Ajatuksia 4.7.2011

Nuottaniemi-Bärönsalmi

Teksti: Elina Hovinen

Aamu alkoi sähäkästi. Vein kuopuksen päiväkotiin (kaksi isompaa ovat edelleen reissussa) ja taivalsin pikapikaa kotiin hakemaan reissukamat. Laukku selkään, toinen kaulaan ja menoksi. Läpsyttelin flipflopeissa bussipysäkille. Kävelin aamulla yhteensä viisi kilometriä ja kello oli vähän yli kymmenen, kun viimein pääsin Nuottaniemen venesatamaan (hikisenä).

Lähdimme Isoon Omenaan ruokaostoksille, mutta ensin piti tehdä ostoslista, eli oli hyvä tekosyy juoda latte.

IMG_1333

Satamassa lähtövalmisteluihin meni vielä pitkä tovi ennen kuin pääsimme lähtemään. Piti tyhjentää septitankki, tiskata astiat, syödä lounas, järjestellä tavarat paikoilleen ja suunnitella reitti. Päätimme lähteä Porkkalaa kohti. Ilma oli maissaoloa ajatellen ankea, mutta mitä parhain purjehtimiseen. Tuuli oli hyvä, välillä jopa 11 metriä sekunnissa ja keskivauhti oli 6 solmua, eli aika hyvää kyytiä paineltiin menemään. Porkkalan kohdalla mä en halunnut vielä rantautua, eikä onneksi kukaan muukaan (naisistossa äiti, minä ja pikkusisko). Jatkoimme siis matkaa. Ajattelimme ensin, että purjehtisimme Jussaröön, mutta tuuli hiipui sen verran, että päätimme tulla yöksi Bärönsalmeen.

IMG_1351

Muita purjeveneitä Porkkalanselällä

Huomisen suunnitelma on jatkaa matkaa Jussarön suuntaan ja joko jäädä siihen hetkeksi tai jatkaa suoraan Viron puolelle Dirhamiin. Oli niin ihanaa purjehtia tänään, vaikka myötäaallokossa meinasin tulla merisairaaksi. Onneksi huono olo meni yhtä nopeasti ohi kuin se tulikin. Purjehdimme tänään reilut seitsemän tuntia. Tuossa ajassa sain palauteltua mieliin merimerkkien lukemisen kartalta, navigointia ja peräsimen pitoa. Keli oli tänään sen verran haastava, etten kyennyt samanaikaisesti navigoimaan ja pitämään perää. Melkoinen epeli tuo äiti, kun purjehtii yksinkin.

5902037613_5698583184_z

Tältä meidän tämän päivän matka näyttää kartalla. 33 meripeninkulmaa.

5902595678_cfba73dc5f_z

Bärönsalmessa kaikkien laitureiden piti olla vieraspaikkoja. Tässä me silti parkkeerataan tuon kyltin toisella puolella laituria.

Hyvää yötä! Huomenna bloggaan toivottavasti Viron puolelta, tai sitten Jussaröstä.

Ps. Toivottavasti kotijoukoilla on kaikki hyvin. Ikävä teitä jo nyt! <3

Kommentit (2)

Anna: Kiitos vinkistä! Katsotaan päädymmekö itäpuolelle tällä reissulla ollenkaan.

Jos Virossa satutte päätymään Tallinnan itäpuolelle Kaberneemeen, suosittelen ehdottomasti pistäytymään sataman ravintolassa, joka on valittu Viron kolmanneksi parhaaksi virolaista ruokaa tarjoavaksi ravintolaksi. Menuusta löytyvä noin 60 asteen kieppeillä paistettu lohi oli ihan parasta ja laatuunsa nähden aivan alihinnoiteltua (n.10e).

Anna: Kiitos vinkistä! Katsotaan päädymmekö itäpuolelle tällä reissulla ollenkaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *