Juoksu 8.7.2014

Juoksuasiaa ja kestävyysurheilijan turvallisuus

Teksti: Elina Hovinen

Neljä päivää Pullukka Runin puolimaratoniin! Tällä kertaa valmistelut ovat olleet vähän mitä on. Olen tehnyt lajeja, jotka ovat tuntuneet kivalta ja luottanut siihen, että kevään/kesän aiempiin puolimaratoneihin treenattu kunto riittää. Tältä kisalta en lähde hakemaan minkään sortin ennätyksiä, vaan lähden fiilistelemään juoksua ja juoksemaan maratontreenin vaatiman joka viikkoisen pitkän lenkin.

Koska mukana on Run for Good, niin tuttuun tapaan osallistumisesta menee osa Uudelle Lastensairaalalle. Zero Point on lahjoittanut Run for Goodille ison kasan säärystimiä, joiden koko tuotto menee lyhentämättömänä Lastensairaalalle. Tulkaa mukaan Vierumäelle!

Aiemmin olen valmistautunut puolimaratonille lisäämällä normitreeneihin pitkiä juoksulenkkejä. Peruskunto mulla on koko ajan ihan hyvällä tasolla, mutta juoksukunto pitää hakea erikseen. Juoksukunto tulee juoksemalla.

Kun päätän ruveta treenaamaan jotakin juoksutapahtumaa varten, aiemmin olen laiskuuttani ja tietämättömyyttäni pärjännyt sillä, että olen lisännyt muuhun liikkumiseen yhden pitkän lenkin viikkoon. Adidasheimossa opin paljon täsmällisempiä tapoja hioa juoksukuntoa. Adidasheimossa juostiin eri pituisia ja vauhtisia matkoja. Mä rakastuin vetoihin – tasamaalla ja mäessä. Tajusin, että juoksun ei tarvitse olla tylsää ja yksitoikkoista, vaan myös juostessa voi vähän leikitellä. En ollut aiemmin tajunnut, että vedot eivät hapota mua juoksukyvyttömäksi, vaan päinvastoin. Mulla on ollut, ja on edelleen, juoksua kohtaan kunnioittava suhtautuminen. Itselle juoksu on laji, jossa kropan kanssa täytyy olla täydellinen yhteisymmärrys. Kroppaa pitää huoltaa ja mielen täytyy olla kropan kanssa yhteydessä, muuten siitä ei oikein tule mitään. Tämä onkin ehkä se juoksun hienous. Siinä tulee tekniikan ja kunnon lisäksi sukellettua oman pään sisään.

Adidasheimo oli itselleni matka ihan uudenlaiseen juoksutreenaamiseen. Se toi itselleni juoksemisen hauskat puolet. Porukassa oli tosi kiva treenata. Oli pientä ryhmäpainetta, mutta myös ihanaa ja aitoa toisen kannustamista. Huomaatteko, etten meinaa millään päästä yli tästä heimoasiasta?

Koko kevään kestäneen juoksukoulun aikana opin ihan älyttömän paljon juoksutekniikkaa. Vaikka en osaa viedä kaikkea opittua viedä käytäntöön, niin kuulen tuolla yksin juostessa pääni sisällä Joonaksen ja Jarnon äänet muistuttamassa päkiäaskelluksesta, lantion asennosta, käsistä, mäkitekniikasta. Toivottavasti nämä äänet pysyvät päässä vielä sen aikaa, että tekniikka on kokonaan sisäistetty. Parasta kaiken tämän tekniikkaopin jälkeen on se, että mun kroppa toimii nyt paremmin juoksun kanssa synkassa kuin koskaan ennen. Penikkavaivat ovat oikeastaan kokonaan hävinneet, alaselkä ei enää kipeydy juoksusta, samoin etureidet eivät ole ne mitkä eniten rasittuu, vaan kuormitus jakaantuu tasaisemmin. Lonkankoukistajavaivakin on nyt selätetty. Siispä penikkatautiin apuja kyseleville kerron, että mene juoksukouluun tai lue juoksutekniikasta. Opettele nyt ainakin ihan alkuun päkiäaskellus, koska sitä kautta juoksuasento paranee väkisin. Mulla päkiäaskelluksen oppimiseen meni viime kesä ja tämä kevät. Aloitin harjoitukset virtuaalisesti viime kesän adidasheimo-juttuja lukiessa ja Espoon Rantamaraton taisi mennä enemmän tasajalka-askelluksella kuin päkiällä, mutta suunta oli oikea.

Ai miksi päkiäaskellus? Ensin se tuntui minustakin ihan hullulta ja kauhean kuormittavalta juoksutyyliltä, mutta olin lukenut, että esimerkiksi penikkatauti hellittää uuden juoksutekniikan myötä. En uskonut ennen kuin itse koin tämän. Tosin viime vuoden keväällä päkiäaskellusharjoitusten alussa pohkeet olivat aivan tulessa ja piti välillä juosta vanhalla tyylillä ettei jalat rasittuisi aivan liikaa. Nyt kun voisin melkein väittää omaksuneeni päkiäaskelluksen, voin vahvistaa tämän väitteen. Olen kyllä tosi herkkä tunnistamaan alkavan penikkataudin ja osaan heti reagoida asiaan, mutta kertaakaan päkiäaskeltamisen jälkeen lihaskalvo ei ole enää kiinnittynyt sääriluuhun. Päkiäaskellus parantaa myös väistämättä juoksuasentoa. Takareidet ja pakarat aktivoituvat aivan eri tavalla. Juoksu on vain yksinkertaisesti paljon paremman näköistä ja rullaa paremmin päkiäaskelluksella. Mies kommentoi kevään ensimmäisellä yhteisellä lenkillä, että ”sun juoksuasento on aivan erilainen, nyt sun perse ei enää laahaa maata”. 😀 En olisi halunnut myöntää, mutta kyllähän se asento oli ennen aika kyttyräinen.

Sitten tuohon otsikon toiseen asiaan. Maratontreenejä tehdessä juosten ja pyöräillen monesti on mielessä käynyt, että mitä jos mulle sattuu jotakin. Puhelimesta loppuu akku, minusta loppuu puhti ja kuukahdan tuonne tien poskeen tai pellon laitaan. Vaikka puhelimessa olisi vielä virtaa, mutta minä olisin jostakin syystä puhekyvytön. Eihän kukaan saa mun puhelinta auki ilman suojakoodia. Mitä sitten tapahtuu? Onko tämä käynyt sulla mielessä? Kuulin viime viikolla ICE-turvarannekkeesta, johon voi kaiverruttaa olennaisia asioita. Sain tilata itsellenikin Uniikkilandiasta tuollaisen rannekkeen. Kaiverrutin siihen oman nimeni, syntymäajan, asuinkaupungin ja kaksi ICE-puhelinnumeroa, miehen ja siskon. Mahdolliset perussairaudet olisi hyvä myös kaiverruttaa kyseiseen rannekkeeseen.

Heinäkuun ajan te blogin lukijat saatte 20 % alennuksen ICE-turvarannekkeista. Alennuskoodi: endorfiinikoukussa.

Aiempi postaus penikkataudin hoito-ohjeista.

*Yhteistyössä Uniikkilandian kanssa

Kommentit (14)

Ihan sama juttu mulla, spurtit on mennyt päkiällä aina luonnostaan ja sen tiedostamalla tekniikan oivaltaakin jotenkin helpommin. Päkiäaskellus, väittäisin, on jokaiselle se luonnollisin juoksutapa, eihän paljain jaloin pysty tömpsyttelemään kantapää edellä.

Hellurei!

Olet saattanut aiheesta postauksen kirjoittaakin, mutta kiinnostaisi kovasti tietää matkastasi maratonille – miksi päätit sen juosta ja miten aloitit treenaamisen? Itse juoksentelin ennen raskautta 6–10 kilometrin lenkkejä ihan vain kuntoilumielessä, mutta nyt on maratonille treenailu alkanut kiinnostamaan. Ihanasti juoksukuntokin on nyt synnytyksen jälkeen varmasti aika heikko. Vielä en ole saanut sitä edes testata, mutta kohta alkaa olla jo siihen mahdollisuus…

Pus.

<3 Hannele
http://rakkaudellahannele.blogspot.fi

Hei ihanainen! 🙂

Ajatus maratonista lähti ensimmäisen onnistuneen puolimaratonin jälkeen. Ajattelin, että jos puolikas menee näin iisisti näin vähillä treeneillä, niin kyllä se kokonainenkin varmasti menisi. Eihän se ihan sama asia ole tietenkään, mutta kun ajatusta kypsytteli ja vähitellen lenkkejä pidentämällä usko itseeni kasvoi, niin halusin kokeilla tuota kuningasmatkaa. Jotenkin siinä oli se sellainen itseni ylittämis -aspekti mukana. Sitten siinä kävi niin, että jäin tosi pahasti koukkuun siihen maratonin jälkeiseen endorfiinihumalaan, joka vain kestää ja kestää. 🙂

Ota iisisti toipumisen kanssa. Tee alkuun vaunukävelyitä, pyöräile/spinnaa ja treenaa lantionpohjaa! 🙂

<3 E

Moikka! Me osallistutaan mun miehen kanssa myös Pullukka runille lauantaina. Ei olla ennen juostu ihan nuin pitkää lenkkiä ja mitään aikaa ei tavoitella. Mukaan lähtemisessä oli iso kynnys uskaltaako vai ei, mutta kyseessä on vain itsensä ylittäminen ja uusien asioiden kokeileminen.:) toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja saan tästä lisää hyviä ihania muistoja ja lisää innoitusta juoksuharrastukseeni.

Hei kivaa! Jos näet mua/meitä (oon siellä miehen kanssa), tuu moikkaan! 🙂

Tankkaa hyvin edellisenä päivänä vaaleita jauhoja, ei täysjyvää, juo reippaasti urheilujuomaa + vettä ja nauti juoksusta. 🙂 Tsemppiä!

Noista juoksukouluista/ryhmistä voi kyllä saada todella paljon. Osallistuin juoksukouluun toissa vuonna ja sieltä sai hurjasti oppia. Kaikkien treenivinkkien lisäksi huippua oli se, että sai fiiistellä kaikkea juoksuun liittyvää samanhenkisten ihmisten kanssa.

Tsemppiä puolikkaalle!

Niin saa. En osannut etukäteen ajatella, miten paljon siitä saa. Uusia ihmisiä elämään ja vielä tekniikkavinkkejä, vai toisinpäin. 😉

Kiitos! 🙂

Hauskaa kun täältä netistä löytää nykyään kaikenlaista, mm. yhden kaikkienaikojen parhaan ystävän isosiskon blogin. 😉 Motivaatio itsellä pahasti hukassa juoksemisen suhteen ja sitä nyt kaivelen jostain sydämen syövereistä. Tästä sun blogista jos jostain saa kyllä lisäboostia omiin minilenkkeihin. Kiitos, tässä tää ilta menee vanhoja postauksia lukiessa. 😀

IPI! Mories! Miten sä tänne löysit? 🙂

<3

Mun fb – seinällä oli jostain syystä linkki puheen haastikseen ja siitä sitte bongasin blogin myös. 🙂

Okei. 🙂 Hauska yhteensattuma! 🙂

Hei Elina!

Haluaisin ihan hirveästi kuulla, miten aloitit päkiäaskelluksen harjoittelun? olen kärsinyt penikkavaivoista ja kanta-askelluksella juokseminen tuntuu muutenkin jotenkin melko raskaalta. Miten kauan kesti, että pystyit juosta ihan kunnon lenkkejä pelkkää päkiäaskellusta käyttäen? Kiitos huikeasta blogista!!

Moikka! Voisin yrittää kirjoitella juoksutekniikasta ja omista kokemuksista sen oppimisesta. Katsoin tekniikkavideoita youtubesta, joista näin havainnollisesti miten jalan pitää tulla ja löysin sellaisen videon, missä vaihe vaiheelta askellusta muutetaan kanta-askelluksesta päkiälle. Yritän löytää videon ja linkittää sen tänne.

Kyllä päkiäaskelluksen oppimiseen taisi mennä vuosi, nyt se alkaa sujua lähestulkoon kokonaan.

Kiitos itsellesi! Teidän lukijoiden ja ihanien kommenttien vuoksi tätä teen. 🙂

Minä olen lukenut paljon hyvää päkiäaskelluksesta ja olen työstänyt juoksuani koko kesän. Juoksu on muuttunut huomattavasti kevyemmäksi, mutta töitähän se on vaatinut ja pohkeet ovat olleet tiukilla. Juoksuun joutuu nyt keskittymään ihan eri tavalla, mutta enköhän minä pian sisäistä uuden tavan juosta. Luulen, että päkiäaskellus on minulle luontaisempi, koska spurtatessa juoksen päkiäaskeleella, mutta jostain se kanta-askellus on kuitenkin iskotettu päähän.

Ihan sama juttu mulla, spurtit on mennyt päkiällä aina luonnostaan ja sen tiedostamalla tekniikan oivaltaakin jotenkin helpommin. Päkiäaskellus, väittäisin, on jokaiselle se luonnollisin juoksutapa, eihän paljain jaloin pysty tömpsyttelemään kantapää edellä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *