Juoksu

Maratonmotivaatiota hakemassa

19.8.2013 Teksti: Elina Hovinen

Lauantaina lähdimme siskon kanssa hetken mielijohteesta katsomaan Helsinki City Marathonia. Kannatti mennä sateesta ja kylmähköstä ilmasta huolimatta. Päätimme mennä Lauttasaareen inhottavan mäen yläpäähän katselemaan. Olimme paikalla n. 15 kilometrin kohdalla ja lähes heti kun olimme asettautuneet, tuli kelloauto ja perässä ensin yksi musta mies ja kohta kaksi pienin välein. Sitten sai vähän aikaa odotella, kunnes tuli rypäs valkoisia miehiä ja Leena Puotiniemi.

Kannustuskaveri

Mä olen ihan naurettava. Rakastan seurata urheilua ja harvemmin seuraan mitään kisoja kuivin silmin. Enkä tälläkin kertaa selvinnyt kuivin silmin. Kyyneleet pyrkivät silmään jo kelloauton nähdessäni, puhumattakaan juoksijoista. Eniten säväytti Leena Puotiniemi. Mä arvostan tuon naisen sinnikkyyttä todella paljon. Juoksijaidolini. Onneksi mukanani oli siskoni, joka on ihan samanlainen herkistelijä, ellei jopa pahempi. Mä en oikein kyennyt edes kuvaamaan, kun olin niin fiiliksissä.

Maratonin kärki tulossa

Leena Puotiniemi – huusin aivan täysillä Leena, Leena, upeeta, mahtavaa, mieletöntä!

Tuhansien juoksijoiden seassa oli muutama työkaveri (huikeita suorituksia) ja liuta muita tuttuja (ehkä jopa huikeampia suorituksia). Huvittava kommentti oli eräältä tutulta meidät nähdessään ”ettekö te ole täällä juoksemassa?”. 😀 Ei tällä kertaa. Oli ihana seurata juoksua katsojana, mutta olisihan se ollut ihana olla juoksemassakin. Kuukauden päästä sitten. 🙂

Nämä tuntemattomat kreisit juoksivat nämä kaasunaamarit naamalla koko matkan ja vieläpä kovaa.

Kolme ja puoli tuntia meni kuin siivillä. Kädet olivat ihan puutuneet ja kipeät kaikesta hakkaamisesta ja kurkku käheänä huutamisesta. Me pidettiin ihan kiitettävää meteliä radan varressa. Muistan kuinka paljon voimaa kannustuksista sai, siksi jakoimme sinnikkäästi kannustaa.

Oliko joku teistä juoksemassa? Miten meni? Bongasitko meitä?

Lue myös

Suosittelemme