Luonto

”Mitä tarkoittaa töltti?”

27.5.2018 Teksti: Elina Hovinen

*Mainos: Elämyslahjat tarjosi meille tämän ratsastusreissun

– Haluaisitteko lähteä maastoratsastamaan?
– Joo, tietenkin!
– Joo! Kuulostaa hauskalta!
– Varaanko meille parin tunnin tölttivaelluksen issikoilla? Meillä pitäisi olla aiempaa ratsastuskokemusta, onko ok?
– Joo, varaa vain!
– Joo, käy.

Eilen tuo keskustelun käynyt kolmikko sitten seisoi helteessä järvenpääläisen tallin ovensuussa kuuntelemassa ohjeita seuraavien parin tunnin ratsastusvaellukselle. ”Oletteko ratsastaneet ennen issikoilla?” ”Onko aiempaa tölttikokemusta?” Vaihdamme hämmentyneitä katseita. Joku meistä kuiskaa ”mitä tarkoittaa töltti”? Nauran vastaukseksi: Ettekö muista, että tulimme tölttivaellukselle islanninhevosilla? 😀

Yksi meistä on saanut naapuriltaan lainaksi viimeisen päälle ratsastusvarusteet ja ehkä siksi saa vähän haastavamman hevosen itselleen. Toinen näytti muuten vaan ratsastajalta. Minulle annettiin kaikista helpoin ja leppoisin hevonen. En ehkä ollut trikooasussani kovin uskottavan näköinen.

Seuraavaksi meidän piti varustaa itselle valittu hevonen ratsastusta varten. Jännitti ja hirvitti. En ollut koskenut hevosiin lapsuuden jälkeen. Rohkenin Glòin karsinaan. Juttelin hevoselle ja samalla vähän itsellenikin. Harjasin hevosta koko ajan jutellen. Seurasin miten ystäväni pärjäävät viereisissä karsinoissa. Jännittyneitä katseita, mutta hymyjäkin. Pyysin kavioiden puhdistukseen avuksi ohjaaja-Marian. Hän näytti ensimmäisen kavion ja minä hoidin loput.

Puhdistuksen jälkeen suitset päähän ja satula selkään. Muistan lapsuudesta, että kaikki hevoset eivät erityisemmin pidä kuolaimista ja niiden laittaminen voi olla haasteellista. Minulle osunut hevonen oli varsin leppoinen eikä niskuroinut missään vastaan. Aloin vähitellen rentoutumaan.

Hevosen valmisteleminen oli minusta tosi hyvä juttu, koska siinä ehti vähän tutustua hevoseen ja sai jännityksen laantumaan. Kaikki Jau jau -tallin hevoset tuntuivat olevan aika leppoisia yksilöitä.

Valmistelujen jälkeen talutimme hevoset kentälle ja nousimme ratsaille. Otimme vähän tuntumaa hevoseen ja opettelimme nostamaan töltin.

Ennen maastoon siirtymistä ohjaaja sanoi minulle, että hevoset eivät ole vielä tänä keväänä päässeet laitumelle ja ennen maastoa ohitetaan herkullinen illallispöytä, joten kannattaa pitää ohjat tiukkana, ettei hevonen pääse syömään. Jos hevonen pääsee syömään, voi olla vaikea saada hevosta enää liikkumaan. Maru ei kuullut tätä ohjetta ja hänen hevonen oli ensimmäisessä käänteessä evästämässä pellolla ja pakitti itsepäisesti syvemmälle peltoon. Hän yritti kaikin keinoin nostaa hevosen päätä ylös ja maanitella pollea liikkeelle. Mua meinasi jo ruveta jännittämään, miten tässä käy, kunnes ohjaajan antamien neuvojen avustuksella päästiin jatkamaan matkaa.

Ensin ratsastimme leveämpää mökkitietä ja vähitellen siirryimme pienelle polulle syvälle metsään. Aluksi jännitti, miten hevonen pystyy liikkumaan niin vaikeakulkuisessa maastossa – kallioilla, kivikoilla, juurakoissa, turpeessa. Oli aivan ihanaa istua kyydissä ja myötäillä sitä rauhoittavaa liikettä.

Isommilla poluilla nostimme käynnin töltiksi ja vasta sitten tajusin, mikä juttu tämä töltti on. Se ei ole ravia, vaan se on sellaista ihanaa pehmeää vauhdikkaampaa kyytiä. Töltissä ei tarvinnut keventää, piti vain pitää keskivartalosta tuki, liimata hanuri satulaan ja myötäillä liikettä.

Lopussa pääsimme kokeilemaan myös laukkaa, joka oli ainakin tuolla mun hevosella ihanan pehmeää. Olisi tehnyt mieli jäädä laukkaamaan pitkin peltoja koko päiväksi, mutta aika oli loppumassa. Tölttäsimme erään pikkutien päähän, jossa käännyimme ympäri kohti tallia. Ratsastimme kapealla tiellä kärjessä kulkevia vastaan ja jonossa toisena ollut hevonen rupesi pukittelemaan. Marun hevonen säikähti tätä ärhentelevää hevosta ja teki U-käännöksen ja ampaisi kiitolaukkaan. Näin kun Maru ei ehtinyt varautua tilanteeseen, vaan horjahti satulassa vähän vinoon ja huusi ”apua”.

Hevonen ja selässä keikkuva Maru hävisi äkkiä näköpiiristä, mutta ehdin nähdä, miten hän veti suitsista ja sanoi btruu. Uskoin, että Maru saa ratsun pysäytettyä. Ohjaaja lähti laukkaamaan heidän perään ja me muut jäimme odottamaan. Maru oli saanut hevosen pysähtymään ennen ohjaajan tuloa. Tilanne rauhoittui, vaikka Maru oli vielä vähän aikaa järkyttynyt tapahtuneesta.

Illalla nauroimme tapahtuneelle moneen kertaan. Btruu! Maru sai kyydit koko rahan edestä. 😀

Ratsastusreissu oli ihana kokemus. Oli niin ihana tapa viettää lauantaipäivä, etten äkkiseltään keksi parempaa. Varsinkin kun sain viettää näiden tyyppien kanssa koko loppupäivän yöhön asti.

Elämyslahjoilta voi ostaa lahjakortteja mitä ihmeellisimpiin ja huikeimpiin seikkailuihin laskuvarjohyppäämisestä joogaan ja ammunnasta ratsastukseen. Mielestäni elämys on mahtava lahja vaikkapa juurikin ystävälle tai puolisolle. Kannattaa tutustua tarjontaan täällä.