Opiskelu

Me suomalaiset

8.3.2018 Teksti: Elina Hovinen

Olen todella innostunut opinnoistani Haaga-Heliassa journalismin koulutusohjelmassa. Meillä on useita kiinnostavia kursseja. Ensimmäisessä jaksossa mulla on ollut muun muassa tv-työn kurssi, henkilökuvauksen kurssi, visuaalista viestintää, sisällöntuotantoa ja kurssi nimeltä monimuotoisuus ja journalismi. Minulla ei ollut tälle jälkimmäiselle kurssille mennessä mitään kummempia odotuksia. Ajattelin, että kurssi käsittelee journalismin eri muotoja, tapoja ja kanavia. Väärässä olin. Kurssilla saamme pohtia perinpohjaisesti omia arvojamme, kulttuuriamme ja ennakkoluulojamme eri asioihin ja eritoten vähemmistöjä kohtaan. On todella terveellistä purkaa omat olettamukset atomeiksi ja pohtia onko meitä suomalaisia yleisesti kuvaavat määritelmät lainkaan totta ja mistä ne oikeastaan kumpuaa. Journalismin koulutusohjelmasta meistä valmistuu toimittajia. Toimittajan ammatissa on hyvä tiedostaa omat arvot ja sen, että omat arvot vaikuttavat meihin ja ne tulevat läpi rivien välistä, ellet opettele tunnistamaan niitä.

Meillä jokaisella on omat arvomme. Toiset arvot ovat helposti nimettävissä ja joistakin ehkä puhuu ihan mielellään. Joitakin arvoja haluaa tuoda enemmän esiin ja korostaa. Minäkin korostan vaikkapa täällä blogissani arvoja, jotka ovat mielestäni hyviä ja julkaisukelpoisia. On myös arvoja, joista ei puhu ja kaikkia arvoja ei ehkä lainkaan edes tiedosta. Usein puhutaan siitä, kuinka haitallista on kasvattaa lasta ympäristöön, jossa on korostuneet ja voimakkaasti arkea määrittelevät arvot ja ilmapiiri, kuten vaikkapa uskonto tai poliittinen suuntaus. Silti jokaisen meidän kasvuympäristössä on asioita, jotka me opitaan rivien välistä ja ne arvot omaksutaan myös sitä kautta. Lapset näkee vanhemmiltaan minkälaisia valintoja tehdään, miten kohdellaan muita ihmisiä, minkälaisia asioita nostetaan ruokapöytäkeskusteluun ja minkälaisia kommentteja uutisten väliin heitetään. Kaikki nämä muovaavat meitä.

Meillä suomalaisilla on oma kansallinen identiteetti ja yhteiset arvot, jotka muka pätee kaikkiin meihin viiteen ja puoleen miljoonaan tyyppiin. Suomalainen on uskomusten mukaan ahkera, kova tekemään töitä, periksiantamaton, rehellinen ja nöyrä. Suomalainen ei valehtele, ei huijaa, ei tarvitse apua, eikä mielellään tyhjiä lörpöttele, vaan viihtyy yksin. Me suomalaiset halutaan, että kaikilla on tasavertaiset oikeudet ja huolehditaan, ettei vaan olla häiriöksi muille. Nämä meidän yhteiset arvot ja uskomukset ovat meissä tiukassa, joita ei usein tarvitse kyseenalaistaa. Minä en ollut koskaan aiemmin edes pysähtynyt miettimään mihin nämä arvot oikeastaan perustuu. Kyseenalaistaminen tuntuu vaikealta, sillä ainakin minun on vaikea peilata kulttuuriamme oikeastaan mihinkään, koska minulla ei ole kokemusta muusta kuin tästä.

Suomessa ihannoidaan ahkeruutta ja menestystä, kouluttautumista, mutta kuitenkin pitäisi olla nöyrä, eikä saisi pitää itsestään liikaa meteliä. Esimerkiksi minä olen hyvin usein kokenut olevani epäonnistunut ja epäkelpo, koska en ole paperilla mitään. Miksi koulutus ja arvonimi on niin suuressa arvossa? Vai olenko minä vain kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa koulutus on erityisen tärkeää ja korostunutta? Vai onko kyse minun omasta arvomaailmastani? Miksi emme ole niin kiinnostuneita siitä, mitä toinen ajattelee tai tekee vapaa-aikana? Mitä kysyt uudelta tuttavuudelta? Todennäköisesti kysyt mitä hän on opiskellut tai missä hän on töissä? Ei tässä mitään väärää ole, se on vain usein meillä tapana, mutta kaikessa tässä on taustalla arvot halusimme tai emme.

Miksi arvotamme työtehtäviä arvostettuihin ja rumasti sanottuna halveksittuihin? Miksei jokainen voisi tehdä työtään ylpeydellä? Ei meidän kaikkien tarvitse olla samalla kaavalla menestyneitä, puhumattakaan siitä, että meidän pitäisi unelmoida samankaltaisia asioita. Minä tein useita vuosia iloisesti hiukan yksitoikkoista työtä ja sen vastapainona kirjoitin blogia, valokuvasin ja harrastin monipuolisesti liikuntaa, enkä kokenut elämääni tylsäksi. Silti minun oli vaikea olla ylpeä siitä mitä teen, vaikka sisimmässään olin ylpeä. En pitänyt blogin kirjoittamista saavutuksena ja pelkäsin, että muut arvottavat minut elämämkoululaiseksi. Minä olen juuri tuo halveksittu elämänkoululainen, koska suurimmat oppini olen saanut kokemalla ja elämällä työelämässä ja sen ulkopuolella. Minulla ei ole lukion päättötodistusta, mutta ammattitutkinto löytyy. Tätä en ole tainnut koskaan aiemmin tunnustaa, koska se on hävettänyt minua. Meillä on täällä niin ihmeellinen asenneilmapiiri kouluttautumisen suhteen ja hirveän homogeeninen muotti, josta meidän kaikkien pitäisi mahtua temmeltämään läpi.

Olisi vielä monta väittämää, joita haluaisin pureksia, mutta jätän loput teidän pureskeltavaksi. Jatkakaa ihmeessä keskustelua kommentoimalla ja pohtimalla vaikkapa vielä näitä.

Oletko koskaan miettinyt mihin perustuu väite suomalaisesta sisusta ja rehellisyydestä? Eikö suomalaiset ole ihan samanlaisia pulliaisia kuin muidenkin maiden kansalaiset? Onko niille väittämille oikeasti vastetta? Onko suomalainen sitten kuitenkaan ahkera, jos tekee vain juuri sen verran töitä kuin on pakko, mutta olisi kuitenkin hyvä näyttää siltä, että tekee vähän enemmän. Kunhan lähtee töistä vaikka sen viisi minuuttia myöhemmin kuin työkaveri, että jättäisi sellaisen vaikutelman, että oli ihan älyttömän pitkään töissä. Tai tulee aamulla ensimmäisenä toimistolle samasta syystä, mutta todellisuudessa yksinäisyydessä vietetyt minuutit vietetään nautiskellen hiljaisuudesta ja hörppien kahvia. Okei, mä kärjistän, mutta ehkä jokin totuuden siemen on tässäkin?

Onko suomalainen todella sanansa mittainen, vai onkohan vain tiettyjä asioita, joissa on hyvä pitää rehellisyyden illuusiota yllä?

Kirjoitan, kuten aina, omasta näkökulmastani ja minun maailmani kautta. Miten sinä ajattelet näistä asioista? Samaistuitko johonkin kohtaan? Ärsyynnyitkö? Oletko jostakin asiasta aivan eri mieltä? Kerro!

Kuvat: Helka Miettunen – harjoittelimme koulussa valokuvaamista studiossa

Lue myös

Suosittelemme