Ajatuksia 26.11.2015

Miten toivuin masennuksesta?

Teksti: Elina Hovinen

 

Minulta on muutamaankin otteeseen toivottu, että kirjoittaisin masennuksesta toipumisesta. Ensin ajattelin, että en varmasti kirjoita aiheesta mitään. Liian henkilökohtaista. Mutta. En ole häpeillyt sairastumistani aiemminkaan, joten miksi nyt iloisen aiheen ympäriltä en voisi jotakin sanoa?

Masennus on sairaus, johon voi sairastua kuka tahansa. Masennukselle on minun näkemyksen mukaan aina jokin syy. Mikä se kenelläkin sitten on, se pitää selvittää, jotta masennuksesta voi toipua. Minä sairastuin kuormittavan elämäntilanteen ja identiteettikriisin seurauksena. Ajoin itseni nurkkaan ja pääsin pois nurkasta vain kääntymällä ympäri ja katsomalla miten olin sinne päätynyt.

Masennuksesta voi toipua varmasti yhtä monella tavalla kuin on sairastuneitakin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa parantua. Minulla meni liian pitkään tajuta edes se tilanne, johon olin itseni ajanut. Tajusin vasta siinä vaiheessa kun lähdin lääkärin vastaanotolta sairaslomalappu kourassa, jossa luki F32, vaikea masennus. Sille koneen hidastumiselle ja loputtomalle väsymykselle oli tuollainen syy. Minullakin oli ollut mielikuva masennusta sairastavasta ihmisestä, että silloin pitäisi näyttää ostarin spurgulta ja maata vihanneksena sängynpohjalla. Minä kuitenkin pystyin käymään töissä, urheilla ja suoriutumaan päivästä aina seuraavaan jotenkin. Olin useaan kertaan ennen tätä diagnoosia ajatellut, että tekisi varmasti hyvää käydä terapiassa purkamassa kaikkea sitä, mikä on matkan varrella jäänyt kiven lailla kenkään hiertämään.

Minäkin sain diagnoosin yhteydessä reseptin masennuslääkkeisiin. Aloitin reseptin vasta sen jälkeen kun psykiatri oli minulle vakuuttavasti kertonut lääkkeiden olevan turvallisia. Psykiatri kertoi myös, että pelkästään lääkkeitä hän ei suosittele, vaan suosittelee näiden lisäksi psykoterapiaa (psykodynaamista). Näiden kahden ”lääkkeen” reseptillä alkoi toipuminen.

Olin suhtautunut lääkkeisiin varauksella, koska niin monta kertaa olin kuullut sanottavan, että niistä on vaikea päästä eroon, lääkkeitä syödessä ei ole oma itsensä ja tunteet tasoittuu vähän liikaakin, mutta lääkäri sanoi, että lääkkeiden avulla se pahin olo tasoittuu ja pystyy suoriutumaan elämästä paremmin. Näin se tosiaan oli. Söin vajaan vuoden verran lääkkeitä, joiden avulla sain terapiaprosessin hyvin käyntiin, enkä joutunut olemaan kovin paljoa sairaslomalla. Lääkkeiden lopettamispäätöksen tein itse ja sain lääkäriltä ohjeet lääkityksen purkamiseen.

Tärkein apu mulle toipumisessa on ollut aarrettakin kalliimpi terapeutti. Minulla kävi ihan älytön tuuri terapeutin etsimisen kanssa. Jouduin tietysti muutaman puhelun soittamaan, että sain yhdellekään aikaa. Heti ensimmäisestä tapaamiskerrasta tiesin, etten joudu vaihtamaan terapeuttia, vaan se oli kerrasta siinä. Uskalsin heti olla oma itseni ja luottamus rakentui vähitellen hyvästä ensivaikutelmasta sataprosenttiseksi.

Terapiaprosessi on nyt kestänyt reilut kaksi vuotta, joiden aikana olen vahvistunut aivan hurjasti. Entisestä epävarmasta tyttösestä on kasvanut omilla jaloilla seisova nainen, joka osaa nykyään pitää puolensa. Tarkkanäköinen lukija on saattanut nähdä itsetunnon rakentamisen eri vaiheet myös tämän blogin kautta. Oli aikoja, jolloin vatsalihaksia piti vähän väliä esitellä, piti urheilla joka päivä ja ihan hirveän kovaa ja kaikkea muuta yhtä älytöntä. Suhtaudun tällä hetkellä tuon aikaiseen itseeni lempeydellä. Voi minua. Kaikkea sitä pitikin tehdä tunteakseen itsensä edes jotenkin tärkeäksi.

Olette varmasti jokainen kuulleet monesta eri lähteestä, että pitää antaa itselleen anteeksi ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, mutta siitä minunkin prosessissa on ihan oikeasti ollut kyse. Kun miettii perinjuurin kuka minä olen ja miksi, niin kummasti löytyy vastauksia kysymyksiin, jotka oli aivan liian kauan leijunut ilmoilla.

Kuulostaa ehkä helpolta? Sen kun vain menee terapiaan, maksaa itsensä mutkalle ja kohta ollaan elämämme kunnossa? Ihan näin se ei ole. Toivottavasti se ei tullut yllätyksenä. 😀 Terapia vaatii melkoisesti rohkeutta ja heittäytymistä. Pitää uskaltaa sukeltaa niihin mielen synkimpiin sopukoihin, kyseenalaistaa oikeastaan kaikki tähän mennessä opittu ja käydä läpi omat arvot ja asenteet miksi ne ovat sellaisia kuin ne ovat. Ovatko ne vain sanahelinää, vai toteutanko arvojani myös käytännössä. Terapiaa käydään itsensä takia, ei siksi että kelvattaisiin paremmin muille tai oltaisiin jotenkin yleisesti parempia kansalaisia. Terapiaa käydään sen vuoksi, että kestää olla itsensä kanssa ja niiden virheiden, joita valitettavasti meissä kaikissa on.

Pidetään itsestämme ja läheisistämme huolta! Annetaan aikaa elämämme tärkeimmälle tyypille, eli itsellemme. Ollaan muille ihmisille anteeksiantavia ja ystävällisiä. Okei? Messissä? Laita vaikka joulukortti ihmiselle, jolle olet joskus ollut ilkeä?

 

Kommentit (15)

Moi!

Perustin keskustelu- ja vertaistukifoorumin mielenterveysongelmista kärsiville. Aiheina on mm. masennus, ahdistus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja muita.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan kaikki joita aihepiiri koskettaa!

https://www.hullujenhuone.com

Ihana kirjoitus, sydämellä tehty. Olen itsekin miettinyt avautumista jollekin ulkopuoliselle, mutta rohkeus on puuttunut. Hyvää joulun odotusta sinulle!

Kiitos! Suosittelen avautumista lämpimästi!

Hyvää joulunodotusta sinullekin!

Itsellä on ollut monia masennuksesta kärsiviä ihmisiä ympärillä ja se on joka kerta yhtä hienoa nähdä, mitä kunnon terapiakontakti saa ihmisessä aikaan.

Olen myös oman osani saanut keskivaikeasta masennuksesta, pakkoajatuksista ja paniikkikohtauksista. Söin mielialalääkitystä ja kaapissa oli myös rauhoittavan lääkkeen purnukka pahoihin hetkiin. Lähete poliklinikalle tuli silloin bumerangina takaisin, syyksi mainittiin enemmänkin parisuhteen ongelmat ja kehoitettiin hakeutumaan pariterapiaan.

Juttelin psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja tämä joutui useasti keskeyttämään mut kertoen, ettei hänen ammattitaitonsa riitä mun ongelmien läpikäymiseen. Lapsuus on ollut todella raskas ja edelleen ne asiat ob selvittämättä. Silloin kun niitä sen vähän edes lähdin avaamaan, itkin yleensä 45 minuutin vastaanottoajan ja välissä sain lauseen tai pari sanottua.

Ajatus lähteä avaamaan niitä solmuja on todella pelottava. Se on silti varmasti joskus vielä edessä.

Masennus ja ahdistus väistyivät silloisesta parisuhteesta lähtemällä. Siinä oli vain niin huono olla. Enää ei ole. ❤️

Oot ihana ja tykkään kaikin puolin uudesta blogista! Kaikkea mahtavaa tulee varmasti sun eteen. ?

<3 Kannattaa aukoa solmuja ennen kuin ne solmut on liian tiukalla ja käsittely menee vaikeammaksi.

Sun kokemukset kuulostaa osaltaan tutulta, olis kiva nähdä ja jutella näistä.

Kiva ku tykkäät, mäkin tykkään susta! :)

Kiitos, kun jaoit tarinasi. Antaa ajatuksille aihetta.

Kiitos Ammi!

Ihanasti kirjoitettu Elina! <3

Kiitos! 🙂

Hienoa että uskallut puhua masennuksesta julkisesti. Siihen ei moni pysty. Itse en oo pystyny. Monet ihmiset ei oikeasti ymmärrä mitä masennus on, senkin takia on hienoa ku uskaltaa kertoa omakohtasia kokemuksia. 🙂 Tsemppiä jatkoon. 🙂

Kiitos! Ei masennusta pitäisi hävetä, siitä pitäisi puhua avoimemmin, että masennusta ymmärrettäisiin paremmin.

Kaikkea hyvää sinullekin!

Kiitos?
Itse romahdin keväällä: työuupumus jäävuoren huippuna, takana raskaat pikkulapset vuodet, selvittämättömät omat henkilökohtaiset traumat, parisuhteen ongelmat ja samalla identiteettikriisi…
Pitkään tilannetta hoidettiin vain työuupumuksena, kunnes ahdistus kasvoi sellaisiin sfääreihin, että oli pakko hakeutua psykiatrille. Siellä sain keskivaikean masennuksen diagnoosin, johon olen saanut lääkkeet ja terapiaa on tarkoitus aloittaa joulukuussa. On niin lohdullista kuulla, että masennuksesta totisesti voi toipua. Ja uskon siihen kyllä itsekin, välillä vaan sitä niin toivoisi, että tämä olisikin ollut unta. Toisaalta tiedän kyllä, että itse olen itseni nurkkaan ajanut ja näinollen ainut joka voi suunnan muuttaa.
Kiitos ja tsemppiä sinulle uusiin tuuliin blogin suhteen ?

<3 Oih. Kuulostaa kovin tutulta. Kaiken tuon käsittely ja yli pääseminen ottaa aikaa, mutta kaikesta siitä raskaudesta huolimatta suosittelen, sen jälkeen on helpompi olla. Kovasti voimia sulle! <3 Aurinko paistaa vielä.

Moi!
Sun blogi on ensimmäisiä, joita olen aikoinaan jäänyt seuraamaan. Vähän ennen Evitaa ja Evitan aikoihin erityisen paljon ja sitten se vähän hiipui kiireiden alle.
Halusin tulla kommentoimaan, että tykkään tosi paljon tästä uudesta alusta. Oon mennyt (sen mitä olen ymmärtänyt) jonkin verran samoja myllerryksiä läpi – tuoreimpana ero lapsen isästä ja uusi suhde. Siksi olenkin erityisen paljon hihkunut sun uuden alun ja onnen puolesta. On ollut ihana nähdä, miten onni on hiipinyt suhun ja se paistaa ruudun tällekin puolelle.
Onnea uusiin juttuihin! Loistava kirjoitus masennuksesta 🙂

Wau, sä oot ollut pitkään kelkassa. 🙂 Kiitos kun oot vielä messissä ja ihan mahtavaa, että oot iloinen mun (meidän) puolesta. 🙂

Kaikkea hyvää sullekin!

Moi!

Perustin keskustelu- ja vertaistukifoorumin mielenterveysongelmista kärsiville. Aiheina on mm. masennus, ahdistus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja muita.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan kaikki joita aihepiiri koskettaa!

https://www.hullujenhuone.com

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *