Vaellus ja Retkeily 5.11.2015

Kilpisjärveltä kotiin

Teksti: Elina Hovinen

Aikaisemmat vaelluspostaukset:
Ensimmäinen vaelluspäivä
Toinen vaelluspäivä
Kolmas vaelluspäivä
Neljäs vaelluspäivä
Vaellusvideo
Viides vaelluspäivä

* * *

Nyt on viimeisen vaelluspostauksen vuoro. Reissusta on kulunut jo monta viikkoa ja tässä on ehtinyt syntyä iso ikävä Lappiin. Aika ihana palata hetkeksi vaellusreissun tunnelmiin, kun kaamos ja muu hässäkkä painaa päälle. Vaelluksesta jäi tosi hyvä ja lämmin fiilis. Kiitollinenkin. Saimme kokea yhdessä jotain todella hienoa. Oma suhteeni luontoon vahvistui vaelluksen myötä, vaikka vahva se oli sitä ennenkin. Monta kertaa vaelluksen aikana mietin mikä siinä on niin ihanaa ja rauhoittavaa. Huomasin vaeltaessani ajattelevani, että purjehtimisessa ja vaeltamisessa on paljon samoja piirteitä. Varsinkin tuolla käsivarren erämaassa se karu luonto mahdollisti esteettömän näkymän silmänkantamattomiin. Väkisinkin mieli tasaantuu sellaisessa maisemassa, jossa voi vain katsoa luontoa ilman mitään ihmisen rakentamaa. Ihan kuin ajatuksilla olisi enemmän tilaa siinä avaruudessa.

Viimeisen kokonaisen vaelluspäivän aamu valkeni Saarijärven lähistöllä Norjan puolella. Yö oli koko reissun kylmin, mutta makuupusseissamme ei todellakaan tullut kylmä. Aamulla mittasin Suunnollani lämpötilan ja se näytti plus kuutta lämpöastetta. Yövaatteita ei tarvinnut koko reissun aikana käyttää. Kömmin teltasta ulos ihmettelemään uutta aamua, mutta mun piti kiireesti palata takaisin telttaan hakemaan kamera. Aamu oli mielettömän kaunis. Ensimmäinen aamu, joka valkeni aurinkoisena ja sellaisena se pysyi iltaan saakka. Viimeisestä vaelluspäivästämme tuli aivan täydellinen.

Keittelimme jälleen trangialla aamupalapuurot ja kahvit. Mulla alkoi puuro ihan tosissaan tökkiä, joten vedin puuron päälle Maxi Tuplan kahvin kanssa varmistaakseni että jaksan vaeltaa lounaaseen saakka. Menin telttapaikan lähellä olevan nyppylän päälle kahvin ja suklaapatukan kanssa ihmettelemään upeita maisemia. Norjan lumirinteiset tunturit näkyivät järven toisella puolella upeina ja Saana-tunturi näkyi koko päivän eikä tällä kertaa kätkeytynyt sumun alle koko päivänä. Otin paljon kuvia sillä aikaa kun odottelin kahvin jäähtymistä. Ramikin tuli särkemään mun herkän fiilistelyhetken huutamalla (hetki todistettuna videolla). 😀

Ihasteltuamme aikamme ihanaa aamua, laitoimme taas teltan pakettiin ja lähdimme jatkamaan matkaa. Muistimme, että loppumatkan reitti oli vaikeakulkuista, joten osasimme asennoitua tulevan päivän patikointiin. Ihmettelimme vaeltaessamme, että tältäkö täällä näytti ensimmäisenä päivänä. Taisimme olla aika väsyneitä, nimittäin ensimmäisen päivän vaelluksesta oli aika hatarat muistikuvat.

Maisemat avautuivat viimeisenä vaelluspäivänä aivan uskomattomina. Erämaa tuntui näyttävän meille parastaan. Ramin perässä kävellessä vuodatin hiljaa haikeita kiitollisuuden kyyneleitä. Tunsin itseni niin pieneksi aavan erämaan keskellä. On aika terveellinen kokemus olla juurikin se pienen pieni ihminen keskellä mahtavaa luontoa. Se kokemus laittaa arvojärjestyksen väistämättä järkevämpään kuntoon ja terävöittää niitä asioita, joilla oikeasti on väilä.

Pysähdyimme laittamaan lounasta Suomen puolelle. Kävelimme aika rauhassa, ei siinä maastossa ja sillä varustuksella olisi paljon muuta voinutkaan. Aika lähellä leiripaikkaa näimme poron riuhtomassa itseään aitauksen sisäpuolella olevan poroaitamytystä itseään irti. Näky oli riipivä ja yritimme miettiä mitä asialle voi tehdä, saksalainen vaeltaja pähkäili hetken asiaa meidän kanssa. Kaivoin rinkastani gps-paikantimen ja puhelimen ja päätin soittaa Retkeilykeskukselle ja kysyä apua. Puhelimeen vastannut nainen otti koordinaatit ylös ja aikoi selvitää kenen poro on pälkähässä. Leiriydyimme parin kilometrin päähän Kilpisjärven luontokeskuksen parkkipaikasta. Oli aika ristiriitaiset tunnelmat. Mieli taisteli arkisia ajatuksia vastaan, mutta väistämättä rupesi miettimään mitä seuraavalla viikolla on luvassa. Silti oli vielä aivan erämaan tunnelman lumoissa, emmekä olleet vielä valmiita jättämään erämaata taaksemme. Kuitenkin ajatus Kilpisjärven retkeilykeskuksen aamupalasta tuntui todella houkuttelevalta. Myös retkeilykeskuksen koppisuihkuun pääsy tuntui vähintään yhtä houkuttelevalta ajatukselta kuin hemmotteluhoito Kämpin Day Spassa.

Istuimme ihanassa auringonpaisteessa koko illan ja kelasimme reissun tapahtumia haikeina mutta onnellisina. Viimeinen päivä kokonaisuudessaan, oli paras mahdollinen lopetus reissulle.

Aamulla herättyämme emme enää jääneet laittamaan aamupalaa tai tekemään mitään ylimääräistä, vaan pistimme harvinaisen ripeästi leirin kasaan ja talsimme tyhjällä vatsalla parin kilometrin matkan autolle. Kumpaakin kiristi nälkä eikä paljon läppä lentänyt enää tuolla pätkällä. Oli kiire päästä syömään kunnolla. Retkeilykeskuksen aamupala maistui aivan taivaalliselta, vaikka normaaliin vastaavanhintaiseen brunssiin tai hotelliaamiaiseen verrattuna kattaus oli varsin askeettinen. Syötyämme haisevina ja onnellisina aamupalat painelimme suihkuun. Kumpikin viipyi tulikuuman suihkun alla kokonaiset 45 minuuttia. Piti ihan muutamaan kertaan jynssätä itsensä puhtaaksi. 😀 Vaellusvaatteet survoin ilmatiiviiseen pussiin, josta ne sitten kotona meni suorinta tietä pesukoneeseen.

Vaelluksen päätyttyä meillä oli vielä piiiiitkä kotimatka edessä. Ensimmäinen pätkä kesti reilut 10 tuntia Kilpisjärveltä Ouluun, jossa yövyimme ja siitä vielä noin kahdeksan tunnin matka Espooseen.

Yritän houkutella Ramia vielä kirjoittamaan omia mietintöjä vaellukselta. Toivottavasti hän suostuu. 🙂 Vai kiinnostaisiko teitä vaellusjutut miehen näkökulmasta? Mitä haluaisitte kysyä häneltä?

Kommentit (4)

Kiitos! 🙂 Tuo suseja tuli siitä, kun tokaisin lapsena äidille, että ”eihän suseja oo olemassakaan, ku elläintarhassa vaan, niinhän?” 😀

Vaelluskuume on hyvä kuume!

Mahtava lopetus vaellustarinalle. Itkettävän hienoja kuvia. Kiitos.
Jäin miettimään, ehkä jossain käynyt ilmikin mutta en nyt muista; onko teillä samalla tasolla kunto? Oliko molemmille sopiva vaellusvauhti vai tuliko Ramin mieleen edes sadasosasekunniksi että olisi voinut kävellä vähän rivakammin välillä?

Kiitos Kaisa! 🙂

Meidän kunto oli vaellukseen nähden aika samanlainen. Mulla on kestävyyskunto parempi, mutta raskaan rinkan kanssa kävellessä kunto oli aika samankaltainen. Rami kirjoittikin oman postauksensa vaelluksesta, mutta hän sanoi, ettei hänellä tehnyt mieli kävellä reippaammin. 🙂

Suseja!
Hieno vaellusvideo ja tarina. Vaelluskuume nousee!

Kiitos! 🙂 Tuo suseja tuli siitä, kun tokaisin lapsena äidille, että ”eihän suseja oo olemassakaan, ku elläintarhassa vaan, niinhän?” 😀

Vaelluskuume on hyvä kuume!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *