Olkapääleikkaus 8.4.2013

Mökkihöperöitymistä

Teksti: Elina Hovinen

Lapset sairastaa ja olen ollut tänään toista päivää sisällä. Tiukkaa tekee. Tuntuu todella turhauttavalta istua sisällä ja olla toimeton. En voi tehdä mitään hyödyllistä, voin vain olla ja ihmetellä. Ette arvaa, miten hermostuttavaa. En voi käsittää ihmisiä, jotka haluavat olla sairaslomalla tai ovat kateellisia mun pitkästä sairaslomasta. Mä en tiedä miten mä jaksan sairasloman loppuun. Toivon kovasti, ettei tarvitse olla ihan niin pitkään kuin lääkäri A-todistukseen kirjoitti (23.6. asti).

Potilas nro 1

Potilas nro 2

En myöskään jaksaisi vain valittaa, vaikka tiukkaa tämä tekee. On ollut kiva olla kotona vastaanottamassa lapsia koulusta. Nyt ehtii jutella aivan rauhassa ja tämä päivä, jonka vietin kuopuksen kanssa, on ollut tosi leppoinen ja kiva. Voi että se on ihana tyyppi. Laulaa ihan koko ajan ja tapittaa sinisillä silmillä tiukasti ja räpsyttää. Niin veikeä typy. On tässä sairaslomassa myös hyviä puolia, ehdin tehdä lasten kanssa iltapäivisin asioita. Kaksi vanhempaa tyttöä on innostunut leipomisesta ja ruuanlaitosta. Oivallista! Lauantaina esikoinen teki mokkapalapiirakan alusta loppuun itse ja sunnuntaina tämä meidän yhtäkkiä isoksi kasvanut tyttö kävi miehen kanssa kahdestaan juoksulenkillä. He juoksivat 4,5 km. Uskomatonta, että mun lapsi on jo noin iso.

Miehen tultua töistä mä painelin samantien ulos kävelylle. Onneksi lähdin, nimittäin nyt on paljon rauhallisempi olo.

Joku kyseli ruokavaliosta sairasloman aikana. Löin miehen kanssa vetoa, että olen sairasloman ajan kokonaan herkuttelematta. Jos sorrun, en saa ostaa puoleen vuoteen vaatteita. Aika paha veto siis. Olemme miehen kanssa päättäneet myös olla ilman alkoholia kesään asti. Tekee hyvää puhdistaa kroppaa.

Kävely

Matka: 7,8 km

Kesto: 1 h 20 min

Kommentit (8)

No eikö! 😀

Lukeminen on seuraava projekti. Toivottavasti säätkin lämpenevät, että pääsen ulos lukemaan. 🙂

Fyssari lupasi mennä hierojalle, joten nyt vain pitäisi varata hierojalle aika. Päänsärky on tänään vielä asteen kovempaa…

Kiitos tsempeistä! <3

Aika kova veto ;D Tsemppiä! 🙂

No eikö! Ja heti on lähtenyt 2,5 kg, tosin se voi olla sitäkin, kun lihakset ei oo enää pumpissa.

Hei.Varmasti turhauttavaa vaan olla, mutta nauti nyt siitä ajasta minkä saat olla ihanien tyttöjesi kanssa.Nyt saat olla vastaanottamassa heitä koulusta, se on mahtavaa tytöillesi 🙂

Niin mä nautinkin. Onhan tämä ihan poikkeuksellista. 🙂 Tämä sairasloma on monin tavoin kasvattavaa…

Hei!

Olen itsekin ollut pari kertaa pitkällä sairaslomalla ja musta oli todella, siis TODELLA törkeää, kun joku sanoi, että on kateellinen kun saan olla pitkään lomalla. Ei kuule ollut mitään lomaa! Todella vastenmielistä olla kateellinen toisen sairaudesta ja sairaslomasta. Sanoinkin siihen vaan, että ota vaan mun polvileikkaus ja kävele itse keppien kanssa kaksi kuukautta ja mä kysyn sulta sitten tuntuko lomalta. Meni vaan hermot noin ajattelemattomiin ihmisiin. Sairauslomassa pahinta on tylsyys, kun on vain ns. liikuntarajoitteinen. Leffojen katseluun ja netissä pyörimiseen kyllästyy parissa päivässä. Onneksi pääset lenkillle ja saat viettää aikaa lastesi kanssa. Koita jaksaa ja toivottavasti keksit jotain mielekästä tekemistä kunnes toivut! 🙂 Mulla oli toi sama herkkulakko sairasloman ajan. Ajattelin, että jos alan herkutella enkä pääse liikkumaan paisun kuin pullataikina ja sitten on vielä kurjempi olo.

Tuttuja fiiliksiä. Ei todellakaan ole kivaa olla kipeä ja liikuntarajoitteinen. Ei niin millään muotoa. Kiitos kun jätit pitkän kommentin 🙂

Kateellisia sairaudesta? ! Hulluja nuo ihmiset 😀

Hanki jotain hyvaa luettavaa ja seurahan sulla on nakojaan huippua. Yrita nauttia, vaikka se oleilu meinaakin tehda hulluksi. Hyva vedonlyonti, pitaiskohan minunkin tehda tuollainen veto.

Toivottavasti paaset venyttamaan kaulaa ja hartioita, etta paansarky helpottaa.

Mielettomasti tsemppia!

No eikö! 😀

Lukeminen on seuraava projekti. Toivottavasti säätkin lämpenevät, että pääsen ulos lukemaan. 🙂

Fyssari lupasi mennä hierojalle, joten nyt vain pitäisi varata hierojalle aika. Päänsärky on tänään vielä asteen kovempaa…

Kiitos tsempeistä! <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *