Hyvinvointi

Joutilaisuus lisää hyvinvointia

28.2.2019 Teksti: Elina Hovinen

Tein viime vuonna lupauksen, että pidän jatkossa parempaa huolta jaksamisestani. Kävin viime vuoden lopulla työnohjauksessa, jonka avulla sain kirkastettua itselleni arvoni ja havahduin siihen, miten huonosti hallitsin ajankäyttöni. Löysin toistuvasti itseni siitä tilanteesta, että olin aikatauluttanut päiväni liian tiiviiksi. Paikasta toiseen juokseminen aiheuttaa jatkuvan kiireen tunteen, kun aikaa ei jää palautumishetkiin.

Innostuessa kaasu jää pohjaan

Olen innostuja. Innostun helposti uusista asioista ja projekteista ja innostus vie mukanaan. Sanon kivalta kuulostaviin asioihin suurempia miettimättä joo. Ilmoittaudun tapahtumiin ja sovin treffejä miettimättä kyseisen viikon aikatauluja kokonaisuutena. Olen kantapään kautta oppinut, että kannattaa käyttää hetki aikaa ja miettiä kannattaako sanoa joo. Nykyään harkitsen jokaisen uuden projektin tai tapaamisen kohdalla onko minulla todella tähän aikaa, mitä kaikkea se vaatii, jos sanoo joo ja haluanko todella tehdä tämän?

Minulla on aina monta juttua menossa samanaikaisesti. Teen paljon asioita ja tykkään siitä, että mulla on jatkuvasti jotakin tekemistä. Olen miettinyt osaisinko elää sellaista elämää, että tekisin töitä vain kahdeksan tuntia päivässä. Olen viimeiset kymmenen vuotta tehnyt ensin päivätyön (nyt se on opiskelu) ja sen päälle sivutyöt, harrastukset ja arki. Olen pohtinut myös sitä, onko tuossa yksi syy uupumiseen.

Työuupumus ja siitä toipuminen on vienyt aikaa. En ole vieläkään täysin toipunut. Olen opetellut uusia toimintatapoja ja pyrkinyt elämään myös käytännön tasolla arvojeni mukaista elämää. Uusien toimintatapojen oppiminen on ollut vaikeaa. Ymmärsin työnohjauksessa ristiriidan ajankäytön ja sen välillä, mitä olin kertonut arvoistani.

Tasapainoilua ja uuden opettelua

En enää suoriudu samanlaisesta arkirytmistä kuin ennen. Tai suoriudun aina jonkin aikaa, kunnes huomaan, että nyt istun taas väärässä junassa ja pitäisi kiskaista hätäjarrua, jos haluan päästä pois. Hätäjarrua ei aina voi vetää, vaan junassa täytyy matkustaa vielä seuraavalle pysäkille. Olen oppinut tunnistamaan varoitusmerkkejä ja osaan koko ajan paremmin reagoida niihin. Niitä pitäisi tunnistaa vieläkin varhemmin.

Varoitusmerkkejä on ärtymys ja heikentynyt keskittymiskyky, lisääntyvä väsymys, joka ei helpota nukkumalla ja synkät ajatukset. Usein tässä vaiheessa juna on kiitänyt aikaa sitten pysäkin ohi, jolla mun olisi pitänyt jäädä kyydistä. Nyt olen opetellut uudenlaisia tapoja, jotta varoitusmerkit pysyisivät poissa.

Hiihtoloma oli hyvää aikaa jälleen pohtia näitä asioita. Päätin ottaa hiihtoloman ihan loman kannalta, vaikka tekemistä olisi riittänyt vaikka kaikille päiville. Enteileviä varoitusmerkkejä oli jo ilmassa. Ymmärsin pysähtyä ennen kuin olisin taas mennyt oman pysäkin ohi. Loma ei ollut mitenkään erityisen onnistunut. Olin taas langennut vanhanaikaiseen ansaan ja odotin lomalta liikoja ja sitten ärsyynnyin. Yritin kannustaa lapsia lukemaan ja liikkumaan. Itse näytin esimerkkiä liikkumisen osalta, mutta lukemisen sijaan kädessäni oli enemmän puhelin kuin kirja. Ärtymyksestä voi harvoin syyttää ketään muuta kuin itseään. Olin pettynyt itseeni ja se purkautui ärtymyksenä. Loman päätteeksi ihmettelin puhelimen antamaa ruutuaikatilastoa ja päätin, että tämä on yksi niistä asioista, joihin täytyy tulla muutos.

Joutilaisuus pitää haitallisen stressin poissa

Puhelin on todella viheliäinen kapistus. Kaivan joutilaana hetkenä puhelimen taskusta aivan refleksinä ja yhtäkkiä huomaan, että taas vierähti huomaamatta pitkä tovi. Tai kun aion tarkistaa puhelimesta jonkin asian, niin vaistomaisesti avaan ensimmäisenä Instagramin, sitten Facebookin, sähköpostit… puhelinta pois laittaessani muistan, että ainiin, mun piti tarkistaa se asia.

Viime maanantaina poistin puhelimestani pelit ja pari muuta sovellusta, joita en tarvitse mihinkään, mutta jotka ovat vieneet aivan turhaan mun aikaa. Päätin käyttää näiden sovellusten jättämän ajan kirjan lukemiseen tai vain siihen, että olen olemassa, hengitän ja ihmettelen ympäröivää maailmaa. Pelien, turhien uutisten ja muun tietotulvan keskellä en palaudu, vaan kaikki tämä kuormittaa. Olen uskotellut itselleni, että rentoudun näiden sovellusten äärellä, mutta nyt kun ne sovellukset on poistettu, olen paljon rentoutuneempi ja minulla on enemmän aikaa oikeisiin asioihin.

Oman ajankäytön rehellinen tarkastelu on hyvä keino havaita, miten asioita priorisoi. Aina on aikaa itselleen tärkeisiin asioihin. Minulle oma hyvinvointi ei ole selvästi ollut kovin tärkeää. En ole pitänyt tärkeänä sitä, että järjestäisin aikaa palautumiseen. Ei ole järkevää syöksyä palaverista toiseen ilman hetken hengähdystaukoa. Ei silloin voi olla parhaimmillaan, jos pomppaa paikasta ja aihepiiristä toiseen ilman hetken taukoa. Olen ennen kirjaimellisesti juossut paikasta toiseen. Olen kyllä selviytynyt täyteen ahdetuista päivistä, joskin se on kostautunut uupumuksena tai liiallisena stressinä myöhemmin.

Tällä viikolla olen onnistunut aika hyvin pitämään kiinni pienistä palauttavista hengähdyshetkistä. Hetkien ei tarvitse olla pitkiä. Mulle on edistystä jo se, ettei tarvitse juosta viimeisellä minuutilla sovittuihin tapaamisiin, vaan voin mennä rauhassa kävellen. Tuntui suorastaan ihmeelliseltä kävellä kaupungin halki sovittuun tapaamiseen aivan rauhassa ja samalla ihmetellä kevääseen heräävää Helsinkiä. Kiireessä ei ehdi huomata ympäröivää kauneutta.

Uskon, että yksi ratkaiseva tekijä kestävään hyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitämiseen on joutilaan ajan lisääminen ja sen vaaliminen arjessa. En tarkoita mitään jatkuvaa möllimistä ja navankaivuuta, vaan aikataulujen järkevöittämistä ja riittävää palautumista, joka pitää haitallisen stressin poissa.

Kuvat: Heidi Tainio

Lue myös

Suosittelemme