Juoksu 30.6.2013

Laihdutus ja ulkonäkö

Teksti: Elina Hovinen

Lauantai-iltaa tyypit! Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan keskustelua herättäneesta Sami Sundvikin tekstistä liittyen naisten painonhallintaan ja kestävyysliikuntaan. Linkitin tekstin blogin facebookiin ja se keräsikin siellä kivasti tykkäyksiä. Mä nyökyttelin tekstille ja olin kovasti samaa mieltä, vaikka jutussa periaatteessa dissattiin mun rakasta harrastusta pitkän matkan juoksua. Monet juoksijakaverit vetivät jutusta herneet nenään.

Rakastan (pitkän matkan) juoksua, vaikka tiedän, ettei se ole välttämättä kovin järkevää nivelille eikä ehkä hormonitoiminnallekaan (en osaa sanoa, koska en ole perehtynyt). Itse tulkitsin tekstin jotenkin niin, että mikään överi ei ole hyvä juttu ja laihduttaminen tai sen epäonnistuminen on vain sarja selityksiä. Mikään laji yksistään ei toimi, aina tarvitaan tasapainon vuoksi muitakin lajeja tukemaan päälajia. Itse en ymmärrä esimerkiksi fitnesskisailua, koska siinä rääkätään kroppaa ihan hullun lailla. Vedetään rasvat pois äärimmäisillä keinoilla. Kunnioitan kyllä näitä urheilijoita ja ihailenkin, koska se on ihan järkyttävän kova duuni saada itsensä siihen kuntoon.

Mitä laihduttamiseen tulee, se on puhdasta matematiikkaa. Jos haluat laihtua, syö vähemmän kuin kulutat. Selitykset pois. Jos haluat laihtua, kiinteytyä tai pysyä kunnossa, sen eteen pitää tehdä töitä. Kenenkään tiukka vartalo ei ole tullut ilmaiseksi. Toiselle luopuminen herkuista on helpompaa kuin toiselle ja liikunta tuntuu mielekkäämmältä kuin toiselle, mutta samoilla keinoilla jokainen sen kropan rakentaa. Ei se ole mitään rakettitiedettä.

Täytyy myös muistaa, että hyvä kroppa ei ole mikään elämän tärkein asia tai avain onnelliseen elämään tai muita ihme illuusioita. Kaikki eivät halua olla lihaksikkaita tai hoikkia, eikä tarvitsekaan. Kaikki eivät myöskään urheile ollakseen seksikkäitä tai hyvännäköisiä. Minusta tärkeintä on, että ihminen on terve, syö terveellisesti ja liikkuu sen verran kuin itselle sopii ja hyvältä tuntuu. Ulkonäkö on oikeasti ihan sivuseikka. Onnellisuus rakentuu ihan muista asioista.

Olen moneen kertaan sanonut, että minulle urheilu on halpa mielialalääkitys ja hyvän olon lähde. Mä olisin vaan yksinkertaisesti niin paljon huonompi tyyppi, jos en urheilisi. Mun on pakko päästä purkamaan ylimääräiset energiat kropasta säännöllisesti ja mä vaan satun rakastamaan urheilua ja niitä endorfiineja, joita kehosta vapautuu treenin aikana. Olen koukussa.

Tällainen kroppa on naisella, joka urheilee keskimäärin 7 tuntia viikossa, joista yli puolet on aerobista. Sama nainen treenaa maratonille.

Ajatuksia?

Kommentit (17)

En mä sitä ottanut negatiivisena. <3 Haha, kulkea nyt päivä tällaisella varrella. Hassu ajatus.

Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan!

Mä jotenkin luin tuon Sundvikin tekstin niin, että JOS se pääasiallinen syy harrastaa liikuntaa on laihdutus/kehonmuokkaus, silloin esim. jumpat (joita mainostetaan kehonmuokkaukseen hyvin sopiviksi) tai maraton-juoksu eivät ole se paras valinta. Vaan jos haluaa optimoida liikuntaan käytetyn ajan suhteessa siitä saataviin ulkonäköhyötyihin, ei ole yhdentekevää, mitä liikuntaa harrastaa. Ja että se loputon ”lenkkeily”, jota monet laihdutustarkoituksessa harrastavat hampaat irvessä, ei hyödytä välttämättä yhtään, enemmän ei ole enemmän. Ja sehän on ihan totta.

Jos ei ole halua pudottaa painoa, ei kai sitten tarvitse huolehtia siitä, mikä on siihen hyötysuhteeltaan paras liikuntakeino. Toisaalta, mä en ole ylipainoinen, mä voin totta kai sanoa, että ulkonäkö on mun liikuntaharrastuksissa sivuseikka. Se onkin, kun näytän ihan tavalliselta. Jos painaisin 100 kiloa, todennäköisesti se lakkaisi olemasta mulle sivuseikka ja aika äkkiä nousisi prioriteetissaan.

Joo, tuonkin pointin mä sieltä bongasin. En vaan jaksanut ja osannut purkaa kaikkia ajatuksia ulos.

Niin joo, onhan se hyvä täältä normaalipainoisena sanoa, että järjetöntä treenata pelkästään ulkonäön vuoksi, toki se ylipainoiselle voi olla aika keskeinen syy aloittaa treenaaminen ja painonpudotus.

Ajatuksia: Että mä tein just tuota Sunvikin käskemää painotreeniä ja puhdasta ruokaa koko viime vuoden koska vammauduin maratonilla. Vain suklaanougat jäätelö on mua ikinä elämässäni enemmän ja nopeammin turvottanut ja lihottanut. Turvotukset lähtivät ja sai alkaa taas _syödä ruokaa_ kun aloin treenata triathlonille. Vaikka ihan vissisti myös viime vuonna kulutin enemmän kuin söin. Tässä sivussa olen saanut myös mielen hyvinvoinnin takaisin. Kestävyystreenillä. Sen, jonka menetin painotreenillä. Mä vaan olen erilainen ja joskus tuntuu, ettei mua ilmeisesti ole olemassakaan.

Keväällä joku vastaava hyvä kirjoittaja kirjoitti, että tytöt pilaavat hormonitoimintansa ruokavaliolla ja punttitreenillä. Tällä kertaa kirjoitettiin näinpäin hormoneista. Myös silloin oli aika kova jeesjees meninki ja kaikki samat kuin nyt nyökyttelevät Samille, nyökyttelivät sille. Ja tämäkin nyt todisti sitä, että matikka ”syö vähemmän kuin kulutat” ei täysin pidä paikkansa. Nämä tytöt tuhosivat hormonitoimintansa koska söivät liian pitkään liian niukasti treeniin nähden. Olivat kokoajan miinuskaloreilla. Tee niin tai näin, aina tuhoat jotakin.

Minusta tästä kaikesta voi päätellä että EI, painonhallinta ei ole helppoa, ei ainakaan kaikille. Se on itseasiassa tosi monimutkaista ja se ei ole pelkästään fyysistä ja ruokaan liittyvää toimintaa. Toisille jopa nimenomaan sitä rakettitedettä – ainakin minulle. Onnistumiseen pitää saada myös nuppi mukaan ja se on paljon vaikeampaa kuin tiettyjen toistomäärien tekeminen smoothien voimin. Jos ei esimerkiksi ole äidinmaidosta saatua mallia ruokarytmistä ja siitä, mikä on terveellistä ruokaa, on pelkkää myrkkyä ja lannistavaa lukea että ”syö oikein – tää on ihan helppoa”. Jos ei yksinkertaisesti tiedä mitä se on. Tai tietää, mutta se ei ole rutiinia. Jos näiden asioiden tekeminen yhdelle on tosi helppoa, onko sitten oikein lällättää näille muille, joille onnistuminen on paljon vaikeampaa ja monimutkaisempaa eikä välttämättä ikinä onnistu?

Sum summarum. Meitä on erilaisia. Se mikä toimii mulle tai massoille, ei kuitenkaan toimi just tolle toiselle. Mä en voi käsittää miten ihmiset, joilla on niin paljon kokemusta ja tietotaitoa, eivät näe tai osaa jotenkin sisäistää ihmisten moninaisuutta. Enkä mä oikein tajua sitäkään, miksi asiat on pakko kirjoittaa piikitellen ja tahallaan tiedostaen loukkaamalla. ”Ei millään pahalla” -disclaimeri on minusta kaiken älyttömyyden huippu (ja loukkaamisen huipentuma), jolla pestään kädet siitä, etteikö saa päästää suustaan ihan mitä tahansa. Ulkonäkökeskeisyydestä ja sen tavoittelun muodikkuudesta olen vain surullinen – erityisesti siitä, että sen oikeuttamiseksi pitää etsiä kasapäin ”faktaa” tueksi, ikäänkuin omaa pönkittämään sitä omaa kantaa, josta itsekään ei näytä olevan oikeasti ole ihan varma.

Ja. Olenko vähän katkera, että noudattamalla just noita ohjeita, jouduin kokea elämäni toisen kerran vauhdikkaan lihoamisen? Olen. Kun silloin ekalla kerralla se oli aiheutettu tyhmällä toiminnalla. Nyt noudatin näitä trendikkäitä lihasohjeita.

Mutta tähän lopuksi. Sä olet kyllä mun idoli! <3

Tämä on se syy, miksi en ikinä haluaisi julistaa mitään. En haluaisi sanoa, että tee näin, tämä toimii, koska tiedän, ettei kaikki toimi kaikille. Mä ihan oikeasti luulin, että painonpudotus on niin yksinkertaista kuin sen tuossa yllä kirjoitin. Auts. Nämä mielipidekirjoitukset tai ”elämänohje” -jutut ei todellakaan ole mun alaa. Mulla ei ole riittävästi tietoa näistä jutuista ja itse olen niin onnellisessa asemassa, että olen saanut kotikasvatuksessa säännöllisen ja terveellisen ruokavalion. Hyvä se on huudella, jos ei ole koskaan elämässään kärsinyt ylipainosta ja on ollut koko elämänsä perus liikunnallinen.

<3

Luin tuon samaisen tekstin ja aluksi reaktioni oli ”jes!”, mutta kun olin päässyt loppuun asti, en oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Aluksi kelasin, että tämä on pakko jakaa Facebookissa, mutta en sitten jakanutkaan, koska jotenkin päällimmäisenä mieleen jäi vain ärsytys. Varmasti mulla jäi myös jotain pointteja huomaamatta tuosta Sundvikin tekstistä, mutta jotenkin ärsyttää se, että lokeroidaan ja julistetaan, että vain näin laihdut ja tämä on ainoa oikea tapa tehdä asioita. Jos et käy salilla, kaikki muu urheilu on turhaa. Mulle pääasia on kuitenkin juurikin ne endorfiinit ja se hyvä olo ja silloin se on aivan sama, mistä ne tulee, oli se sitten penkkaamista tai attackia. 🙂

Tosi hyvä kirjoitus ja oot kyllä malliesimerkki siitä, että lihaksia voi olla, vaikka tekisi muutakin kuin penkkaisi ja kyykkäisi 🙂

Mulla itse asiassa vähän samat tuntemukset. Ehdin jakaa jutun eteenpäin, mutta jäin pitkäksi aikaa vielä miettimään tuota asiaa. Jutun tarkoitus oli varmasti provosoida, mutta silti se jätti vähän ristiriitaiset fiilikset enkä edes osannut pukea niitä sanoiksi.

Mua ärsyttää kans lokerointi, kun en itsekään mihinkään lokeroon mahdu.

Kiitos kommentista! 🙂

eipä tossa olekaa pahemmin muuta kateltavaa ku vatsa

Siinä olenkin vain minä, joka treenaan 7 tuntia viikossa. Tuolta minä näytän.

😀

Hei!
Mielestäni kirjoituksesi on hyvä ja siinä on asiaa. Haluasin kuitenkin kertoa hiukan omaa tarinaani ja sitä että aina painonhallinta ja rasvanpolttaminen ei ole matmatiikkaa. Okei se varmasti on hyvin monelle terveelle kropalle. Kuitenkin omalla kohdallani tuntuu ettei rasva pala vaikka liikun 6-8 trreniä viikossa (thai-nyrkkeily, juoksu) ja syön terveellisesti, alle kulutuksen. Taustalla 8 vuotta anorexiaa ja siitä toipuneena tuntuu, että kroppa kerää kaiken sen vähän mitä syön. Ja voi olla, että olen sairastamisellani rikkonut kilpirauhasen, joka muuten yllättävän monella naisella on rikki. Suomessa ei vaan osata hoitaa kilpirauhasongelmia, tai muutama hassu funktionaaliseen lääketieteeseen erikoistunut lääkäri osaa. Surullista, koska paljon on ihmisiä jotka kärsivät tästä sairaudesta tietämättään.
Urheilu on kyllä parasta juuri niiden endorfiinien takia ja seuraan ahkerasti blogiasi, olet esikuva varmasti monelle! Ja kirjoita ihmessä lisää näitä mielipide juttuja, näistä aina oppii lisää, kun saa monta mielipidettä 🙂

Kiitos! Tosi avartavaa kuulla näitä toisenlaisia tarinoita, niin oppii ymmärtämään ihmisiä paremmin.

Urheilu on ihanaa, eikä se saa olla liian vakavaa. 🙂

Voisinhan mä rohkaistua tuomaan mielipidettäni useammin julki, en vain halua sanoa mielipidettäni ollakseni vain jotakin mieltä, vaan haluaisin, että mulla olisi myös tietoa asiasta. Siksi arastelen mielipiteeni julkituomista.

Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin! 🙂

Ensin Kukka Laakson ”My little body” ja nyt tämä Samin. Mielenkiintoisiahan nämä tekstit ovat, mutta vielä mielenkiintoisempaa on se kuinka älyttömästi ne puhututtavat. Kuin sohaisu muurahaispesään. Periaatteessa on minun mielestä kuitenkin tärkeintä, että ihminen itse tietää mitä tekee ja on löytänyt juuri itselleen hyvät tavat toimia. Silloin provosoivat tekstitkään eivät niin ärsytä, vaan ne ovat vain mielenkiintoisia näkökulmia asiaan. Juttu muuttuu toki erilaiseksi, jos on treenattavana ja täytyy punnita kenen oppeihin uskoo ja kenet valitsee treenaajakseen. Valitsenko tuon punttihullun vai tämän aamuaerobisten kannattajan.

Sulla on aivan uskomaton kroppa ja taidat olla urheilijana aivan uskomaton (olkapään supernopea palautuminen leikkauksesta). Itse treenaan samansuuntaisesti, mutta minulle ruokahalun ja herkuttelun hallinta on välillä niin ydinfysiikkaa, että kropasta löytyy muutamia ylimääräisiä kiloja. 🙂 Onko muuten varpaillaan posettaminen ilmiö, joka luikertelee kaikkiin blogeihin? Välillä hauskuuttaa tämän(kin) fitnessjutun suosio.

Kiitos vielä blogistasi! Olen aika hiljainen lueskelija, mutta täällä ollaan, melkeinpä päivittäin!

Hyvä pointti! Onhan näihin kärkeviin teksteihin helpompi suhtautua, jos itselle on selvää se, miksi treenaa miten treenaa.

Kiitos kroppakehuista, häkellyttää!

Varpaillaan posettaminen 😀 Enpä ajatellut, yritin vain saada reisilihaksia vähän näkyviin. 😀 😀

Kiva kun kommentoit, kommentoi toistekin!

Kommenttini vaikutti näin toisella kertaa luettuna negatiivissävytteiseltä, vaikka se ei toki ollut tarkoitus. Ja ajatuksia oli vielä sellainen korvan takana, että minusta upea kroppasi ei ole sillä tavalla laiha kuin Samin kirjoituksessa juoksijoista ajatellaan vaan solakka ja atleettinen pakkaus. Olisi jännä kulkea päivä tuollaisella varrella. 🙂

Tsemppiä vielä sen toisen olkapään kanssa!

En mä sitä ottanut negatiivisena. <3 Haha, kulkea nyt päivä tällaisella varrella. Hassu ajatus.

Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan!

Heips. Mä en ota kantaa kirjoitukseen. Mutta jo pitkään blogia seuranneena tahtoisin kysyä sun pituutta? Ihan mielenkiinnosta 🙂

Sulla on motivoiva blogi ja kroppa. Yhtään kun ei tee mieli lähteä salille tai lenkille, käy vilkaiseen jotai kuvaa susta, niin jo menee lenkkarit jalkaan kiiruusti.

Kiitos siitä ja jatka samaan malliin! Peukkuja olkapää asiaan

Kiitos kommentista ja kiva kuulla, että täältä saa motivaatiota! 🙂

Olen 171 cm pitkä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *