Ajatuksia 9.11.2012

Miellyttävä marraskuu

Teksti: Elina Hovinen

Tänään havahduin, että marraskuu on tähän asti ollut varsin miellyttävä. Oikein yllätyin, kun tajusin, etten ole ollenkaan niin ahdistuneissa ja väsyneissä tunnelmissa kuin aikaisempina vuosina. Nyt on tosin vasta 9. päivä menossa, mutta silti. En aio lannistua marraskuun alhoon. Enkä myöskään joulun perinteisiin angstailuihin. Haluatteko kuulla kikkakolmoset, jotka pitää mut pirteämpänä pirteänä?

– Pidemmät yöunet
– Perussiisteys kotona
– Enemmän ulkoliikuntaa
– Ei mässäilyä, ei sokeria, ei herkkuja
– Sopivassa määrin terveellistä ja mahdollisimman puhdasta ruokaa 
– Ei alkoholia 

Tällä viikolla olen juossut kolmena päivän joko töihin tai töistä kotiin ja kahtena muuna päivänä pyöräillyt. On se vaan niin ihanaa ihastella auringonnousuja ja -laskuja. Se on tämän vuodenajan suola. Näkee aamulla nousun ja illalla laskun (think positive). Tänään oli hengästyttävin aamu vähään aikaan. Kuulas pakkasaamu, taivaalla kuunsirppi ja meri peilityyni. Pyöräilin ihan hitaasti ja pysähtelin kuvaamaan. Ei voisi päivä enää paremmin alkaa.

Eikö ole kaunista?

Illalla sitten 15 minuutin päikkäreiden ja ruoan jälkeen käppäilimme lasten kanssa hakemaan lapsille karkkipäivän karkit. Nuo päiväunet on myös yksi niksi. Piristää kummasti, kun nukkuu 15 minuuttia. On ihan eri ihminen sen jälkeen.

Loppuilta on mennyt sohvalla telkkaria katsellen, kynttilöitä poltellen ja netissä surffaten.

Ihanaa viikonloppua teille, ihanat lukijat!

Kommentit (6)

Todella kauniita kuvia :))

Ihania kuvia! Olen huomannut, että mulla toimii ihan samat niksit pirteänä pysymiseen! Nyt olen vähän aikaa kanssa syönyt vähemmän sokeria ja muita herkkuja, ja olo on kyllä heti paljon parempi. Oon nyt myös innostunut leipomisesta hirveästi! Aina kun on vapaata tekisi mieli leipoa jotain. 😀 Kesällä ei tule leivottua oikeastaan lainkaan.. Pirteää marraskuun jatkoa! 🙂

Punatulkku: Kiitos! 🙂

Sanna: Mulla on hirveä himo neulomiseen, mut en oo vielä onnistunut repäisemään aikaa sille. Ehkä tänä iltana. 🙂 Pirteää talvenjatkoa sinullekin!

Itsekin satsaan yöuniin, oon niin kivempi olla kun ei tartte nuokkua!

Liikuntaa tulee ympäri vuoden, joten se ei muutu – tosin ulkoliikunta vähenee :/ onneks kävelen kaupungilla päivittäin vähintään sen parikymmentä minuuttia, että ees vähän tulee raitista ilmaa..

Ja toki herkkujakin karsin, ettei niitä nyt ihan joka ilta syödä, mut viikonloppuna on ihan kiva ottaa jotain, sekin on osa sitä rentoutumista mulla 🙂

Hei,

Olisin kysynyt mistä ja millaiset noi kompressiolegginssit on?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *