Elämä

Jännittävä juhlapäivä

12.8.2018 Teksti: Elina Hovinen

Tänään oli esikoiseni konfirmaatiopäivä. Iso päivä meille kaikille. Ripille pääseminen tuntuu merkittävältä etapilta niin meille vanhemmille kuin lapselle itselleen.

Juhlasta muodostui pienimuotoinen jännitysnäytelmä, sillä kesken rippilasten siunaamisen näin omalta paikalta, kun tyttäreni tipahti alttarilta alas. Kummit olivat alttarilla siunaamassa kummilapsiaan ja tyttären kummit ottivat pyörtyvän lapsen vastaan. Seurasin hetken tilannetta paikaltani, mutta tyttö ei ihan heti toennut pökertymisestä, joten singahdin itsekin alttarille.

Alttarin lattialla makasi pieni tyttöni tajuttomana, mutta virkosi melkein heti saavuttuani paikalle. ”Äiti on tässä, ei hätää.” Saimme tytön juuri ennen omaa siunaamisvuoroaan nostettua takaisin alttarille ottamaan siunauksen vastaan. Heti siunauksen saatuaan hän pyörtyi jälleen ja kaatui syliini. Lapsi oli yllättävän pitkään tajuttomana eikä herännyt, vaikka läpsin häntä melko kovaotteisesti poskelle ja hoin hänen nimeään.

Tilanne näytti sen verran pelottavalta, että suntio soitti ambulanssin ja minä koitin parhaani mukaan auttaa tyttöä. Sillä aikaa tytön kummitäti  haki hänelle neuvokkaasti mehua ja glukoosipastilleja. Tyttö virkosi, mutta oli vielä todella heikkovointinen. Siirryimme kirkon penkille pötköttämään ja pitämään jalkoja ylhäällä. Kohta saapui ambulanssi, vaikka tyttö oli painokkaasti ilmoittanut, että ”lääkäriin en lähde”.

Ensihoitajat olivat todella sydämellisiä ja ammattitaitoisia. Hoitajat haastattelivat tytöstä kopin ottanutta kummitätiä tapahtumien kulusta ja jossakin vaiheessa kysyi, missä lapsen vanhemmat ovat. Nauratti. Siinä me molemmat seisoimme ja selvitimme tilannetta. Näytimme kuulemma niin nuorilta, ettei hän osannut arvata, että olimme tytön vanhemmat. 😀

Ensihoitajat ottivat lapselta sydänfilmin, mittasivat verenpaineen, haastattelivat häntä ja tekivät muut tarvittavat tutkimukset. Ambulanssissa tyttö oli meinannut vielä kertaalleen pyörtyä.

Jännitys, edellisenä päivänä noussut kuume, kirkon huono ilma, tukalan kuuma alba ja liian kevyt aamupala teki temput. Lapsen isän kanssa odottelimme ambulanssin vieressä tutkimusten valmistumista ja mietimme, että onkohan nyt lapsi päässyt ripille, vai miten tämä protokolla menee. Kohta suntio tulikin kertomaan, että lapsi on nyt konfirmoitu, vaikka ehtoollinen jäikin väliin.

Ensihoitajat olivat konsultoineet lääkäriä ja päästivät tytön viettämään rippijuhliaan, mutta painottivat, että täytyy lähteä välittömästi lääkäriin, jos taju lähtee vielä kerran.

Palasimme kirkkoon, jossa meille järjestettiin oma pienimuotoinen ehtoollinen. Lauloimme ne virret, jotka meiltä oli jäänyt laulamatta ja papit jakoivat meille ehtoollisen. Saimme kanttorinkin säestämään virsiä. Lyhyestä tilaisuudesta tuli kaunis, juhlava ja koskettava. Olimme kaikki pappia myöten liikuttuneita. Tilaisuuden jälkeen pääsimme juhlamielellä viettämään rippijuhlaa.

Rippijuhlista tuli varsin onnistuneet, vaikka myös keskimmäiselle tyttärelle nousi kesken juhlan kuume. Rippilapsen vointi koheni, kun sai kunnolla syötyä ja juotua.

Ihana päivä! Nyt vain toivotaan, että tyttö paranee ennen reissuun lähtöä.

Ps. Tyttö oikoluki postauksen ja antoi luvan julkaista tämän.