Ajatuksia 31.12.2015

Kannattaako tehdä uudenvuodenlupauksia?

Teksti: Elina Hovinen

Monna kirjoitti tällä viikolla ajatuksiaan uudenvuodenlupauksista ja siitä, miten huvittuneesti lupauksiin suhtaudutaan. Minäkin. Oikein havahduin pohtimaan, miksi näin on. Huvittunut suhtautuminen johtuu kaiketi siitä ilmiöstä, jonka olen tässä kymmenen vuoden aktiivisen treenaamisen aikana havainnut. Joka tammikuu salin pukkari repeilee liitoksistaan, kun kaikki ryhdistäytyy ja aloittaa kuntokuurin. Aloitetaan kaalisoppakuuria, tipatonta, karkkilakko ja mitä kaikkea. Ollaan parempia ihmisiä, hymyillään toisille, ostetaan uusi kalenteri ja kaikki alkaa puhtaalta pöydältä. Muutama viikko menee intoa puhkuen ja hirveä tsemppi päällä, kunnes tajutaan, että nyt tuli leikattua vähän turhan iso pala kakkua kerralla.

Ajatus muutoksesta ja kaikista niistä muutoksista, joita halutaan tehdä, on varmasti hyvä ja ehkä tarpeellinenkin, mutta tarvitseeko sitä kaikkea ahnehtia kerralla? Elämäntaparemontti mielletään usein elämän täyskäännökseksi, mutta miksi sen pitäisi olla sellainen? Kukaan ei laihdu 30 kiloa muutamassa päivässä. Ruokailutottumukset ja makumieltymykset eivät muutu sormia napsauttamalla. Elämässä kun ei saa kaikkea heti, vaikka kuinka paljon haluaisi.

Pieniä muutoksia, pienin askelin. Yksi asia kerrallaan. Itse en suosi totaalista kieltäytymistä mistään, enkä totaalista omistautumista mihinkään yhteen urheilulajiin. Koen tärkeämmäksi nauttia kaikesta siitä mitä teen. Itse tein pitkään töitä kamppaillakseni irti herkuttelusta. Koin, että mulla oli asian suhteen ongelma. Aloitin useasti itsekin vuodenvaihteessa totaalisen herkkulakon. Lakon päätyttyä lähes poikkeuksetta lähti mopo käsistä. Olen kokeillut erilaisia ruokavalioita ja asettanut mitä ihmeellisimpiä rajoja itselleni. Eikä ne oikein toiminut ennen kuin oivalsin, että mun täytyy olla itselleni lempeämpi. Mitä se haittaa, jos herkuttelen silloin kun mieli tekee? Ei yksi suklaapatukka työmatkalla bussissa nautittuna maailmaa kaada, vaan voin nauttia joka puraisusta. Ennen luulin, että jos annan luvan itselleni ostaa sen suklaapatukan ja nauttia siitä, että tekisin saman joka päivä. Ei mun tee joka päivä mieli suklaata. Joskus on toki hyvä miettiä siinä karkkihyllyn edessä itseltään ”onkohan mulla vain nälkä?”. Usein on. Itselleni herkunhimon kurissapitämiseksi ratkaisevaa on riittävä ruokailu: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala (ei aina tarpeen). Eikä mitään piipertämistä ja rajoittamista, vaan kunnolliset ateriat ja riittävän monipuolista ravintoa. Sallivuuden myötä en enää ole myöskään tuijottanut vaakaa. Eilen vaihdoin puntariin patterit ja tsekkasin lukemat. Painan tällä hetkellä 66 kiloa. Enemmän kuin ikinä. Olen kuitenkin nyt onnellisempi kuin ikinä. Mulla on nyt enemmän kuorrutusta niin vartaloni ympärillä kuin elämässä muutenkin. Voin hyvin ja olen terve. Timmi vartalo ja hyvin erottuvat vatsapalat eivät tehneet minusta onnellista. Ne sai minut tuntemaan onnistuneeksi jossakin, muttei täyttänyt tunnetyhjiötä. Tällä hetkellä en tarkkaile syömisiäni mitenkään enkä suorita liikkumista. Herkuttelen viikottain vähän ja liikun lähes päivittäin jonkin verran.

Vuodenvaihteessa annetut lupaukset ovat hyvästä, mutta niitä miettiessä kannattaisi muistaa realismi. Jos lupaat tehdä täyskäännöksen, niin miltä sinusta tuntuu, kun et pystykään siihen? Ehkä jopa vielä huonommalta kuin lähtötilanteessa? Tavoitteiden asettaminen on aina vaikeaa. Tavoite ei ole tavoite, jos se on jo käden ulottuvilla. Tavoitteessa pitäisi olla aina pikkuisen haastetta, muttei kuitenkaan kohtuuttomasti. Jos tavoitteenasi on vuoden aikana esimerkiksi aloittaa juokseminen nollasta, niin laadi mieluummin joka kuukausi pieni välitavoite, joka on mahdollista saavuttaa. Itse motivoidun lyhyen tähtäimen tavoitteista enemmän kuin pitkän tähtäimen tavoitteista, koska ne pitkän tähtäimen tavoitteet ovat niin kaukaisia lähtöhetkellä.

Mitä sitä nyt sitten itselleen lupaisi? Minkälaisia lupauksia sinä meinaat tehdä?

Haluan pysyä optimistisena ihmettelijänä ja fiilistellä hetkiä. Haluan tehdä parhaani äitinä ja puolisona. Haluan jatkossakin uskaltaa sukeltaa niihin syvimpiin pelkoihin ja tunteisiin ja kohdata ne. Haluan uskaltaa myöntää itselleen omat puutteet ja elää niiden kanssa. Kaikkea ei voi itsessään muuttaa, mutta ratkaisevaa on, miten niiden kanssa elää ja miten asioihin suhtautuu. Yhden ison muutoksen haluaisin kuitenkin tehdä, mutten tiedä miten se tapahtuu. Haluaisin nimittäin vähentää puhelimen räpläämistä ja jatkuvaa sometusta. Haluaisin sitä kautta olla enemmän läsnä läheisilleni. Vinkkejä saa antaa.

Kaikkea parasta tulevalle vuodelle ja kiitos teille lukijoille kuluneesta vuodesta! ❤️ Bloggaaminen ei olisi mitään ilman teitä, joten kiitän kaikista kommenteista ja tykkäyksistä eri kanavissa. Pahoittelen viivettä kommentteihin vastaamisessa. Pyrin aina vastaamaan kaikkiin kommentteihin.

Postauksen kuvat otin tiistain työmatkareitiltä. En ole käsitellyt kuvia mitenkään. Kävelin tuona päivänä töihin ja töistä kotiin. Oli kaunis pakkaspäivä ja auringonpaiste. Oli kiitollinen olo kaikesta!

Kommentit (11)

Eipä tavoitteiden tarvitsekaan olla mitään kovin omaperäistä, kunhan se on itselle sopiva tavoite. 🙂

Itsestä huolehtiminen kuulostaa hyvältä!

Minulla ei ole mitään varsinaisia lupauksia, mutta haluaisin aloittaa päiväkirjan (tai jonkin sen tyylisen). Olen tänä vuonna kasvanut henkisesti 20 metriä ja harmittaa kun en pistänyt ajatuksia minnekään ylös ja sitä miten tämä kaikki on tapahtunut. Haluaisin nähdä, että kasvanko vielä toiset 20 metriä. 🙂

Tosi hyvä lupaus! Itse olen pitänyt päiväkirjaa aina ja niihin kipeisiinkin tunnelmiin on välillä hyvä palata, että muistaa mitä polkua sitä onkaan tullut kuljettua. Lyhyetkin lauseet palauttaa nopeasti mieleen mitä kaikkea silloin oli meneillään.

Täällä pyritään myös vähentämään puhelimen ja somen käyttöä vuonna 2016. Puhelin vie ihan liikaa huomiota läheisiltä, vaikka heidän kanssaan olisikin fyysisesti niin ajatukset on jossain ihan muualla kun selailee puhelinta. Ei hyvä.
Loistavaa uutta vuotta 2016 ja kiitos mielettömästä blogista! <3

Fiksuja ajatuksia, Elina! Ja niin totta! Mun omat ”lupaukseni” liittyy ruokavalioon; että vähentäisin herkuttelua ja siis siten, että silloin kun herkuttelen, nautin joka suupalasta. Ehkä silloin riittää pari nannaa koko pussillisen sijasta. Kuntoremontin kun aloitin jo puoli vuotta sitten hurahdettuani juoksemiseen, joten urheilupuoli ja fyysinen kunto on jo hyvä, nyt pitäisi vielä rukata ruokavaliota niin että se tukisi liikunnallista elämäntapaa. Riittävästi oikeanlaista ruokaa säännöllisin väliajoin (vitamiineja unohtamatta), niin ehkä ne flunssat pysyisi loitolla ja pystyn juoksemaan enemmän. 😉 En kuitenkaan usko ihan ehdottomaan kieltäytymiseen; kun liikkuu runsaasti, niin silloin saa syödäkin kunnolla. 😉
Ihanaa uutta vuotta, ja iso kiitos tsemppaavasta blogista! :-*

Ehdottomuus ja liian kurinalainen elämä helposti kostautuu. Tai niin mulle on monesti käynyt. 🙂 Lempeä ote on hyvä. 🙂

Itse juoksin Heiheian mukaan 2014 vaivaiset 43km. Lupaukseni vuodelle 2015 oli tuplata määrä ja vuosi päättyikin 136 kilometrin mukavaan lukemaan. Päätin vuodelle 2016 jälleen tuplata määrän, mutta puolisoni mielestä minun pitäisi tavoitella 1000 kilometriä. Kuntosali on kuitenkin se, mistä nautin eniten, enkä haluaisi viedä siltä liikaa aikaa.

Toinen lupaukseni liittyy alkoholin kertakulutusmäärien laskemiseen. Kolmentoista mahdollisimman halvan annoksen sijaan ilta voi olla ihan hyvä (ja seuraava päivä aina parempi) kolmella laadukkaammallakin tuotteella.

Hyviä tavoitteita! 🙂 Mä en oikein tiedä vielä mitkä mun urheilulliset tavoitteet on.

En muista mistaä ”akkain” lehdestä tämänkin luin, mutta siinä eräs nuori isä(!) kiinnitti huomiota siihen, miten muka leikkii lasten kanssa ja on läsnä ja oikeasti räpläsi kännykkää koko ajan. Hän päätti tehdä sunnuntaista somevapaan päivän, pelata lasten kanssa lautapelejä, ulkoilla ja olla oikeasti läsnä. Aluksi oli vaikeaa, mutta kun siihen tottui , väheni kännykän ja tabletin räplääminen muinakin päivinä. Ja lapsetkin alkoivat innolla odottaa tätä päivää jolloin pelataan, leikitään jne . Tätä metodia ajattelin itsekin kokeilla:-)

Mä oon tainnut törmätä tuohon samaan artikkeliin. Somen vähentäminen ja läsnäolon lisääminen on todellakin tavoite.

Ei ehkä kaikkein persoonallisinta, mutta katkaisen jouluna tavaksi otetun suklaalla napostelun tammikuussa. Ei siis karkkia eikä suklaata minulle, mutta jos jotakin itse leivon, on sitä lupa maistaa. Sopivasti tiukka mutta joustava lupaus siis! Muutoinkin aion huolehtia itsestäni ja jaksamisestani paremmin, ottaa enemmän aikaa itselleni.

Eipä tavoitteiden tarvitsekaan olla mitään kovin omaperäistä, kunhan se on itselle sopiva tavoite. 🙂

Itsestä huolehtiminen kuulostaa hyvältä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *