Treenipäiväkirja 30.9.2012

Liikuntapäivä

Teksti: Elina Hovinen

Eilinen oli liikuntapäivä aamusta iltaan. Aamulla oli esikoisen koulun yleisurheilukisat, menimme sinne koko perheen voimin. 

Kentältä lähdin suoraan työpaikan järjestämään Hyvän olon päivään Salmisaaren liikuntakeskukseen. Koko keskus oli meille varattu. Saimme kokeilla eri lajeja, siellä oli messut, ruokaa ja kaikkea tosi siistiä! Menin ensimmäisenä Megazoneen ammuskelemaan. Mä suihkin siellä menemään Lara Croftina, eli trikoissa ja topissa, koska mun pinkki treenitoppi loisti niin pahasti siinä valkoista korostavassa valossa (miksi sitä kutsutaan?), että toppi jäi naulakkoon. Tosissaan kun kisaillaan, niin en mä maalitauluksi alkanut. Puolen tunnin sotimisen jälkeen menimme kehonkoostumusmittaukseen. Jännitin sitä ihan hirveästi, syke naputti 99 iskua minuutissa jo odottaessa ja siitä se vaan kohosi, kun asetuin seisomaan mittauslaitteen päälle. Tulokset olivat kuitenkin aivan yllättävän hyvät, kun ottaa huomioon vähäisen lihaskuntotreenin ja yläkropan liian pitkään kestäneen lepuuttamisen.

Saako tuosta mitään selvää? Analysoikaa ihmeessä, jos mieli tekee. Sain pika-analyysin siinä heti tulosten tultua. Minulle sanottiin, että paino on kohdallaan, rasvaprosentti ihan jees 18,6 %, lihaksia ihan mukavasti, mutta jaloissa muuta kroppaa enemmän. Viskeraalisen rasvan määrä oli alhainen, päivän alhaisimpien top viidessä analysoijan mukaan. Jee! Olipa mielenkiintoista kuulla. 🙂 Nyt kun sais olkapään kuntoon, niin vois treenata kropan balanssiin.

Mittauksen ja ruokailun jälkeen vuorossa oli spinning, muut menivät pelaamaan rantalentistä. En muista milloin viimeksi oon käynyt millään ryhmäliikuntatunnilla. Olipas ihana spinnata pitkästä aikaa! Ohjaaja luennoi samalla ruokavaliojutuista. Itselleni siinä ei tullut mitään uutta eikä luennointi ihme kyllä ärsyttänyt. Pystyin ihan hyvin keskittymään omaan treenaamiseen. Ohjaaja oli kiva ja kertoi pitävänsä blogia. Hyvä treeni! Jes!

Olimme sopineet, että seuraavaksi menemme kokeilemaan kiipeilyä. Mä oon jo pitkään halunnut kokeilla kiipeilemistä, mutta siinä on yksi pikku jännitysmomentti, mä nimittäin pelkään korkeita paikkoja. Puin rohkeasti kiipeilykengät jalkaan ja valjaat päälle ja hengasin siinä sivussa. Eipä tarvinnut kauaa hengata, koska kiipeilyn opettaja napsautti köyden valjaisiin kiinni ja sanoi, että nyt sä kiipeät. HUI! Ei auttanut, siitä vaan kiipeämään. Jalat tärräs, pelotti, suuta kuivas, mutta ylös menin. Alastulon jälkeen ryöpsähti järkyttävä määrä jotain hyvän olon asioita suoniin. Ihan sairaan mageeta! Keräilin itseäni ja katselin muiden kiipeämistä ja kohta uusiksi. Tällä kertaa laitoin sykemittarin päälle. Keskisyke 155. Iso osa tuli varmasti jännityksestä, mutta oli se rankkaakin. Pakko mennä uusiksi ja lasten kanssa. Uskoisin, että tytötkin tykkäisivät.

Helppoja reittejä nuo oli, mutta ei sen väliä, kiipeilykärpänen purasi. Huippua! Ja olkapääkin kesti hyvin, jaloillahan se isoin työ tehdään, tai näin mä ymmärsin.

Meille oli järjestetty vielä iltaohjelmaa. Oli ruokaa ja musiikkiesityksiä. Kävimme nauttimassa koko rahan edestä myös iltaohjelmasta. Hillitty ilta, vaikka mun jäätävissä koroissa tanssimisesta olisi voinut käyttää jotakin muuta adjektiivia kuin hillitty. Haha. Mulla on loistavia työkavereita!

Mää ja Sarpukka – Sarpukkaa saa kiittää minusta otetuista kuvista, tack!

Hyvä viikonloppu kaikkinensa. Toivottavasti teilläkin.