Hyvinvointi

Kokeilin Stress Release -hoitoa

5.2.2018 Teksti: Elina Hovinen

*Mainos: Helsingin Urheiluhieronta – sain hoidon ilmaiseksi

Olen käynyt Helsingin Urheiluhieronnassa hierottavana ja hoidettavana jo ainakin neljän vuoden ajan. Olen aina saanut avun fyysisiin vaivoihini ja samalla myös hiukan sielunhoitoa. Muutama viikko sitten Tuukka kysyi haluaisinko testata heidän uutta Stress Release -hoitoa. Vaikea arvata miksi sain kutsun. 😀 Sanoin tietenkin heti, että tulen. En tiennyt etukäteen lainkaan minkälaisesta hoidosta olisi kyse.

Lauantaiaamuna heräsin hiukan tavallista aiemmin. Söin nautiskellen aamupalaa yksin hiljaisessa keittiössä. Syötyäni lähdin kirpsakkaan pakkasaamuun ja tepastelin Länsimetrolle ja toisessa päässä kohti Fredrikinkatu 49:ä. Helsingin Urheiluhieronnassa minut vastaanotti Mia ja lyhyen hoidon esittelyn jälkeen hän johdatteli minut tunnelmavalaistuun huoneeseen, jossa soi rauhallinen musiikki.

Vaatteita ei tarvinnut riisua juurikaan – vain nilkat ja sääret täytyi paljastaa ja ottaa päällimmäinen paita pois. Päälle laitettiin kaksi lämmintä peittoa. Hoito tulisi kestämään tunnin ja käsittely aloitettiin jaloista.

Halusin heti hiljentyä nauttimaan ja rentoutumaan, vaikka aluksi se tuntui vaikealta. Hoito ei ollut hierontaa eikä osteopatiaa, vaan se oli jotakin ihan muuta. Mia sai kehoni rentoutumaan keskushermostoa rauhoittavilla hierontaotteilla ja lymfakiertoa edistävällä akupainannalla.

Jalkojen käsittely kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen siirryttiin niska-hartia-pää-alueelle. Jo toisen jalan kohdalla tunsin olevani rentoutunut ja irti arjesta. Niska- ja hartia-alueelle siitymisen jälkeen tuntui, että olen irtaantunut ruumiista. Vaikka mua ei hierottu, käsittely sai minut todella rentoutuneeksi  ja olon hyväksi.

Rauhallinen musiikki, lämmin olo peiton alla, mieli sopivan seesteinen ja miellyttävältä tuntuva kosketus – euforista! Hoidon jälkeen olo oli kuin uudesti syntyneellä. Todella miellyttävä kokemus!

Suosittelen tätä sinulle, joka et osaa ottaa aikaa itsellesi tai rentoutua aidosti. Sinulle, jolla on kiirettä ja stressiä. Tämä on oivallinen lahja myös jollekin tärkeälle ihmiselle, joka kaipaisi hiukan hemmottelua.

Puolen tunnin aika maksaa 45 euroa ja tunnin aika 75 euroa. Suosittelen ehdottomasti tuota pidempää, siinä ajassa pystyy oikeasti rentoutumaan. Varaa aika täältä.

Ps. Ilmaiseksi saatu hoito ei velvoittanut minua mihinkään, vaan halusin ehdottomasti kertoa teille tästä palvelusta, koska arvelen, että siellä ruutujen toisella puolella on monta tällaisen hoidon tarpeessa olevaa. ❤️

Lue seuraavaksi