Opiskelu

Me suomalaiset

8.3.2018 Teksti: Elina Hovinen

Olen todella innostunut opinnoistani Haaga-Heliassa journalismin koulutusohjelmassa. Meillä on useita kiinnostavia kursseja. Ensimmäisessä jaksossa mulla on ollut muun muassa tv-työn kurssi, henkilökuvauksen kurssi, visuaalista viestintää, sisällöntuotantoa ja kurssi nimeltä monimuotoisuus ja journalismi. Minulla ei ollut tälle jälkimmäiselle kurssille mennessä mitään kummempia odotuksia. Ajattelin, että kurssi käsittelee journalismin eri muotoja, tapoja ja kanavia. Väärässä olin. Kurssilla saamme pohtia perinpohjaisesti omia arvojamme, kulttuuriamme ja ennakkoluulojamme eri asioihin ja eritoten vähemmistöjä kohtaan. On todella terveellistä purkaa omat olettamukset atomeiksi ja pohtia onko meitä suomalaisia yleisesti kuvaavat määritelmät lainkaan totta ja mistä ne oikeastaan kumpuaa. Journalismin koulutusohjelmasta meistä valmistuu toimittajia. Toimittajan ammatissa on hyvä tiedostaa omat arvot ja sen, että omat arvot vaikuttavat meihin ja ne tulevat läpi rivien välistä, ellet opettele tunnistamaan niitä.

Meillä jokaisella on omat arvomme. Toiset arvot ovat helposti nimettävissä ja joistakin ehkä puhuu ihan mielellään. Joitakin arvoja haluaa tuoda enemmän esiin ja korostaa. Minäkin korostan vaikkapa täällä blogissani arvoja, jotka ovat mielestäni hyviä ja julkaisukelpoisia. On myös arvoja, joista ei puhu ja kaikkia arvoja ei ehkä lainkaan edes tiedosta. Usein puhutaan siitä, kuinka haitallista on kasvattaa lasta ympäristöön, jossa on korostuneet ja voimakkaasti arkea määrittelevät arvot ja ilmapiiri, kuten vaikkapa uskonto tai poliittinen suuntaus. Silti jokaisen meidän kasvuympäristössä on asioita, jotka me opitaan rivien välistä ja ne arvot omaksutaan myös sitä kautta. Lapset näkee vanhemmiltaan minkälaisia valintoja tehdään, miten kohdellaan muita ihmisiä, minkälaisia asioita nostetaan ruokapöytäkeskusteluun ja minkälaisia kommentteja uutisten väliin heitetään. Kaikki nämä muovaavat meitä.

Meillä suomalaisilla on oma kansallinen identiteetti ja yhteiset arvot, jotka muka pätee kaikkiin meihin viiteen ja puoleen miljoonaan tyyppiin. Suomalainen on uskomusten mukaan ahkera, kova tekemään töitä, periksiantamaton, rehellinen ja nöyrä. Suomalainen ei valehtele, ei huijaa, ei tarvitse apua, eikä mielellään tyhjiä lörpöttele, vaan viihtyy yksin. Me suomalaiset halutaan, että kaikilla on tasavertaiset oikeudet ja huolehditaan, ettei vaan olla häiriöksi muille. Nämä meidän yhteiset arvot ja uskomukset ovat meissä tiukassa, joita ei usein tarvitse kyseenalaistaa. Minä en ollut koskaan aiemmin edes pysähtynyt miettimään mihin nämä arvot oikeastaan perustuu. Kyseenalaistaminen tuntuu vaikealta, sillä ainakin minun on vaikea peilata kulttuuriamme oikeastaan mihinkään, koska minulla ei ole kokemusta muusta kuin tästä.

Suomessa ihannoidaan ahkeruutta ja menestystä, kouluttautumista, mutta kuitenkin pitäisi olla nöyrä, eikä saisi pitää itsestään liikaa meteliä. Esimerkiksi minä olen hyvin usein kokenut olevani epäonnistunut ja epäkelpo, koska en ole paperilla mitään. Miksi koulutus ja arvonimi on niin suuressa arvossa? Vai olenko minä vain kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa koulutus on erityisen tärkeää ja korostunutta? Vai onko kyse minun omasta arvomaailmastani? Miksi emme ole niin kiinnostuneita siitä, mitä toinen ajattelee tai tekee vapaa-aikana? Mitä kysyt uudelta tuttavuudelta? Todennäköisesti kysyt mitä hän on opiskellut tai missä hän on töissä? Ei tässä mitään väärää ole, se on vain usein meillä tapana, mutta kaikessa tässä on taustalla arvot halusimme tai emme.

Miksi arvotamme työtehtäviä arvostettuihin ja rumasti sanottuna halveksittuihin? Miksei jokainen voisi tehdä työtään ylpeydellä? Ei meidän kaikkien tarvitse olla samalla kaavalla menestyneitä, puhumattakaan siitä, että meidän pitäisi unelmoida samankaltaisia asioita. Minä tein useita vuosia iloisesti hiukan yksitoikkoista työtä ja sen vastapainona kirjoitin blogia, valokuvasin ja harrastin monipuolisesti liikuntaa, enkä kokenut elämääni tylsäksi. Silti minun oli vaikea olla ylpeä siitä mitä teen, vaikka sisimmässään olin ylpeä. En pitänyt blogin kirjoittamista saavutuksena ja pelkäsin, että muut arvottavat minut elämämkoululaiseksi. Minä olen juuri tuo halveksittu elämänkoululainen, koska suurimmat oppini olen saanut kokemalla ja elämällä työelämässä ja sen ulkopuolella. Minulla ei ole lukion päättötodistusta, mutta ammattitutkinto löytyy. Tätä en ole tainnut koskaan aiemmin tunnustaa, koska se on hävettänyt minua. Meillä on täällä niin ihmeellinen asenneilmapiiri kouluttautumisen suhteen ja hirveän homogeeninen muotti, josta meidän kaikkien pitäisi mahtua temmeltämään läpi.

Olisi vielä monta väittämää, joita haluaisin pureksia, mutta jätän loput teidän pureskeltavaksi. Jatkakaa ihmeessä keskustelua kommentoimalla ja pohtimalla vaikkapa vielä näitä.

Oletko koskaan miettinyt mihin perustuu väite suomalaisesta sisusta ja rehellisyydestä? Eikö suomalaiset ole ihan samanlaisia pulliaisia kuin muidenkin maiden kansalaiset? Onko niille väittämille oikeasti vastetta? Onko suomalainen sitten kuitenkaan ahkera, jos tekee vain juuri sen verran töitä kuin on pakko, mutta olisi kuitenkin hyvä näyttää siltä, että tekee vähän enemmän. Kunhan lähtee töistä vaikka sen viisi minuuttia myöhemmin kuin työkaveri, että jättäisi sellaisen vaikutelman, että oli ihan älyttömän pitkään töissä. Tai tulee aamulla ensimmäisenä toimistolle samasta syystä, mutta todellisuudessa yksinäisyydessä vietetyt minuutit vietetään nautiskellen hiljaisuudesta ja hörppien kahvia. Okei, mä kärjistän, mutta ehkä jokin totuuden siemen on tässäkin?

Onko suomalainen todella sanansa mittainen, vai onkohan vain tiettyjä asioita, joissa on hyvä pitää rehellisyyden illuusiota yllä?

Kirjoitan, kuten aina, omasta näkökulmastani ja minun maailmani kautta. Miten sinä ajattelet näistä asioista? Samaistuitko johonkin kohtaan? Ärsyynnyitkö? Oletko jostakin asiasta aivan eri mieltä? Kerro!

Kuvat: Helka Miettunen – harjoittelimme koulussa valokuvaamista studiossa

Kommentit (10)

Samaistun kyllä vahvasti tuohon, että haluaisin puhua oikeasti asioista eikä vain jonninjoutavaa lätinää. Ihana kommentti! Kiitos kun jaoit näkökulmasi. 🙂

Mä olen tosi iloinen että tämmönen aihe tuli esille koska mä ajattelen asiasta hyvin pitkälti samalla tavalla. Oon ehkä liittänyt sen sellaiseen asiaan kuin esimerkiksi erityisherkkyys. Vahvasti olen myös tympääntynyt tähän suomalaisten small talk kulttuuriin ja puhuisin mieluummin asioista syväluotaavammin kuin suomalaisille on mukavaa. Ehkä nautin liikaa muutenkin syvällisemmistä asioista kuin pinnallisista. Tottakai itsekin aina haaveilee uudesta ja uudesta ammatista ja koulutuksesta ja mistä nauttisi, mutta nimenomaan sen takia että mistä nauttisi eikä sen status symbolin takia tai tittelin tai palkan tai varsinkaan muiden ihmisten mielipiteiden kun seuraavan kerran tutustuttaessa kysytään mitä teen. Entä jos mentäisiin suoraan kysymällä ytimeen ”mitä sä Haluaisit tehdä jos saisit ihan mitä tahansa tehdä työkseen” ja jatkokysymyksellä ”mitä ajattelet olevan sen esteenä siis miksei mikä tahansa ole mahdollista? mikset lähde tavoittelemaan sitä” … voisi laittaa ajatuskulttuurin erilaiselle levelille.

Samaistun kyllä vahvasti tuohon, että haluaisin puhua oikeasti asioista eikä vain jonninjoutavaa lätinää. Ihana kommentti! Kiitos kun jaoit näkökulmasi. 🙂

Tuo suomalainen sisu on jo mielestäni jo niin aikansa elänyt, että sen voisi jo haudata sinne muidenkin sotamuistojen joukkoon. Mutta se on niin juurrutettu meidän suomalaisten ”identitteettiin”.
Tosin uskon että tuo koko suomalainen sisu käsite alkaa hävitä seuraavien sukupolvien myötä, en usko näiden tämän hetken lasten uhoavan muutaman kymmenen vuoden päästä aikuisina nyrkkipystyssä ”suomalaista sisua”.
Se sisu oli sitä mitä aikoinaan oli pakko olla, että selvittiin – nykyaikana ei näin ole enään tarve

Samaa mieltä sisusta. Vaikka löytyyhän meistä sisukkaita yksilöitä, mutta aika pullamössökansaa nykyään ollaan. 😀

Itse olen hyvin perinteinen ja allekirjoitan luottelemasi perusarvot koulutusta lukuunottamatta. Korkeakoulus kaikkien saavutettavana on kuitenkin toteutunut melko lyhyen aikaa.. Kuten edellä kommentoitiin, arvot varmasti muovaantuvat sukupolvien myötä. Toivoisin kuitenkin että osa perusarvoista säilyisi, sillä niitä todellakin arvostaa työskennellessä maailmalla eri kulttuurien edustajien kanssa

Mä tarkoitin tuolla kirjoituksellani sitä, että nuo arvot ovat lähinnä ihanteita, joihin jokainen suomalainen pyrkii, mutta ei ne kyllä päde mielestäni koko kansaan mitenkään.

Monet nämä suomalaiset ihanteet ovat kyllä vaalimisen arvoisia, mutta paljon on myös sellaisia asioita, joita me ei vaan muista kulttuureista ymmärretä eikä se tarkoita, että heillä olisi jotenkin huonommat arvot.

Oletko koskaan miettinyt, että ajatuksesi siitä, että esim.koulutusta arvostetaan ja toisia ammatteja pidetään huonoina, eivät välttämättä ole totta, vaan pohjautuvat omiin komplekseihisi? Itse en nimittäin koe lainkaan noin. Olen fiksu ja ehkä joskus olin hyvin kauniskin yliopistokoulutettu nainen. Voisin hyvin olla naimisissa esim.maanviljelijän tai roskakuskin kanssa. En tuntisi minkäänlaista häpeää enkä paremmuutta. Koulutus ei kerro mitään ihmisen fiksuudesta, käytöstavat sen sijaan kertovat.

Mielestäni suomalaisista on tullut hyvin laiskoja! Myytti ahkeruudesta ei enää ole totta kuin ehkä noin 30% kohdalla. Rehellisyys sen sijaan on edelleen totta.

Olen. 🙂 Tätä mä juuri tarkoitin sillä, että omia arvoja ja asenteita on hyvä pohtia syvällisemmin. Olen vuosikaudet kärsinyt tästä kompleksista, kunnes viime aikoina kun olen käsitellyt omia asioita ja häpeän tunteita, olen tajunnut, että moni asia johtuu omasta kieroutuneista käsityksistä ja arvomaailmasta, jonka olen jostakin itselleni omaksunut.

Kiitos kun kommentoit!

Kiinnostava aihe! Pidän itseäni ahkerana ja rehellisenä ja muutenkin koen omaavani perinteiset suomalaiset arvot ja identiteetin. Mulla myös omat kompleksit vaikuttaneet siihen miten koen tietyt arvot ja asenteet.
Näitä ois hyvä pohtia, miten arvot ja asenteet näkyy omassa perheessä ja onko ne todellisia. Jääkö joku arvo tai ihanne piiloon. Mulle ois tosi tärkeetä että arvostus muita ihmisiä ja asioita kohtaan näkyis ja kuuluis myös arkielämässä. Että muistasin puhua kauniisti muista ja muille.

Omat kompleksit, arvot ja maailmankatsomus väistämättä määrittelee vahvasti sen, minkälaisia valintoja arjessa teet ja mitä ihannoit.

Ajattelen ihan samoin siitä, että muita ihmisiä pitäisi arvostaa ja että se arvostus näkyisi ja kuuluisi.

Kiitos kun kommentoit ja anteeksi viivästynyt vastaus.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *