla samanarvoisia.. minulla on monta kokemusta,jossa se toinen vl-ihminen on ollut todella enakkoluuloinen itseäni kohtaan ja taas liikkeeseen kuulumaton ihminen on lähestynyt paljon avoimemmin.. Pakko vain sanoa,et kyllä mä jaan tuon ajatuksen,et jonku verran meidän uskon keskellä on materiaalista kilpailua.. Tiedän perheen,jolla ei innosta lähtee sen takia suvareihin,kun ei ole varaa ostaa joka päivälle hienoja vaatteita,koska siellä on sellasia perheitä joilla on näyttämisen tarve,et kuinka hyvin heillä menee.. Nämä minusta on suuria epäkohtia uskosamme! Tästäkin huolimatta itse pystyn elämään onnellista elämää tän uskon keskellä..en anna nuiden asioiden vaikuttaa itseeni liikaa!

Kiitos kun jaoit ajatuksesi! 🙂 Ihana kuulla, että olet löytänyt oman tapasi olla onnellinen ja kuulua yhteisöön. 🙂

Luin Elina nämä kaksi postaustasi peräkkäin, ja kommentit oli myös pakko lukea. Yllättävän paljon kommentteja verrattuna ”normi”postaukseen 😀

Mielestäni olet valtavan rohkea nainen, sinulla on täysi oikeus tuoda esille sinun tarinasi ja kokemuksesi. Minä ainakin osasin lukea juttusi siitä näkökulmasta, että sinä olet kokenut asiat näin, enkä yleistänyt sitä kaikkien ihmisten kokemukseksi. Itse olen joistain asioista samaa mieltä, joidenkin kokemusten kohdalla naurahdin, kun minun oli niin vaikea samaistua sinun kokemuksiin, mutta hetkeäkään en epäillyt, ettetkö sinä olisi niin kokenut.

Itse vl-uskovaisena ajattelen, että naisten asema on yhteisön jäsenenä on vahvistumassa, konservatiivisessa yhteisössä tulemme vain ”jälkijunassa”. Saman kehityksen näemme vaikka eduskunnassa, vielä vuosisadan alussa naisia oli kansanedustajina vielä aivan pieni osa, nyt jo lähes puolet. Tällä hetkellä eri yhdistysten johtokunnissa on jo lähes puolet naisia (ainakin meidän ry:llä) ja uskon, että on vain ajan kysymys, jolloin myös srk:n johtokunnassa on naisia. Ainakin meidän ry:llä naiset osallistuvat kaikkeen muuhun paitsi puhujan työhön. Tai no, isäntinä on vain miehiä, mutta se nyt ei varmastikaan ole mikään sukupuoliasia, tapa vain.

Materialismi ja toisten ”kyttääminen” on valitettavaa, varmasti sorrun tähän joskus itsekin, vaikka sitä koitan tietysti välttää. Olemme kuitenkin ihmisiä ja pahuuteen taipuvaisia. En kuitenkaan halua antaa sen vaikuttaa omaan uskooni, vaikka se välillä ärsyttääkin. Ajattelen, että ne on tiiviin yhteisön haittapuolia. Kaikissa yhteisöissä on haittapuolensa.

Minusta on ihana kuulla, että ystävinäsi (ja ilm.perheessäsi) on edelleen lestadiolaisia ja olette pystyneet säilyttämään ystävyytenne. Minusta on aina yhtä surullista kuulla, kun välit katkeavat ystäviin ja sukulaisiin. Uskon, että myös sinun asenteellasi on positiivinen vaikutus välien säilymiseen, ei ole helppo pysyä ystävänä sellaisen vl-yhteisöstä eronneen kanssa, joka jatkuvasti kritisoi ja vaatii perusteluja vl-tavoille ja uskonopeille. Sen huomaa aika pian, onko tarkoituksena vain provosoida vai aitoa halua keskustella.

Toivon sydämestäni sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää <3 minusta on ollut aivan ihana seurata sinun kasvuasi, ja sitä, miten onnellinen ja vahva nainen olet (vaikka vuosia sitten kyllä olin siinä käsityksessä, että sinulla on tosi hyvä itsetunto 🙂 näin se ulkokuori saattaa hämätä 🙂 )

Kiitos Heli hyvästä kommentista! 🙂 Tuo on todella hienoa, että naisen asema on vahvistumassa! Se herättää jännästi itsessä katkeruuden tunteita, koska minä jouduin silloin niin ahtaalle ja nykyään minun ajatukseni ja tapani elää, olisi myös yhteisön sisällä ihan ok.

Onneksi minulla ei ole katkennut välit oikeastaan mihinkään suuntaan. Sosiaalinen elinpiiri ei ole tietenkään enää yhtä laaja, mutta oikeat ystävät ovat jääneet, puhumattakaan omasta perheestä – kaikki ovat ihan yhtä rakkaita vaikka uskoisivat mihin.

Kiitos ja samoin sulle! Olisi mahtavaa nähdä joskus sillä yhdellä mökkijengillä. 🙂

Itse olen huomannut, että kun heikompi kausi itsellä uskon kanssa, niin silloin helpommin ahdistuu ulkoisista seikoista. Kun uskon suhteen olo on luottavaisempi, niin ymmärrys ja hyväksyminen monia ulkoisia asioita kohtaan lisääntyy, tai niihin ei kiinnitä samalla tavalla huomiota. Olen itsessäni huomannut, että uskon ollessa heikko oikein hakemalla hakee puheista sellaisia asioita, joita kritisoi.

Ja vielä piti sanoa, kun mainitsin niistä tiiviin yhteisön haittapuolista, että yhteisössämme on myös mieletön vahvuus ja voimavara! Itse koen, että ympärilläni on niin mieletön turvaverkko ja tuki, että vaikea olisi missään muualla kokea vastaavaa.

Olisi todella mukava tavata sillä mökkjengillä! Mieleen on jäänyt ainakin pötköttely olohuoneen lattialla peittojen alla, ja A:n ja E:n herkulliset ruuat, ja sun tekemä aamupala 😀 ja sun kutoma kaulahuivi jämälangoista ja lankojen päättelyepätoivo 😀
Otetaanpa asiaksi järkkäillä illanistujaiset!

Hei, minä kirjoitin omia ajatuksiani edelliseen postaukseesi. Toivottavasti et ottanut sitä kritiikkinä tai syyllistämisenä. Niin en todellakaan tarkoittanut. Jokaisella uskonsa kieltäneellä on syy, miksi näin tekee, sinulla oli omat syysi eikä sinun tuntemisiasi voi kukaan torjua. Sinun tarinasi on varsin tavallinen, että lapsi asia nousee kynnyskysymykseksi. Nainen kokee, että ei saa olla se mikä haluaa olla ja miltä haluaa näyttää.
Valitettavan usein tuon tunteen saattaa luoda myös ei-uskovasiet ihmiset, esim työkaverit. Eli uskovaiselle tulee tunne, ettei kelpaa muille ihmisille. Ennakkoluulot ovat pahoja.
On tosi, että suurin osa ei-uskovaisista ajattelee, että lestadiolais nainen on alistettu miehen vallan alle; täytyy harrastaa seksiä aina kun mies haluaa ja lapsia pitää synnyttää henkensä uhalla. Mutta tuohan ei oikeasti pidä paikkaansa…ainakaan enää nykyaikana. Ennen vanhaan tuo on ollut suurinpiirtein noin, mutta ei se nykyään päde näin. Itse olen sitä mieltä, tiedän että lähes kaikki lestadiolaiset nykyään ovat (näistä on keskusteltu avoimesti)..että jos esim äiti on kovin väsynyt, masentunut, tai on vaikka jokin sairaus…niin kyllä ehkäisy on sallittua. Jumala on antanut ihmiselle järjen, jota saa käyttää. Suurempi paha on se, että väsynyt äiti väsyttää koko olemassa olevan perheen. Tarkoitus ei ole se, että lapsia tehdään silläkin uhalla että kuolet ja koko perhe kärsii. Suojellaan ja pidetään huolta jo olemassa olevasta elämästä, eikä tuhota sitä uupumisella. On todella, todella harmillista jos joku uskovainen uskoo niin, että henkensä kaupalla pitää vaan jaksaa. Noihin asioihin vl-liikkeessä pitäisi panostaa entistä enemmän, jotta kukaan ei joutuisi noiden asioiden takia kärsimään. Vahvasti näyttää siltä, että suunta on parempaan päin kokoajan.
Uskominen ei ole niin mustavalkoista kuin usein ulkopuolelta luullaan tai ajatellaan.

Sinulle Elina kaikkea hyvää! Niinkuin moni on jo kirjoittanut..on hienoa lukea että olet löytänyt oman itsesi ja olet onnellinen. Terveyttä ja paljon aurinkoa elämääsi! 🙂

Minusta kaikki kommentit ovat olleet asiallisia ja kunnioittavia. En siis ole pahastunut tai syyllistynyt sinun kommentista.

Enää nuo näkemykset ehkäisyä ja naisen asemaa kohtaan eivät ole niin jyrkkiä kuin ennen. Puhunkin kokemuksistani, jotka ovat 2000-luvun alusta ja sitä edeltävältä ajalta. Hienoa, että muutosta on tullut! 🙂

Kirjoittamissasi kokemuksissa oli monia tuttuja piirteitä, itsekin lestadiolaisessa yhteisössä kasvaneena. Ehkä kommenttivyöry johtui osaksi siitä, että tekstistä välittyi lestadiolaisuuden olleen ”syypää” epävarmuuteesi nuorena naisena. En halua vähätellä kokemuksiasi yhteisön roolista nuoruudessasi, mutta onko kuitenkin niin että esimerkiksi kokemuksesi siitä että seksistä ei saa kieltäytyä pohjautuukin johonkin paljolti muuhun kuin ympäröivään yhteisöön? Yhteisön tehtävä ei kuitenkaan ole opettaa kasvavalle nuorelle esimerkiksi sitä, että nainen on yhtä arvokas kuin mies – se kuuluu äidin, isän, kaikkein lähimpien tehtäviin.

Mä ymmärrän hyvin sen, että postaukseni nostatti voimakkaitakin tunteita. Minä silloin 2000-luvun alussa, tuoreena vaimona, kuuntelin herkällä korvalla puheet ja opit ja siellä sanottiin, että seksistä kieltäytyminen ei ole kovin suotavaa, varsinkaan jos taustalla on ajatus, ettei haluaisi vauvoja. Sama päti muihin luonnollisiin ehkäisymenetelmiin. Asioiden voimakas tulkitseminen ja niistä ahdistuminen johtui varmasti isolta osin omasta epävarmuudestani naiseuttani ja identiteettiäni kohtaan.

Olen lestadiolainen suurperheen äiti. Tällainen, joita joillakin on jopa lupa nimitellä hölmöksi. Ymmärrän tunteitasi ja ajatuksiasi monessa. Kyllähän moni niistä asioista on sellainen, jota itsekin pohtii, mutta tähän asti ainakin on pohdinnan tuloksena ollut, että edelleen haluan uskoa ja kuulua tähän yhteisöön. Se antaa niin paljon ajallisestikin ja tärkeämpänä uskon määränpää.
Vaikka siellä Espoossa materia tuntuu tärkeältä uskovaisille, niin mielestäni se on ihmisistä muuten kiinni, uskosta riippumatta. Meillä on täällä paljon pohjoisemmassa ainakin ry, jonka parkkipaikan autokanta ja ihmisten vaatteet ovat ihan tavistasoa tai allekin. Yksinkertaisesti tällä paikkakunnalla sattuu asumaan leppoisaa väkeä, jonka arvot ovat vallan muualla kuin tavaroiden merkeissä.

Minusta kenelläkään ei ole varaa arvostella toisen elämäntapaa tai valintaa, puhumattakaan nimitellä hölmöksi.

Tuo materialismi on kyllä juurikin yksilön ongelma, ei yhteisön, mutta tämä piirre on korostunut etelän uskovaisissa piireissä. Helppo uskoa, että uskovaisissa on tavallisia ja maanläheisiä ihmisiä paikkakunnasta riippumatta.

Yhteisöjen käytännöt on mielenkiintoinen aihe. Minä kuulun kulttuuriseen yhteisöön, joka myös on tiivis. Välillä yhteisössämme ärsyttää jotkut piirteet, mutta silti se on minulle rakas ja tärkeä, kulttuurinen kotini. Huomaan, että joskus joku yhteisöni jäsenistä pitää itseään parempina kuin ”taviksia”, sen vuoksi että kuuluu tähän yhteisöön, ja sellainen käytös tuntuu hassulta toisinaan. Liittyyköhän tuo ylemmyydentunne kuitenkin epävarmaan identiteettiin, tai joskus liian vahvaan me-henkeen, en tiedä oikein… Aina joskus sitä pohdin mistä voi johtua.. Mutta huomaan monia yhtäläisyyksiä esim lestadiolaisuuden tai minkä tahansa muun tiiviin yhteisön kanssa. Mielenkiintoista seurata siksikin näitä monenkirjavia kommentteja.
Kaikkea hyvää etenkin Elinalle ja kiitos mukavasta blogista!

Tuo on harvinaisen totta. Jokaisessa yhteisössä on omat erityispiirteensä.

Kiitos kommentistasi ja hyvää kevättä!

Ihanaa ja mahtavaa, kun olet löytänyt itsesi ja vielä kerroit näin arasta aiheesta meille lukijoillekin. Kiitos. Itse ajattelen, että uskonto on kokemuksessasi vain sivujuonne tai sattuma: yhtä hyvin jokin muu asia olisi saattanut saada sinut tuntemaan samoin. Koen, että meillä kaikilla on kipupisteemme ja erityisen suurta sisäistä ristiriitaa aiheutuu, kun kokemamme ulkoiset vaatimukset (joiden mukaan yritämme elää) eivät kohtaa sisäisten arvojemme ja minuutemme kanssa. Olen itsekin todella joutunut miettimään, ovatko haluamani asiat juuri niitä, mitä minä haluan, vai tuleeko halu ulkopuolelta; oletuksena, että näin asioiden kuuluu mennä. On raskasta tehdä toisin, kuin oletetaan ja tiiviissä yhteisössä varmasti vielä raskaampaa. Siitä minulla ei itselläni ole kokemusta. Eikä sen myöntäminen, että minä en halua tätä, ole todellakaan helppoa. Siinähän joutuu, parhaimmillaan, rakentamaan koko minuutensa uudelleen!

Olen onnellinen, että mieheni kanssa olemme uskaltaneet elää toisin, kuin mitä kaikki ovat olettaneet. Kyllä se on silti ollut välillä raskasta, kun miettii, menettääkö jotain ja onko valinnut kuitenkin väärin. Mutta kun tietää, ettei olisi onnellinen, jos eläisi sitä muiden määrittämää elämää, niin on oikealla polulla.

Kaikkea hyvää sinulle, olen todella onnellinen puolestasi, kun olet löytänyt itsesi.

Se on juuri noin. Silloin epävarmana ja hauraana parikymppisenä melkein mikä tahansa asia olisi voinut tuntua yhtä ahdistavalta.

Kaikkea hyvää myös sinulle! 🙂

Hieno kirjoitus. Huomaan myös että monelle ihmiselle usko on ollut vahvoja tapoja ja normeja joita tulee noudattaa, muuten kokee olevansa huono uskovainen. Kuulun itse VL-liikkeeseen, mutta en välttämättä halua kutsua itseäni VL:ksi sen huonoleimaisuuden takia. Olen mieluummin uskovainen.
Minun uskoni on uskoa joka tulee sydämestä. Meillä on monta lasta, mutta tiedän etten ikinä tule hankkimaan 10lasta. En kykenisi siihen jo sen järkyttävän fyysisen rasituksen tai henkisen ahdistuksen takia minkä jokainen raskaus on aiheuttanut. Teenkö väärin? En mielestäni. Usko ja side Jumalaan ei voi olla kiinni lapsiluvusta, meikistä, tavoista tai normeista. Usko on silloin puhtainta kun vain uskot sydämestä asti ja luotat siihen että Jumala hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.
Tiedän, että nyt moni uskovainen älähtää etten voi olla uskovainen ja uskoa näin -mutta kukaan ei voi viedä minulta uskoa pois eikä kukaan voi kieltää minua käymästä seuroissa jos koen sen oikeaksi. Tuomitseminen on väärin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Näen että myös VL-liike on muuttunut parempaan päin. Jos haluat uskovaisena olla tapojen ”orja” siihenkin on oikeus. Tulkintoja on erilaisia, niin monta kuin meitä ihmisiäkin on. Onko siis väärin jos tulkitset uskoa ja sen käsityksiä vähän erilailla kuin vieressä istuva?
Mitä materiaan tulee, näen että kyllä sitä materiaa on muillakin kuin vain VL-liikkeen sisällä olevilla perheillä. Tämä maailma kokonaisuudessaan pyörii materian ympärillä, valitettavasti.
Tuli vähän sekava setti ? sinulle Elina haluan sanoa, että kirjoitit hienosti itsestäsi ja suhtautumisestasi uskovaisiin. Tuo on rakkautta. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

Ymmärrän sua enemmän ku uskotkaan <3

Kiitos, että kirjotit tätä edellisen julkaisun. Jokainen lause olis voinut olla mun kirjottama. Oon kokenut kyseisen uskonnon ja yhteisön Oulun seudulla tismalleen samalla tavalla. On väärin kyseenalaistaa toisen ihmisen kokemus tai kritisoida sitä, mutta on inhimillisestä näkökulmasta katsottuna täysin ymmärrettävää, että noin teeskentelemättömästi auki kirjoitettu kokemus herättää em. yhteisössä olevassa ihmisessä vastareaktioita. Rakkautta ja Rauhaa myös täältä kaikille, jotka tämän näkee!<3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *