Elämäntyyli 6.9.2013

Juoksuoivalluksia

Teksti: Elina Hovinen

Tänään juoksin pitkästä aikaa arki-iltana pitkän lenkin. Ei huvittanut yhtään mennä salille ja kahden (!) totaalisen lepopäivän jälkeen kroppa tarvitsi jo jotakin liikehdintää. Ihmettelin noina kahtena päivänä miksi olen niin armottoman väsynyt. Illalla oli pakko nukkua päiväunet, tai jopa kahdet ja silti vain oli unelias olo. Jotain puuttui – se jokapäiväinen hikoilu. Minusta ei enää olisi kulkemaan työmatkoja bussilla tai autolla. Niistä tulee tunkkainen olo. Olen edelleenkin sitä mieltä, että työmatkaurheilu on etuoikeus. Tänä aamuna oli jälleen niin kaunista. Jos ei taas olisi ollut niin kiire, olisin pysähtynyt kuvaamaan sitä upeaa aamuaurinkoa, joka siivilöityi matalalta puiden oksiston ja sumun lävitse tehden pitkät varjot asfalttiin. Ei voi olla hymyilemättä. Tänään on ollut upea päivä kaikin puolin muutenkin eilisen raskaan päivän jälkeen.

Mua yritettiin tänään houkutella kahdelle eri ryhmäliikuntatunnille, mutta arki-iltana on sula mahdottomuus saada itsensä järjestettyä työpäivän päätteeksi jollekin pompputunnille ennen kuutta. Ei vaan onnistu. Viideltä kun läähättää jalat hapoilla päiväkodin pihalla pyörän kanssa ja siitä pitäisi liikutella itsensä hellan ääreen ja muonitettua koko porukka, niin äkkiä kello on seisemän, kun on mahdollisuus liueta treenaamaan. Lasten salin lapsiparkkiin roudaaminen alkaa olla jo niin lahjontapainotteista, että olemme joutuneet treenata eri aikoihin. Paras aikatauluista riippumaton laji on juoksu. Juoksu on paras laji muutenkin ja erityisesti näin kauniina iltana. Sain taas huijattua isosiskon mukaan, jälleen lupasin ainakin kolme kilometriä lyhyemmän lenkin, mutta ei siinä auta, jos on huono suunnistamaan, niin eksymisestä napsahti ne ylimääräiset kilometrit, tai ainakin yksi. 😀 Sisko puhui lähtiessä 1,5 tunnin lenkistä, mutta mulla oli koko ajan kahden tunnin lenkki mielessä. Reilu peli juoksuttaa työstä väsynyttä siskoa ympäri pääkaupunkiseutua. 😀

Lenkki oli ihana! Juostiin tosi rauhassa, kuuden minuutin kilometrivauhtia. Ilta oli niin kaunis, että pysähdeltiin moneen otteeseen ottamaan kuvia.

Taas tuli todettua, että juoksu on mun laji. Saan juoksusta parhaat kiksit, ehdottomasti. Juokseminen on nyt vihdoinkin tässä vaiheessa kautta alkanut sujua. Mietin tuossa lenkin aikana, mikä tästä kaudesta on tehnyt näin takkuisen. Selityksiksi löysin kenkäkokeilut ja niiden aiheuttamat penikkavaivat. Tänään oivalsin, että mun askellus on muuttunut. Kenkäkokeiluista on ollut se hyöty, että olen oppinut askeltamaan päkiällä. En enää täräytä kantapään kautta. Ja daa, toki mun penikat tai pohkeet on ollut tästä syystä paljon kovemmalla rasituksella! Nyt alkaa palaset loksahdella kohdalleen. Olen löytänyt itselleni sopivat kengät, olen osannut korjata askelluksen paremmaksi ihan vahingossa ja lisäksi olen löytänyt kompressiotuotteet, jotka auttaa palautumisessa ja tekee jotain taikatemppuja lenkin aikana, josta johtuen pohkeet ovat pysyneet ennätyshyvinä ennätyspitkään. Aivan loistavaa!

Mun juoksuitseluottamus alkaa olla jo ihan hyvä. Midnight Run toi tosi paljon itseluottamusta lisää. Se oli valehtelematta elämäni siistein juoksu, vaikka ennen vannoin pitkien lenkkien jälkeisen euforian nimeen. Pikkusiskon kanssa juostu 30 km lenkki oli myös yksi merkittävä etappi ja tänään tuli huomattua, että 20 kilometriä tuntuu lyhyeltä matkalta. Kunto on oikeasti jo hyvä. Otimme viimeisellä kilometrillä 40 sekunnin vauhdin kiristyksen. Olisin jaksanut juosta tuotakin vauhtia vielä pitkään, mutta 20 kilometriä tuli täyteen ja siskoa kyllästytti jo juokseminen. Alan olla aika luottavainen maratonin suhteen ja uskoa siihen, että asettamani tavoite toteutuu. Aikomuksena on juosta maraton alle neljään tuntiin. Tällä kertaa uskon itseeni. Juoksu nimittäin on niin paljon päästä kiinni.

Juoksuhurmoksessa oleva bloggaaja kuittaa ja kaatuu sänkyyn. Öitä ja ihania lenkkejä!

Kommentit (12)

Hehee! Jee, mahtavaa! Mä teen sen!! *uhoaa*

Voisin hyvinkin tulla sinne juoksemaan vähintäänkin puolikkaan. 🙂

Heeei, ihana juoksuhurmos sulla päällä! 🙂 Mahtia! Noi lenkkimaisemat on tutut, ja ne on ehottomasti pk-seudun parhaat! Toki on muitakin hyviä, kuten Vantaan jokea pitkin juosta, mutta itelle myös noi merimaisemat on rakkaimmat ja parhaimmat! Tuttuja reittejä 😉

Mutta siis, niistä kompressiotuotteista on oikeestiko apua? Eli ainakin penikkakipuihin on löytynyt apu? Entä, tuntuvatko jalat pitkien lenkkien jälkeen yhtä väsyneiltä, jos on esim. ne säärystimet verrattuna ettei ole? Täytyy kyllä miettiä itekkin niitä tuotteita, vaikkei mulla varsinaisia penikkaongelmia olekaan!

No vähänkö on! Tuo reitti on mulle kans yksi lemppareista, siihen saa venytettyä myös halutessaan Kaivarin tai Lauttasaaren kierroksen.

Kyllä niistä on mulle ollut apua. Penikkakivut on hävinneet lähes kokonaan ja pitkien lenkkien jälkeen pohkeet eivät ole enää samalla tavalla kiviset. Säärystimien puolesta liputan, itse tykkään erityisesti lenkeillä niistä enemmän, ovat napakammat. Onhan niistä palautumiseenkin hyötyä. Mä nykyään hengaan lähes koko ajan kompressiovarusteissa himassa. 😀

Minäkin vannon työmatkaurheilun nimiin. Nyt olen vaihtamassa työpaikkaa ja pääsen onneksi taivaltamaan hieman pidempää työmatkaa kuin vain juna-asemalle. Olo on varsinkin aamupyöräilyn tai kävelyn jäljiltä ihan toista kuin jos reissaisi töihin bussilla.
Olen itsekin todennut, että juoksusta saa kaikkein parhaan olon. Nyt olen puuhaillut enemmän toisen urheiluharrastuksen parissa ja vältellyt juoksemista jalkavaivan takia, enkä kyllä mistään muusta saa henkisesti ja fyysisesti yhtä hyvää oloa kuin juoksulenkin jälkeen. Pakko siis kohta suunnata lenkkipolulle ihan mielenterveyssyistä ja toivoa että jalka kestää. Niin ja minulla on kompressiosukat, joista pidän todella paljon. Eron huomaa varsinkin lenkin jälkeen, sillä palautuminen on paljon nopeampaa eivätkä jalat edes tunnu väsyneiltä.

Mä niin tiedän mistä puhut! Liikkuminen on paras ja halvin mielenterveyslääkitys. Toivottavasti pääset jalkavaivoista ja pääset taas kunnolla juoksemaan!

Hurmostelija! Mä lupaan tulla kirkuun reitin varrelle niin kovaa, et sun on pakko päästä alle neljän tunnin. Tai ehkä vien sut dokaan ennen sitä 😉

No joo, tunnustan. 😀

En mä maratonille kyllä krabbelissa mene! 😀 Älä edes yritä. 😀 Mun pitää ajatella teitäkin ja juosta kovaa, niin ei tarvitse niin kauaa kannustaa. 13 päivää enää.

Nyt on ollut ihan mahtavat iltalenkki-ilmat. Ei oikeastaan toivo kun ihan vähän viileämpää, niin vois kokeilla omia reittiennätyksiä. Miten tuo sinun Garmin pelittää? Oikooko paljon? Alan väsyä Sports Trackeriin iPhone 4:sen kanssa, i5 on ihan mahdoton ja oikoo sikana (liekö yksilövika). Useasti kun tekee normilenkin, joutuu korjailemaan matkoja ylöspäin ja km-ajat ei osu kohdalleen. Sykkeet tulee mulla Suunnolta, eikä matkoja ja sykkeitä saa yhdessä oikein karttapohjalle kun haluaa hifistellä:) Garmin tai Suunto Ambit 2 on seuraava kilke, minkä hyvällä omalla tunnolla voi hommata harrastusta kannustamaan. Kumpi?
Eilen iski sakeat huurut Hanasaaren kohdalla, loppumatka piti tulla kierrellen kotio, kun maistui niin hyvältä 🙂

Mä en ole huomannut oikomista. Siskon kanssa lenkkeillessä huomaan, että Garmin näyttää aavistuksen lyhyempää matkaa kuin siskon Sports Tracker, tosin Garmin pausettaa automaattisesti, kun pysähtyy. Mun mielestä tuo näyttää tarkasti, mutta en ole jaksanut kartasta mitata.

Ambit on tyylikkäämmän näköinen, Garmin ehkä juoksijoiden mielestä uskottavampi. Haha. Molempia kehutaan kovasti Juoksufoorumilla. 🙂

Se on vaan niin täydellistä, kun juoksu sujuu! Ai että.

Olen kanssasi samaa mieltä, että juokseminen tuntuu olevan se ”helpoin” lapsiperhe-arjessa tehtävä liikuntamuoto. Itsekin juoksen, mutta paljon paljon vähemmän, kuin sinä. Koiran kanssa tulee juostua, kun tuntuu hieman hurhauttavalta tehdä ensin kävelylenkki koiran kanssa ja sitten vielä lähteä itse juoksulenkille, mutta kesällä vaan tuppaa nuo ilmat olevan sen verran kuumat, ettei ihan tohdi koirarukkaa läkähdyttää.. Itsehän toki jaksaisin juosta, helteistä huolimatta (kröhöm..) ;D

Mutta juu, mä niin tykkään enemmän kuitenkin salireenistä ja ryhmäliikuntaakin tulee harrastettua taasen tauon jälkeen (kun salireeni vaihteeks kyllästyttää), MUTTA ongelmaksi muodostuu juurikin tuo kuvailemasi lapsiparkki-ongelma. Lapsonen (3,5v) ei vaan oikeen viihdy siellä parkissa ja tuntuu, että enää ei pelkkä jätski riitä lahjomaan lasta jäämään.. Eriasia vois olla, jos siellä parkissa olisi edes jotain pientä ohjelmaa myös niille lapsille. Ymmärtäähän sen, ettei nuo jaksa enää pitkän päiväkoti/koulupäivän jälkeen istuskella ventovieraiden ihmisten kanssa siellä videoita katsellen.. Mutta mutta, oma pää (ja kroppa) ei taas kestä sitä liikkumattomuutta.

Meitä on toki 2 vanhempaa taloudessa, että jompikumpi voi aina jäädä lapsen kanssa kotiin, mutta olishan se kiva jos vois yhdessä harrastaa (tai erikseen), jäis sitten niitä päiviä taasen enemmän olla yhdessä.

Kiva kuitenkin, kun joku muukin pohtii näitä asioita ja kiitos, että otat näitä lapsiperheen ”pulmiakin” aina välillä esille, iso plussa siitä!

Ihanaa viikonvaihdetta ja alkusyksyä sulle Elina!

Kiitos Jennycarolina kivasta kommentista! 🙂 Kiva kuulla, että nämä arkikuviotkin kiinnostavat.

Olen miettinyt ihan samaa. Lapsiparkin yhteyteen pitäis järjestää lapsille samalla jotakin muuta aktiviteettia kuin piirrettyjen katsomista.

Me ollaan viime aikoina treenattu yhtä aikaa, se vapauttaa kyllä monta tuntia yhteistä aikaa lisää. 🙂

Ihanaa syksyä sullekin!

Kiitos samoin! 🙂
Tekstistäsi huokuu tarvittava (neljän tunnin alitukseen;D) itseluottamus. Kertomasi perusteella uskon, että tulet saavuttamaan tavoitteesi ja tsemppaan sua myös täältä JKL:stä! 🙂 Tuuhan joskus juoksee tänne meille päin, Finlandia marathon järjestetään aina syyskuussa, tänä vuonna 14.9.

Hehee! Jee, mahtavaa! Mä teen sen!! *uhoaa*

Voisin hyvinkin tulla sinne juoksemaan vähintäänkin puolikkaan. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *