Ajatuksia 13.4.2016

Mustan ja valkoisen väliin kaikki sateenkaaren värit

Teksti: Elina Hovinen

Kuten todettu, bloggaamiseni on tällä hetkellä risteyskohdassa. En oikein tiedä tulevaa suuntaa vielä, mutta tiedän sen, etten halua ihan samanlaisena jatkaa. Haluaisin kirjoittaa asioista, joilla on oikeasti merkitystä. Asioista, jotka tuntuvat itselleni tärkeiltä olematta kuitenkaan liian henkilökohtaisia.

Itseäni ärsyttää tällä hetkellä joka suunnasta tulevat ohjeet – näin treenaat piukan pepun, vatsa litteäksi, treenaa itsesi rantakuntoon... Kaikki tämä huutaa sitä, että et ole hyvä nyt. Tee jotain itsellesi, että olisit parempi! Ihan kuin meitä vaadittaisiin ”laittamaan itsemme kuntoon”, että näyttäisimme kuin kansikuvien naiset. Kaikki tämä sotii sitä vastaan, mihin lopputulemaan olen itse nyt kaiken itsetutkiskelun jälkeen tullut. Ihmistä ei tee paremmaksi tai huonommaksi se, miltä hän näyttää. Eikä myöskään se, mitä hän on saavuttanut koulutuksen tai uran saralla. Ei edes lihava pankkitilin saldo tai julkisuusarvo tee sinusta parempaa ihmistä. Jokainen ihminen on samanarvoinen.

Tärkeintä on se, että kehossa on hyvä olo. Että sinulla on omassa kehossasi hyvä olla. Kannustan tietenkin terveellisiin valintoihin ja liikkumiseen, koska se on hyväksi meille kaikille. Kuntosali, painonnosto tai juoksu eivät kuitenkaan ole kaikille niitä liikkumismuotoja, joista nauttii. Eikä sen pidäkään olla niin. Liikkumisen ei pidä tuoda stressiä ja ahdistusta, vaan iloa ja nautintoa. Liikunnasta ei tarvitse stressata. Ennen taltioin urheilukellooni jokaisen minuutin, jonka käytin liikkumiseen urheilu/hyvinvointitarkoituksessa. Saatoin laittaa sykemittarin päälle lasten kanssa ulkona touhutessa. Sillä ajatuksella, että se mistä ei ole todistusaineistoa, ei ole tapahtunut. En hoksannut ajatella niin, että itseäni varten tässä liikun, enkä toisia varten tai todistellakseen muille jotakin.

Edelleenkin rakastan urheilukellojani, jotka mittaavat matkaa, vauhtia, sykettä, palautumista, aktiivisuustasoa ja vaikka mitä. Sykemittarit/urheilukellot ovat loistava apuväline tavoitteelliseen treenaamiseen. Niiden avulla voi suunnitella uusia lenkkireittejä, antaa suuntaviivoja palautumisen kestosta, vertailla aiempia tuloksia uudempiin ja monta muuta hyödyllistä juttua, mutta urheilukellon orjaksi ei kannata heittäytyä. Varsinkin jos homma kääntyy niin päin, että kello juoksuttaa sinua, eikä toisinpäin.

Liikkumista on monenlaista, eikä kaiken tarvitse olla ärinää ja murinaa niin, että hiki lentää metrin päähän. Kaupassakäynti kävellen on liikkumista. Metsässä samoilu ja samalla valokuvien ottaminen on liikkumista. Lasten kanssa tehty pyöräretki tekee hyvää keholle ja käy liikuntasuorituksesta. Pihapelit, rappusten käyttäminen hissin sijaan… Kun annetaan vähän lisää värejä mustan ja valkoisen väliin, niin rupeaa maailma näyttämään paljon lempeämmältä. Eikö?

En myöskään halua kehottaa ihmisiä vaihtamaan ruokatottumuksiaan samanlaisiksi kuin minulla, koska jokainen löytää itselleen sopivan ruokavalion kokeilemalla. Jos minulle sopii gluteeniton ja maidoton ruokavalio, se ei välttämättä ole sinun keholle sopiva ruokavalio. Tai jos olen energisempi kuin koskaan vaihtaessani vegaaniksi, se ei välttämättä ole avain onneen jollakin toisella. (En noudata kumpaakaan ruokavaliota.)

Jenny ja läskimyytinmurtajat -projekti on ihan mahtava. Se ravistelee käsitystä ”oikeasta laihduttamisesta” ja avaa raa’an rehellisesti niitä ongelmakohtia, joita laihduttajilla on. Itsekin ennen ajattelin mustavalkoisesti, että laihduttaminen on vain matematiikkaa. On se toki sitäkin, mutta pysyvästi elämäntapojen muuttaminen  ei olekaan mikään pikkujuttu. Olen itsekin huomannut sen kokeillessani erilaisia ruokavalioita.

Lähtökohtaisesti laihduttaminen on pahasta silloin, kun se tehdään vain ulkonäkösyistä. Mitä jos ensin opeteltaisiin olemaan armollisempia itsellemme ja sen jälkeen mietittäisiin niitä perusteluita, joiden vuoksi haluat muutosta tehdä? Perustelut ovat vain sinua varten, ei muita ihmisiä varten.

Lopetetaan se itsemme ruoskiminen. Ollaan lempeitä ja ymmärtäväisiä. Okei?

Kommentit (16)

Joo, mä muistan itse myös sen kun 57 kiloisena valitin jenkkakahvoista! 😀

Noin se menee, pala palalta, askel kerrallaan. Mun mielestä Eeva Kilven runo on aivan paras:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

– Eeva Kilpi –

Ihania valoisia onnenhetkiä sinullekin!

Hitsi että oon koukussa tähän sun blogiin 🙂 löysin tämän ihan vasta yllättäen ja luin melkein putkeen sun kaikki kirjoitukset 😀 motivaatio ja ilo liikkumiseen on kasvanut ihan huikeesti tän blogin myötä. Kiitos 🙂

Ohhoh ja wau! Sulla on ollut luettavaa! Kiva kuulla, että blogi on motivoinut sua! 🙂

Olen kilpaurheilija ja kaiken huipuksi vielä painoluokkaurheilija. En kuitenkaan ole langanlaiha vatsalihakset näkyvissä oleva. Päälle päin näytän varmasti ihan tavalliselta naiselta. Itselleni on myös tärkeää, että teen tätä itseni vuoksi ja että itselläni on hyvä olla. Kiitos hyvistä teksteistä!

Tämä oli yksi näkökulma, jota mun teki mieli myös käsitellä. Kiitos kun toit oman näkemyksesi! 🙂 Tsemppiä treeneihin!

Täytyy sanoa, että yhä uudelleen ja uudelleen blogikirjoituksesi muistuttaa siitä liikunnan aidosta ilosta, joka joskus tuntuu unohtuvan niiden vatsapalikoiden, mitattujen juoksukilometrien ja mave-sarjojen taakse. Pala palalta oppii olemaan itselleen vähän armollisempi 🙂

KIITOS! Ihan oikeasti, kiitos! <3 Et tiedä miten hyvältä tämä tuntui kuulla!

Ihana lukea näitä kirjoituksiasi, jotka noudattelevat paljolti sitä, mihin itsekin pyrin. Muistan blogisi alkuajoilta postauksen, jossa roimit itseäsi ruisleivän syönnistä ja muistan kummastelleeni sitä, vaikka samanaikaisesti ihailin itsekuriasi. Minulla on vielä itseni täydelliseen hyväksymiseen matkaa ja opeteltavaa riittää, mutta monen mutkan kautta olen kuitenkin alkanut olla itselleni lempeämpi, jutella mukavia. Jatkuva huono omatunto sen suhteen, että voisin olla tiukempi, laihempi, reippaampi, aikaansaavampi, parempi äiti, tuotteliaampi työntekijä jne. on alkanut jäädä sivuun ja voin hetkittäin jo hengittää vapaammin. Ikä on tuonut mukanaan lempeyttä itseäni kohtaan ja rakkaus, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja näkee minut kauniina silloin, kun itse en siihen kykene.

Monia ihania valoisia hetkiä (ja treenejä 😉 ) elämääsi! Ja kiitos blogistasi.

Joo, mä muistan itse myös sen kun 57 kiloisena valitin jenkkakahvoista! 😀

Noin se menee, pala palalta, askel kerrallaan. Mun mielestä Eeva Kilven runo on aivan paras:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

– Eeva Kilpi –

Ihania valoisia onnenhetkiä sinullekin!

Kiitos tästä(kin)! ❤

Kiitos itsellesi! ❤️

Hei Elina!

Aivan ihana kirjoitus. Kiitos, että kirjoitit tästä aiheesta! Lempeyttä ja hyväksyntää tarvitsemme me kaikki (itseltämme) enemmän.

Olen sun juttuja seuraillut siitä asti, kun bongasin sut Evita-lehden haastattelusta. Eli jo hetken aikaa. Mielestäni olet todella inspiroiva ja kuitenkin ”aivan tavallinen”, mitkä ovat varmasti niitä suurimpia syitä miksi olen vuodesta toiseen blogiasi lukenut. En ole koskaan samanlainen ”himoliikkuja” ollut, kuin varmasti osa lukijoista, mutta silti olen aina viihtynyt mukana.

Toivon todella, että löydät blogillesi sellaisen linjan, jota etsit ja josta saat itse, niin paljon iloa kuin me lukijatkin.

Kiitos, kun olet ja kirjoitat. Lempeää kevään jatkoa! 🙂

Moi Johanna,

kiitos kun jätit kommentin. 🙂

Oli kiva kuulla, että se tavallisuus on edelleen se kantava teema. Mä olen tavallinen eikä minulla ole pyrkimyskään olla mitään muuta.

Eiköhän sopiva suunta löydy tässä vähitellen. 🙂

Ihanaa kevättä sinullekin!

Aihe on todella tärkeä ja tämä tekstisi oli todella hyvä! Lempeyttä tarvittaisiin maailmaan enemmän ja sitä, että meitä ihmisiä on ihan samalla lailla joka lähtöön mitä mustan ja valkosen välistä löytyy harmaan sävyjä. Ei ole oikeaa tai väärää vaan jokainen kokeilee ja löytää itselleen parhaat elämäntavat. Ja mikä nyt sopii itselleni todella hyvin niin viiden vuoden päästä se ei välttämättä vain toimi. Oikein ihanaa viikonloppua!

Kiitos Lemmi kommentista! 🙂 Oon sun kanssa ihan samaa mieltä!

Olet ihana Elina <3 . Luen kaikki, mutta harvoin muistan kommentoida.

Kiitos Emppu! 🙂 Niin säkin! Olis ihana nähdä pitkästä aikaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *