Juoksu

Kuvakuulumisia + Alku-arvonnan voittaja

25.1.2017 Teksti: Elina Hovinen

Olen nyt taas sen verran väsynyt, että kerron kuulumisiani vain kuvin. Postauksen lopusta löytyy myös Alku-valmennuksen arvonnan voittaja.

Olen osa Speedon uintitiimiä. Eilen oli minun osalta ensimmäiset treenit. Mahtavaa oli saada uintiopetusta Anne Hiltuselta. Vedettiin melkoiset tekniikkasetit, että tänään on kyllä ylävartalossa tuntunut. Keväälle on ohjelmassa siis muutakin kuin juoksua. Ihan mahtavaa!

Eilen oli Helsinki City Runin pressitilaisuus, jossa kävin moikkailemassa tuttuja. Lähdin tapahtumasta hyvällä mielellä senkin vuoksi, että nyt on sitten ensimmäinen juoksutapahtuma löyty kalenteriin. Sain ilmaisen osalistumisen Helsinki City Runille ja sinnehän mä menen, toukokuun 13. päivänä. HCR:n reittiä on jälleen kerran viilattu. Tällä kertaa reitin pitäisi oikeasti olla nopea. Nähtäväksi jää… Nyt vaan pitäisi aloittaa peruskestävyystreenit.

Tämän päivän treeniin menin väsyneenä, kiukkuisena ja nälkäisenä. Eihän siinä hyvin käynyt. Ensin teki mieli kiukutella ja mököttää salin lattialla ja jättää treeni väliin, mutta ryhdyin kuitenkin toimeen. En tiedä etukäteen minkälainen treeni on edessä, mies edelleen laatii mulle kaikki salitreenit ja mä olen onnellisesti vain tuudittautunut tähän loistavaan palveluun. Onneksi Ramikin on innostunut kuntopiireistä, sillä mä rrrakastan niitä. Tämän päivän treeni oli kuntopiiri, mulle passelisti vain 30 minuutin setti, jossa yksi liike oli boksihyppy. En ihan jaksanut keskittyä ja siinä kävi kuvassa näkyvällä tavalla. Olisiko neljäs naarmu tuohon sääriluuhun. Ei ole enää kovin edustavat sääret meikälle. Arpia on vähän siellä sun täällä.

Arvonta alku-valmennuksesta on nyt suoritettu ja voitto osui Iitu-nimimerkillä kommentoineelle. Olen lähettänyt sähköpostitse tiedon voittajalle. Onnittelut voitosta!

Hejppa!

Kommentit (4)

Moi Anna, kello on Suunto Spartan Ultra. 🙂

Kerroppa miten harjoitat tuota peruskestävyyttä?

Peruskestävyyskunnon kohottaminen lähtee hitaista matalasykkeistä ja pitkäkestoisista harjoituksista. Aluksi kesto lähtee ehkä tunnista ja siitä pidentäen. Tärkeintä on se, että tekee hiukkasen hengästyttävällä sykkeellä, muttei liian. Mulle se sykehaarukka on n. 120-130 iskua minuutissa.

Onpa kaunis kello?
Mikä malli se on 🙂

Moi Anna, kello on Suunto Spartan Ultra. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *