Juoksu 18.7.2014

Loma on ihmisen parasta aikaa!

Teksti: Elina Hovinen

Tervesiä lomalta! Mä olen lomaillut sen verran antaumuksella, että bloggaaminen on jäänyt vähemmälle. Olen huidellut lasten kanssa eri rantsuissa ja jätskikojuilla. Ihanaa ja päivät menee kiitämällä ohitse. En ole oikein malttanut edes urheilla, koska on ollut niin kuuma ja koska on ihana olla pitkästä aikaa lasten kanssa ihan rauhassa.

Mun lomailu näyttää tältä.

Meilläpäin juostaan iltauinnilta pyyhe päällä kotiin. 😀

Otettiin pientä tuntumaa vene-elämään. Ensi viikolla oikeasti merelle. Ihanaa!

Tässä kuvassa tiivistyy kaikki mitä lomaan kuuluu! <3

Heimonaisten (ja kolmen miehen) kanssa tuulettumassa. Kiitos adidas, että sain tutustua näihin tyyppeihin! <3

Tämä aamu alkoi mukavissa merkeissä. Kohta alkaa juoksuun liittyvä mieletön yhteistyökuvio. Tästä lisää myöhemmin. Olkaa kuulolla! Oon itse tosi tosi innoissani.

Juoksufiilistelyjen jälkeen lähdin tyttöjen kanssa Hietsuun suppaamaan. Voi pienet! Ensin niitä jännitti niin, että rukoilivat pääsyä takaisin rantaan. Pienen psyykkaus- ja kannustuskeskustelun jälkeen tytöt rentoutuivat ja innostuivat itsekin hommasta. Isommat tytöt oppivat melomaan niin, että saivat laudan kulkemaan haluamaansa suuntaan. Pienempi istui mun laudan perällä sohimassa melalla vähän joka suuntaan. Nyt kun lajiin on otettu ensikosketus, niin voimme mennä toisena päivänä uudestaan vähän pidemmällä kaavalla. Tälle päivälle meille osui kyllä ihan täydellinen sää. Ei tuullut juuri yhtään eikä ollut aaltojakaan.

Tänään oli ihmeellisen sääilmiön päivä. Keskustassa oli täyttä auringonpaistetta, mutta Kaivarissa olikin ihan sumuista.

Jatkettiin Helsinki-päivän tourneeta vielä takaisin keskustan suuntaan ja kävimme tsekkaamassa Helsinki-pyörän ja Uspenskin katedraalin.

Lomanaamat. Siinä teille #luomuhaastetta. Ei meikä jaksa lomalla liiemmin meikata.

Aivan ihanaa olla lomalla, vaikka koti on ihan pommi. Eihän täällä ehdi kuin iltaisin käydä huuhtelemassa hiekat iholta ja nukkua.

Kommentit (4)

Joo, olen! 🙂 Siellä nähdään sitten, todennäköisesti.

Oi, ihanaa! Kuulostaa täydelliseltä lomalta. 🙂 Täytyy ottaa selvää, missä täällä pohjois-pohjanmaalla pääsis suppailemaan. Vaikuttaa niin meikäläisen lajilta, vaikka harvemmin tollaset ”trendilajit” iskeekään. 🙂

🙂

Eiköhän sieltäkin löydy suppailupaikkoja. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Jeeee ootko säkin mukana Vauhtisammakon juoksukoulussa?? 😀 mäkin ilmoittauduin just mukaan ja oon todella innoissani, en oo ennen ollut juoksukoulussa ja nyt en malta odottaa että se alkaisi <3

Joo, olen! 🙂 Siellä nähdään sitten, todennäköisesti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *