Hiihto

Kauden ensimmäinen hiihtolenkki

17.11.2016 Teksti: Elina Hovinen

Kävin viime viikolla Heidin kanssa hiihtämässä. Ostin viime vuonna elämäni ensimmäiset sukset, joita käytin viime talven aikana vain muutaman kerran. Viime vuonna kunnon talvi tuli vasta vuodenvaihteen jälkeen. Tänä vuonna onneksi talvi tuli aikaisin, ainakin hetkeksi. Viime viikolla oli ne täydellisimmät talvikelit, mitä toivoa saattaa. Mun unelmien talvi kestäisi marraskuusta maaliskuulle, silloin olisi koko ajan lunta maassa ja pakkasta täydelliset viisi astetta. Aurinkokin saisi paistella sen pienen hetken päivästä, jolloin se on ylhäällä.

Mulla ei ole monen muun tapaan jäänyt koululiikunnasta tai hiihdosta mitään traumoja, vaikken ollut missään urheilulajissa hyvä. Uinti oli ainoa laji, jossa oikeasti pärjäsin. Muistan, etten pitänyt kouluaikana yhtään joukkuelajeista, joista poikkeuksena oli kuitenkin koripallo ja pesäpallo. Niistä mä pidin. Pidän edelleen lajeista, joissa heitetään palloa. Potkiminen ja mailojen kanssa sohiminen ei oo mun juttu. Viime talvena pidin elämäni ensimmäistä kertaa jääkiekkomailaa kädessäni ja yritin samalla luistella ja kuljettaa kiekkoa – huonostihan siinä kävi. Nyt vasen olkapää odottelee sopivaa hetkeä, jolloin sen voisi leikata kuntoon. Siinä mailan ja kiekon kanssa kikkaillessa kaaduin taaksepäin ja tömähdin koko elopainoni voimalla vasemman käden päälle. Tuon käden kanssa olen nyt kohta vuoden rimpuillut. Vaatii melkoisesti mielikuvitusta, että saa koko kroppaa treenattua edes jokseenkin tasapainoisesti niillä vähillä liikkeillä, joita onnistun tekemään.

Lapsuudenkodissamme kannustettiin liikkumaan ja olenkin tainnut aiemminkin kertoa, että hiihtolomalla meitä lapsia kannustettiin pitsan voimalla hiihtämään jäätä pitkin lähisaareen ja takaisin. Tuo reissu oli pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Yhdestä reissusta tienasi neljäsosapitsan, eli reissuja piti tehdä neljä, että sai tienattua itselleen kokonaisen pitsan. Tuohon aikaan, eli reilut 20-vuotta sitten, pitsa oli suurinta herkkua mitä voi vaan kuvitella. Hiihtoloma huipentui aina pitserian pöytien ääreen ansaituille pitsoille. Hiihdosta on siis ihan hyvät muistot, vaikken muista hiihtäneeni muuten kuin hiihtolomaviikkojen tempauksien aikana ja tietysti koulun liikuntatunneilla pakolliset hiihdot.

Tämän vuoden ensimmäiset hiihtelyt meni yllättävänkin hyvin. Toki kaaduin heti ensimmäisen kilometrin aikana, kun tasapaino ja yhteisymmärrys suksien kanssa ei ollut vielä löytynyt. Mätkähdin oikein iloisesti vatsalleni, kun sukset vain ihan yllättäen alamäessä lähtivät kukin omaan suuntaansa. 😀 Siinä hetken nauroin, pölläytin lumet pois vaatteista ja jatkettiin matkaa. Heidi entisenä hiihtäjänä antoi mulle hyviä vinkkejä, miten löytää tasapaino ja rentous hiihtämiseen ja hänen opeilla jonkinlainen rentous löytyikin. Muistan viime talvesta, kun pitkän tauon jälkeen (useita vuosia) lähdin taas hiihtämään, että pohkeet olivat alkuun aivan tulessa, kun en osannut rentouttaa jalkoja liu’un aikana.

Rentouden ansiosta hiihtäminen oli heti mukavaa ja hihkuttiin Heidin kanssa kilpaa, miten ihanaa on hiihtää ja olla luonnossa. Kannustan kaikkia unohtamaan koululiikunnan jättämät hiihtotraumat ja kokeilemaan rohkeasti aikuisena uudestaan hiihtämistä. Kunhan muistaa olla jälleen kerran itselleen armollinen ja antaa aikaa opettelulle, niin voi yllättyä iloisesti. Eihän sitä tiedä, jos juuri hiihto olisikin se sinun liikuntamuotosi. Ei haittaa, jos kaatuu tai horjuu, kaikesta oppii. Kaikki vaan yhdessä laduille! 🙂 Toivottavasti hiihtokelit tulee pian takaisin. Nämä synkät ja vesisateiset marraskuun päivät vaatii kyllä ekstratsemppiä, että jaksaa pysyä positiivisena.

Varusteet
Hiihtotakki: Catmandoo* | Hanskat: Craft | Sukset ja monot: Salomon| Sauvat:  Start| Windstoppertrikoot: Salomon*| Pipo: Salomon*| Sykemittari: Suunto Spartan Ultra*

*Merkityt vaatteet saatu
*Kuvat minusta: Heidi Tainio