Juoksu

Juoksuitsetunto hukassa

26.8.2014 Teksti: Elina Hovinen

Maraton lähestyy päivä päivältä ja sitä mukaa mun luotto omaan kuntoon heikkenee. En ole missään ihmeellisessä kunnossa, mutta eipä mun tarvitse mitään enkkareita tehdä, eikä juosta ketään muuta kuin itseäni varten, joten eipä sillä niin väliä. Tuleepahan erilainen juoksu. Juoksen vain ilman mitään sen ihmeempää tavoitetta ja vaikka fiilistelen reittiä Tallinnan kaduilla. Sen verran mä itseäni tunnen, että kyllä mä sen maratonin aina läpi juoksen. Vaikka juoksukunto on mitä on ja sen suhteen on paljon epäilyksiä, olen nauttinut juoksemisesta enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Alkuvuodesta harmittelin sitä kun tiesin, että tänä vuonna joudun juoksemaan pitkät lenkit pääosin yksin, koska molemmat juoksukaverini (siskot) olivat raskaana. Nyt he ovat jo synnyttäneet, joten ensi kesänä mulla on taas juoksuseuraa, luotettavat juoksijasiskot, jotka lähtevät aina lenkille kun kysyy. <3


13 kilometrin kaatosateessa juoksun jälkeen oli hyvä fiilis, kello tässä vaiheessa yli yksitoista illalla.

Juoksulenkille lähteminen on ollut yksin treenatessa se haasteellisin osuus. Lähteminen on ollut vaikeaa ja olenkin tehnyt lenkkejä mitä ihmeellisimpiin aikoihin, kun vihdoin ja viimein olen saanut itseni kanssa juupas-eipäs-keskustelut käytyä.

Vedot matolla 4 x 1 km: 4:45, 4:39, 4:45, 4:43, 2 min juoksupalautukset välissä. Fiilis jälleen loistava suoritetun treenin jälkeen.

Tänä vuonna mulla on ollut kaksi ihan superhienoa juoksuun liittyvää projektia – ensin adidasheimo ja sitten vieläkin käynnissä oleva yhteistyö Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa. Molempien projektien ansiosta mun juoksutekniikka on parantunut ja olen oppinut tekemään aivan uudentyylisiä juoksutreenejä. Erityyliset ja -vauhtiset lenkit tuovat mielekkyyttä treeniin ja tietysti parantavat kuntoa.

Viimeisimmällä pitkällä lenkillä huomasin, että juoksin koko 25 kilometriä päkiällä. Edes väsyneenä en enää vaihtanut kanta-askellukseen, tasajalka-askellukseen kyllä. Uusimmat lättänät lenkkaritkin auttavat tässä askelluksessa, nimittäin Karhun Flow3 Trainerit jotenkin ohjaavat askellusta päkiälle. Päkiäjuoksun seurauksena pohkeet ovat kyllä koetuksella, mutta onneksi penikat eivät silti ole isommin kipeytyneet.

Sunnuntaina juoksin äidin kanssa ensin 12 kilometriä ja jatkoin yksin vielä tähän puolet päälle. Kotiuduin kahdentoista aikaan yöllä. 😀

Jos tästä vuodesta ei jää yhtään ennätystä plakkariin, vaikka niin kovasti niitä toivoin, niin jääpähän ainakin hyviä lenkkimuistoja ja parempi juoksutekniikka. Tämä vuosi on ollut monella tapaa itselleni raskas, joten annan itselleni löysää treeneissä ja treenitavoitteissa. Elämän tärkeimmät asiat ovat kuitenkin ihan muualla kuin treeneissä.

Lue myös

Suosittelemme