Juoksu 19.8.2012

Kertomus 42,195 kilometrin taipaleelta

Teksti: Elina Hovinen

[spotify id=”spotify:track:253zPnjAneKv8HSynLf7IX” width=”300″ height=”380″ /]

Maratonaamu meni hermoillen ja tankaten urheilujuomaa. Kuulostelin kroppaa ihan rasittavuuteen asti, mutta samalla yritin psyykata itseäni siihen moodiin, että let’s do this. Nyt mennään, vaikka väkisin. Ystävältä tuli osuva viesti: ”kipu on laiskan ruumiin panettelua”.

Varovaisia venytyksiä.

Tankkausta ja jännittämistä

Juoksuasu

Siskon kanssa lähdimme jo hyvissä ajoin Olympiastadionille ja saimme auton ihan viereisen kadun varteen. Autolla hermoilimme, tai minä hermoilin, kaikkea mahdollista. Laitoimme juoksunumerot rintaan, mietimme mihin tungemme geelit ja otanko puhelinta mukaan vai en. En ottanut. Lähdin ihan ilman mitään, sisko otti juomapullovyön ja uhrautui kantamaan siinä meidän molempien geelit.

Viimeiset vessareissut, hermostunutta jutustelua muiden juoksijoiden ja kannustajien kanssa. Törmäsimme enoomme, joka oli lähdössä juoksemaan 33. maratoniaan. Häneltä saimme viimehetkellä loistavat neuvot: alku pitää ottaa tosi rauhassa, varsinainen juoksu pitää aloittaa vasta puolimaratonin tai oikeastaan vasta 30 km jälkeen. Jos alussa läähätyttää, peli on pelattu. Sitten asettauduttiin lähtöviivalle vähän neljän tunnin jänisten eteen. Maaliviivalla sykemittari tikutti koko ajan yli satasta, vaikka seisoin ihan paikoillani. Aurinko paahtoi kuumasti ja ilmapiiri oli loistava. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. 😉

Pam. Sitten mentiin. Alkuun tietysti aivan hitaasti, että massa pääsi liikkeelle. Meni noin kaksi minuuttia, kun lähtölaukauksen jälkeen ylitimme lähtöviivan. Päässä risteili miljoonia ajatuksia ja päällimmäisenä huolena oli miten selviydyn helteestä. Otin sellaisen strategian, että en ala kuvittelemaan tai pelkäämään mitään. Juoksen vain mahdollisimman rennolla ja taloudellisella tyylillä. Ihan alkumatkassa oli jo ensimmäiset kannustajat. Tuntui ihanalta kuulla kannustuksia omalla nimellä ja nähdä tuttuja kasvoja reitin varrella! En ollut pahemmin tutkinut karttaa etukäteen enkä tiennyt mihin suuntaan milloinkin käännytään, lönköteltiin tasaiseen tahtiin letkan perässä.

Ensimmäisellä juomapisteellä otimme yhdet mukit vettä jännityksestä kuivaan kurkkuun, toisella juomapisteellä pelkkää Gatoradea. Paha virhe, koska se kuivatti kurkkua ja jäi sokerinen olo suuhun. Seuraavilla pisteillä otin joka toisella pisteellä kaksi mukillistä pelkkää vettä ja joka toisella Gatoradea ja vettä. Ja aina yksi mukillinen vettä päähänkin. Siskon juomapolitiikasta en tiedä. 😀

Viidentoista kilometrin kohdalla imimme ensimmäiset geelit. Yäk. Ihan hirveetä siirappia, mutta pakko niitä oli ottaa, että jaksaa. Tuossa vaiheessa havaitsin ensimmäiset tuntemukset pikkuvarpaissa. Ihan ihme juttu, nimittäin mulla ei ole koskaan varpaat kipeät lenkin aikana eikä jälkeen. Suljin asian pois mielestä. Ei satu mihinkään, piste. Puoleenväliin asti juokseminen oli tosi helppoa ja ihanaa. Ei sattunut mihinkään eikä jalat tuntuneet raskailta. Oikeasti vasenta nivusta vähän kiristi ihan alusta asti, mutta kipeää ei tehnyt. Päätin olla tunnustelematta nivusta sen kummemmin ja keskityin juoksemaan varovaisesti ja taloudellisesti. Puolikas oli aika hidas, siihen meni aikaa kaksi tuntia. 

23 km juostu. Kiitos S:lle kuvasta! 🙂

Lauttasaaressa tuli vastaan maratonin kärki, kuuden nippu mustia miehiä. Huusimme ja taputimme heille. Ruoholahden kohdalla vastaan tuli Leena Puotiniemi. Huusin isolla äänellä ”Hyvä Leena!”. Tuli kylmät väreet. Mieletöntä, että juoksen samaa maratonia olympiaurheilijan kanssa. Mä juoksen maratonia!

Olimme siskon kanssa sopineet, että puolen välin jälkeen kiristämme tahtia ja niin teimme. Mä en enää puolimaratonin jälkeen montaa sanaa puhunut. Kaivopuistossa meillä oli paljon kannustajia, ensin kaksi ystäväperhettä huusi isolla äänellä kannustushuutoja. ♥ Muutaman sadan metrin päässä siitä oli rakas ystävä mun tyttöjen ja kummipojan kanssa. Meinasin ihan liikuttua siitä näystä. Sitten Ullanlinnanmäellä S. Seuraavaksi oli miehen sisko miehensä ja lapsensa kanssa. Ihanaa, että hekin ovat täällä kannustamassa! Esplanadilla työkaveri pölähti sieltä nurtsilta kannustamaan. Ehkä mieleenpainuvin kannustus tuli tyttölaumalta Eteläesplanadilla. Rivi tyttöjä nousi seisomaan, teki aallon ja huusi ”Hyvä Eltsu!”. Ihan mahtava fiilis! Pienimmätkin epäröinnit matkan juoksemisesta loppuun karisi sitä mukaa kun tuttuja kasvoja näkyi reitin varrella. En mä voi pettää näitä kannustajia, mun on nyt vain juostava tämä läpi. Useammassa paikassa näimme siskon perheen ja meidän sisaruksia, entinen kuorokaveri huuteli monesta kohtaa isosti ja ihana pariskunta S kannusti varmaan kuudessa eri paikassa kameroineen. Byääh, että itkettää nyt. Niin moni siellä hengessä mukana! Muutama huusi mun nimeä, mutta en ehtinyt tunnistaa oliko tuttuja/ystäviä vai blogin lukijoita.

28 km juostu, sisko edellä.

Seuraavat kymmenen kilometriä juoksimme aikaan 52 min ja sitten mä aloin hyytyä. Sisko veti mua perässään ja aloitti mun psyykkaamisen ja kannustamisen. Ihana sisko houkutteli mut kirimään hänet aina kiinni huijaamalla, että hänellä on mulle jotakin tosi tärkeää asiaa ja sanoi: ”Hyvä Eltsu, sä pystyt tähän!” ”Sulla on hyvä kunto, sä jaksat!” ”Tämä ei ole kova vauhti, pysyt nyt siinä rinnalla!” ”Kolmen kymmenen kilometrin jälkeen homma on päästä kiinni, sä oot kova mimmi, sun pää kestää!”. Aina mä otin siskon kiinni, jäin, otin kiinni, jäin. Juoksin turpa kiinni ja meditoin. Ajattelin, että joogassakin olen tehnyt asioita, joita en ”pysty” tekemään kivun tai epämiellyttävän olon takia, mutta olen vain tehnyt, koska olen sulkenut kaiken ylimääräisen päästä pois. Näin tein nytkin. Seurasin vain siskon keltaista paitaa ja juoksin. 38 km meni aika miellyttävästi ilman suurempia ongelmia. Olin ottanut geeliä ensimmäisen geelisatsin jälkeen viiden kilometrin välein ja juonut riittävästi, vessassakin kävin kahteen otteeseen reissulla. 38 km taulun jälkeen siskon keltainen paita lähti loittonemaan, mutta äiti jäi pyöräilemään mun rinnalle ja pysyi siinä loppuun saakka. Meinasin hyytyä ihan totaalisesti, mutta yritin vain jankata itselleni, että tämä on naurettavan lyhyt matka, voisin juosta tämän 20 minuuttiin halutessani, mutta en vain pystynyt enää kirimään tahtia, en millään. Kroppa olisi kyllä kestänyt, ehkä. En tiennyt kestäisikö. Jotenkin pelkäsin, että vauhdin kiriminen voisi koitua kohtaloksi. Välillä tuli omituisia poissaolotuntemuksia, joten päätin olla järkevä ja juosta sellaista vauhtia, joka tuntuu miellyttävältä. Näin viimeisen kilometrin aikana kaksi reitille tuupertunutta tajutonta miestä. Harmitti heidän puolesta, niin lähellä maalia. Äiti huuteli kaikkea kannustavaa ja muistutti matkan lyhyydestä. Maali on ihan kohta. Enää ihan lyhyt matka. Vihasin viimeistä ylämäkeä koko sydämestäni. Haaveilin makuuasennosta.

Vihdoinkin stadionin portit! Teki mieli laittaa kävelyksi. Edes stadionin punainen rata ei saanut mun vauhtia kiihtymään. Maaliviiva!!! Jos olisi ollut energiaa, olisin huutanut ja hyppinyt, nyt vain lyyhistyin radan pintaan. Vieressä istuva poika tarjosi mulle vettä. Vesi maistui sairaan hyväl
le ja teki mieli kiitellä runsassanaisesti, mutta nostin vain peukun ylös, hymyilin ja kiitin.

Äiti huuteli mulle katsomosta, että ”älä nyt jää siihen, kangistut”. Nousin ylös, poimin mainoseväät pussiin ja menin etsimään siskoa. Parasta oli, että sain icepower-suihkutukset jalkoihin. Tuntui ihanalta. Löysin siskon, halasin ja kiitin tsempeistä. Mahtavaa! Nyt pystyin jo huutamaan MÄ TEIN SEN! Odoteltiin vielä siskon miehen veli maaliin ja sitten lähdimme etsimään kannustusjoukkoja stadionin tornin juurelta. Aivan mahtava fiilis! En pysty sanoin kuvailemaan sitä fiilistä. Itketti, nauratti, oksetti, paleli ja jalkoihin sattui. Äkkiä autoon, persegrilli päälle, lämmöt täysille ja kotia kohti.

Väliajat

10 km 0:57:05
20 km 2:00:33
30 km 2:52:58
Maali 4:12:30 

Viimeiset 12 kilometriä meni ennätyksellisen hitaasti, mutta maaliin pääsin. Ens kerralla kovempaa. 😉

Siskon loppuaika 4:08:10. Sisko olisi voinut juosta maratonin reippaasti alle neljään tuntiin, jos hän ei olisi raahannut minua mukanaan. Olen kiitollinen, että hän jaksoi juosta rinnalla ja tsempata mua! Kiitos!!

Kommentit (18)

Jännittävää! Hyvin sulle käy, varmasti! Tuuthan kertomaan sitten miten meni?

Äääää, mä ihan liikuttuneena luin tän! IHANAA! Eilen oli mahtavaa huomata FB:ssa ekat päivitykset ja kuvat – mietin jo pariin kertaan, että miten sun juoksu meni! OOT SÄ SISSI! <3

Hengessä mukana oltu, mahtavaa !!!

Onnea!!! Kiitos tästä postauksesta. Oli mahtavaa lukea kokemuksesi maratonista ja siitä kuinka voitit itsesi:)Onnittelut siskollesi myös!

Sä oot ihan mahtava!!

Ihana kertomus. Onnittelut upeasta saavutuksesta vielä kerran!

-Heljä

Mahtavaa! Onnittelut huikeasta suorituksesta!

Hienoa! 🙂 Mut on sulla lenkkareissa viihtyvää sukuakin, superjuoksijasisko ja siis mitä, 33 maratonia juossut eno?? 😀

Vau paljon onnea tästä saavutuksesta!! 🙂 Kylmät väreet meni koko ajan, kun luin tätä tekstiä! Aivan mielettömän hienoa, oon iloinen sun puolesta! 🙂

Loistavaa!! Paljon onnea ensimmäisen maratonin juoksemisesta! 🙂

Onnea ihan älyttömästi ekasta maratonista!

Onnea! Mäkin huutelin sulle matkan varrelta (mut en ”aaltoillut”) 🙂

Hyvä sinä!

Tosi paljon onnea ekasta maratonista! Olin kans itse juoksemassa. Sää ja kannustus olivat upeita! Oli kiva lukea sun maratonin kulusta.

Näin sut sattumalta just ennen kuin juoksit stadionille, aika tuskaselta näytti! En ennättänyt huutaa kannustusta, mutta tuskinpa sitä olis enää tarvitukaan Onneksi olkoon ja aikakin hieno! Harjoittelen itekin just Amsterdamin maratonille 🙂

Suvi: Mä oon kans ollut ihan liikutuksen tilassa koko ajan maratonin jälkeen. <3

Riikkareipas: Mahtavaa, kun olette eläneet mukaan. Kiitos!

Maarit: Kiitos itsellesi, ihanaa kun ihmiset elävät mukana. 🙂

Heljä: Kiitos hirveästi, ihanainen!

Seikku: Kiitos paljon!

lumikko: No joo on! 😀 Äidin puolelta nuo juoksijageenit näyttää periytyvän. Sen puolen serkku oli joskus sunnuntailenkkinä ihan muuten vaan kiskaissut maratonin. 😀

Sanna: Kiitos! <3

Ninni: Kiitos! Ja seuraavaa suunnittelemaan. 😀

Senja: Kiitos! 🙂

I May Say: Jossain Kaivarin ja Espan välillä? Mä kuulin! 🙂 Ihanaa, kiitos!

Katruska: Kiitos! 🙂 Miten sulla meni?

Milla: Tuskaista se olikin, voi vitsi. Milloin Amsterdamin maraton on? Olis ihan huikeeta juosta jossakin muualla esim. Berliinissä. 🙂

Amsterdamissa juostaan lokakuun lopulla!

Amsterdamissa juostaan lokakuun lopulla!

Milla: Aika pian! Tsemppiä! Monesko maraton tuo on sulle? Siellä on varmasti upeeta juosta. 🙂

Ensimmäinen maraton mulle se Amsterdam! saa nähdä miten naisen käy….

Jännittävää! Hyvin sulle käy, varmasti! Tuuthan kertomaan sitten miten meni?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *