Juoksu 8.5.2012

Kesä tuoksuu jo!

Teksti: Elina Hovinen

Kerron taas kuvin. Sisko on käymässä enkä viitsi istua pitkään koneella.

Ilmoittauduin maanantaina elokuun maratonille. Hui! Ihan oikeesti, hui! Yritän ajatella, että maratonin juokseminen on mulle enemmän henkinen kynnys kuin kuntokynnys. Nyt sitten vain juoksen ja pidän parempaa huolta lihaksista. Eiköhän se sillä.

Sunnuntaina olimme katsomassa Idolsia paikan päällä. Hieman laimeampi kokemus kuin odotin, mutta kiva silti.

Korkojen varjo Helsingin Jäähallin lattiassa.

Lasten katumaalaukset

Sellistisisko kylässä

Kotka on laskeutunut vol 2.

Tänä aamuna oli ihana pyöräillä. Puissa vihertää jo! <3

Ja illan juoksulenkki oli päivän kohokohta. Oli aivan ihana ilma! Illalla ilmassa oli jo aavistus kesää. Lämmintä, kaunista, ihanaa! Sisko pyöräili mun rinnalla, koska oli jo päivällä käynyt lenkillä. Nuuhkittiin kilpaa kesän tuoksua ja juteltiin kaikenlaista. Olimme molemmat tyytyväisiä, että lähdimme lenkille. Muuten olisi jäänyt kaunis ilta näkemättä.

Haukilahden rantaviiva on mun lempipaikka, jos joku paikka pitää valita. Ja meri on ihana! Haluan aina valita lenkkireitit niin, että juoksen mahdollisimman paljon meren lähellä. Meri rauhoittaa.

Vaihdoin tänään RunKeeperistä takaisin Sports Trackeriin. Tärkeä tieto, no ei. Vai onko teillä näistä jokin mielipide? Vähän aikaa sitten näitä ohjelmista oli vertailujuttu Hesarissa.

 

Päivän treenit

 Pyöräily töihin
Matka: 8 km
Kesto: 21 min
Syke: keski – 144 bpm, max – 160 bpm
Kalorit: 170 kcal

Pyöräily kotiin
Matka: 8 km
Kesto: 20 min
Syke: keski – 151 bpm, max – 163 bpm
Kalorit:  178 kcal

Juoksu
Matka: 10,7 km
Kesto: 1 h 3 min
Syke: keski – 145 bpm, max – 171 bpm
Kalorit: 505 kcal 

Kommentit (3)

niobe: Hei niin voisin!

Jankaknuu: Kiitos, sitä tosiaan tarvitaan! Koskaan ei tiedä mitä kremppoja kroppa keksii. Kaks viikkoa vaan! Melkoista! Mistä sun juoksuista voi lukea? 😉

Voisit tehdänpostauksen jossa esittelen run keeperiä ja sports trackeriä? Mua kiinnostaisi millaisia ne ovat, koska olen käyttänyt vain garminin omaa palvelua.

Tsemppiä mara-kesään! Mun neitsytmaraton koittaa reilu 2 vkon päästä Terwalla. Apua! Mulle maratonille treenaaminen on ollut erinomainen porkkana, oon panostanut omaan hyvinvointin ihan eri tavalla kuin ennen ettei treenaaminen häiriintyis. Ihan toinen juttu kuin puolikkaille mennessä.

Sports Tracker on mainio. Harmikseni vain huomasin ostettuani Garminin FR610 ettei näitä ilmeisesti vieläkään voi käyttää yhdessä…

niobe: Hei niin voisin!

Jankaknuu: Kiitos, sitä tosiaan tarvitaan! Koskaan ei tiedä mitä kremppoja kroppa keksii. Kaks viikkoa vaan! Melkoista! Mistä sun juoksuista voi lukea? 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *