Jyrki Lehtola

Me suomalaiset

Teksti:
Jyrki Lehtola

Tiedättekö suomalaiset? Tuon mykän pohjoisen kansan, joka avaa suunsa vain kertoakseen, millaisia suomalaiset ovat.

Sen jälkeen, kun Jorma Etto kirjoitti Suomalainen-runonsa ja Bertolt Brecht mainitsi meidän olevan monikieliseen mykkyyteen taipuva kansa, me olemme yrittäneet määritellä itseämme yhä uudelleen ja yhä innostuneempana huomaamatta, että tuon tason itseanalyysi lähenee nolonpuoleista kansallista narsismia.

Siitä huolimatta me katsomme vähän väliä kohti myyttistä Eurooppaa ja huomaamme liki riemuiten vajavaisuutemme. Täällä me yritämme puhua seinille small talkia valkoinen tennissukka suussa, ja nuo eteläeurooppalaiset vain halailevat toisiaan ihan eteläeurooppalaisina, ja kummalta puolelta se poskisuudelma pitikään aloittaa, eikö voisi vain jäykästi kätellä, apua, mä kuolen.

Itsemäärittelyn tarpeessamme me suomalaiset olemme onnistuneet jakamaan itsemme jälleen kerran kahtia. Toisella puolella ovat ne suomalaiset (usein Etelä-Suomesta), jotka kertovat, millaisia ovat ne toisella puolella olevat suomalaiset (kaikkialta muualta), joiden olemisen tapa on jatkuva pettymys.

Ja siinä me taas olemme, suomalaisen silmin, yhtenäisenä kansakuntana: kateellisena, ahdasmielisenä, väkivaltaisena, huonosti pukeutuvana, humalaisena, ennakkoluuloissaan ja kyräilyssään yhdenmukaisena ryhmänä mykkiä, jotka syövät epäterveellisesti siksi, että ovat jatkuvasti humalassa.

Tämä voi tulla sokkina, mutta suomalaiset ovat toisistaan poikkeavia yksilöitä, jotka voi nähdä muunkin kuin kielteisyyden kautta. Viisi miljoonaa ihmistä ei aina ole tietynnäköinen kansa vaan viisi miljoonaa ihmistä.

Syyslomalla ajelimme perheen kanssa pitkin Suomea ja kohtasimme liikaa ihmisiä, jotka loukkasivat sitä, millaisiksi suomalaiset halutaan määritellä.

Kuten senkin Inkoon rannikkotiellä grilliä pitävän miehen, jolle ei voinut maksaa pankkikortilla mutta joka luotuaan katseen väsyneisiin lapsiin kertoi, että laskun voi maksaa seuraavalla kerralla, koska ”ei tässä muuta voi kuin luottaa ihmisiin”.

Tai pienen rannikkopitäjän huolestuneen kauppiaan, joka alkoi soitella alueen muihin kauppoihin, kun olin jättänyt lukulasini kotiin ja etsin korvaavia.

Epäsuomalainen oli myös se hämäläinen kauppias, joka kertoi, että hän voi antaa minulle jo lukemansa Aamulehden, kun kauppaan niitä ei myytäväksi tilata.

Turussa hyvin pukeutuneet ihmiset istuivat lokakuussa lämmitetyillä terasseilla, vaikka ei Suomessa sellaisia pitäisi olla.

Tampereen keskustassa lähestyi kaksi sekakäyttäjän oloista miestä, mutta uhoamisen sijasta ne vain totesivat toiselle lapsista, että onpa sulla hieno takki.

Turkulaishotellin käytävällä humalainen seurue tuli vastaan ja pahoitteli, jos ovat pitäneet huoneessaan liian kovaa meteliä. Emme olleet kuulleet mitään.

Helsingissä Über-taksikuski kertoi naureskellen palauttaneensa kyydissä edellisiltana olleelle poliisille tämän hukkaaman lompakon, jossa oli poliisin kaikki henkilökortit ja 470 euroa käteistä.

Hotelliaamiaisella Tampereella kohtasimme umpimielisyydestään ja mykkyydestään tutun kansan herrasmiesedustajan, joka pahoitteli, että ylipäätään avasi suunsa, mutta koki tärkeäksi moittia paikallisen lehden kulttuuriosastoa sivistyksen puutteesta. Miehen vaimo katseli iloisena aamiaiselle kömpivää nuorisoa ja ihmetteli, kuinka hyväkäytöksisiä nykynuoret ovat.

Edellisessä päädyin kuvailemaan viikkoa, jossa ei pitäisi olla mitään erikoista.

Miten meistä tuli maa, jossa huomaa kokevansa normaalit, positiiviset kohtaamiset poikkeuksellisina?

Miten meistä tuli kansa, jonka etniset ennakkoluulot kohdistuvat siihen itseensä? Miten meidän halumme hahmottaa, ymmärtää ja syleillä erilaisuutta ei yllä meihin itseemme?

Aivan samoin kuin täällä on kymmeniä tuhansia erilaisia maahanmuuttajia, satoja tuhansia erilaisia turisteja, täällä on viisi miljoonaa erilaista suomalaista, ei se viittä miljoonaa suomalaista edustava yksi mies, joka ei joskus 70-luvulla osannut käyttäytyä kunnolla.

Jyrki Lehtola

Jyrki Lehtola on helsinkiläinen kirjoittaja, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin.

Anna Jyrkille palautetta: lehtola@dlc.fi

Jyrkin aiemmat kolumnit löydät täältä

X