Vaellus ja Retkeily 28.6.2017

Kahden yön telttaretkivarustelut viidelle

Teksti: Elina Hovinen

Ajattelin vielä kolme vuotta sitten, että koko perheen yhteinen telttaretki on sula mahdottomuus. Vielä kaksi vuotta sitten ajattelin, että emme ikinä saa hommattua kaikkia tarvittavia retkeilyvarusteita, jotta pääsisimme telttaretkelle yhdessä lasten kanssa.

Pari vuotta olen totutellut lapsia luonnossa olemiseen ja retkeilyyn. Aluksi sain käyttää kaikki mahdolliset maanittelutaidot saadakseni tytöt luontoon kanssamme. Tällä hetkellä tytöt viihtyvät luonnossa ja heistäkin huomaa selvästi sen, kuinka hyvää luonto tekee ja yhdessäolo ilman elektroniikkaa.

Kun päätimme, että vietämme juhannuksen telttaillen, aloitimme varustelun. Kun on kerran hommannut itselle kunnolliset retkeilyvarusteet, se on toisella kertaa jo paljon helpompaa. Myös kerran huolella laadittu pakkauslista toimii aina hyvänä apuna. Lapsille ei tarvitse vielä tässä vaiheessa hommata ihan yhtä laadukkaita ja monenlaista sääoloa kestävää varustelua, mutta muutama juttu täytyi heille ostaa tätä reissua varten.

Minun kuukausibudjetissani ei ole käytännössä yhtään löysää, joten hieman hirvitti, miten saadaan kaikki varustelut hommattua. Retkivarusteet tulevat vielä partioharrastuksissa ja tulevilla yhteisillä retkillä tarpeeseen, joten tähän harrastukseen ei haittaa satsata. Haluan kesän aikana tarjota lapsilleni sellaista tekemistä, jota on kiva muistella vielä kesän jälkeenkin. Ja haluan toteuttaa tämän kaiken kuitenkin siten, ettei tarvitse jouluun asti maksella visaa. Tälle reissulle meidän piti ostaa tytöille makuupussit, yksi makuualusta, yksi rinkka ja pressu lasten teltalle, eli suhteellisen vähillä hankinnoilla selvittiin.

Nuuksiossa retkeillessä on yksi pitkä miinus, jos vertaa Lapin vaelluskohteisiin, se on veden kuljettaminen. Viisihenkisen perheen reissulle painavin kuljetettava asia oli vesi. Minä kannoin mennessä yli seitsemän litraa vettä leiriin. Myös jokainen lapsista kantoi omat vetensä perille. Perille päästyä tiesi kantaneensa.

Mitä me sitten pakattiin mukaan:

  • kaksi telttaa (toinen aikuisille, toinen lapsille)
  • viisi makuualustaa
  • viisi makuupussia
  • kaksi isoa rinkkaa ja kolme pienempää
  • retkikeitin & kaasut
  • tulentekovälineet
  • puukko
  • vessapaperia
  • vettä
  • jokaiselle oma roskapussi, johon huolehtii jokaisen oman roskansa
  • hygieniavälineet
  • kerrasto
  • collegeasu tai vastaava
  • sateenpitävä ulkoiluasu
  • puhtaat alusvaatteet ja vaihtosukat
  • uimavaatteet & pieni pyyhe
  • ruokaa (neljä lämmintä ateriaa, välipalat, aamupalat ja iltapalat)
  • retkilautanen, muki ja aterimet

Hankinnoista selvisimme alle 200 eurolla ja tähän päälle vielä ruuat ja kaasut, eli kaiken kaikkiaan reissuun meni rahaa noin 300 euroa.

Kommentit (4)

Kiitos Hemuli. 🙂

Tähän harrastukseen saa tosiaan rahaa menemään ja aina tuntuu, että muka tarvitsee jotakin uutta ja parempaa. Vähemmälläkin/halvemmallakin varmasti pärjäisi. Meille kunnolliset makuualustat, makuupussit ja teltat imaisivat eniten rahaa, koska teemme pitkät vaellukset syksyisin, jolloin säät ovat arvaamattomat ja voi olla jopa yöpakkasia.

Ihanaa kesää sinullekin!

Mielenkiintoinen ja hyödyllinen postaus. Meillä on koko perheellä menossa vastaavanlainen totuttelu luontoelämään. Itse en ole koskaan yöpynyt metsässä, miehen kokemukset ovat armeijasta. Haaveilemme kuitenkin koko perheellä tehtävästä vaellusretkestä muutaman vuoden kuluttua. Viime kesänä vaelsimme lasten kanssa pienen karhunkierroksen, tänä kesänäkin on tavoitteena jokin päivävaellus. Lisäksi suunnitelmissa on yöpyminen teltassa koko perheellä. Tuo ruokailuasia on meillä vielä pidemmälle vaellukselle treenaamatta ja miettimättä. Millaisia ruokia lasten kanssa retkeillessä olette ottaneet mukaan?

Kiitos Klaara! Ihania suunnitelmia teillä!

Meillä oli nyt ensimmäisellä reissulla varsin askeettiset ja mielikuvituksettomat eväät – tonnikalaa, nuudeleita, karjalanpiirakoita ja makkaraa. 🙂 Tämä oli ensimmäinen pidempi retki lasten kanssa. Minäkin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan, sillä mun tytöille ei retkiruoat uppoa. Ne valmiit pussit, joita itse syön.

Mahtava postaus, seuraan innolla, sillä itsekin olen löytänyt metsän ja luonnossa liikkumisen riemun viime vuosina. Huomannut myös, että varusteluun saa kulumaan mukavia summia, mutta pikkuhiljaa ja aika vähälläkin pärjää…

Mukavaa kesää Elina ja perheesi!

Kiitos Hemuli. 🙂

Tähän harrastukseen saa tosiaan rahaa menemään ja aina tuntuu, että muka tarvitsee jotakin uutta ja parempaa. Vähemmälläkin/halvemmallakin varmasti pärjäisi. Meille kunnolliset makuualustat, makuupussit ja teltat imaisivat eniten rahaa, koska teemme pitkät vaellukset syksyisin, jolloin säät ovat arvaamattomat ja voi olla jopa yöpakkasia.

Ihanaa kesää sinullekin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *