Elämä 7.12.2011

Nuupahtaneen naukumista

Teksti: Elina Hovinen

Voihan väsymys! Mun pitäis ehdottomasti tähän väliin toteuttaa se mun haaste, koska mua väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Toki viime viikonlopun ylityöt imi aika paljon mehuja koneesta, mutta silti.  

Nyt tekee mieli vain valittaa. Olen syönyt tosi epäterveellisesti viimeiset neljä päivää ja urheillut liian vähän, joten ei ihme, jos väsyttää ja kropassa on turhautunut olo. Haluaisin vetäytyä sohvannurkkaan kuuntelemaan klassista ja neuloa. Oon kerännyt Spotifyssa soittolistaa hyvistä klassisista biiseistä, niitä löytyy täältä. Haluaisin nyt unohtaa kaikki kotityöt, tai paremminkin haluaisin, että joku tekisi kotihommat pois, että voisin keskittyä nautiskeluun. Tänne on taas jostakin kummasta pölähtänyt puhtaan pyykin vallankumous. Sitten mä haluaisin päästä jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Viime vuonna tähän aikaan olimme Egyptissä miehen kanssa kahdestaan. Saimme matkan 30-vuotislahjaksi molempien perheiltä. Nyt haluaisin reissuun koko perheen voimin. 

Toissayönä nukuin 11 tunnin yöunet, viime yönä kahdeksan ja siitä huolimatta olen ihan nuupahtanut. Mulla on hetkellisiä pirteyspuuskia, mutta sitten jossain vaiheessa päivää väsähdän. Vali vali ja nau nau, tarvisin lisää energiaa.

Maanantaina tein muuten punnerrusennätyksen. Punnersin 150 miesten punnerrusta 6 x 20 ja 2 x 15 sarjaa. Sen jälkeen on ollut erityisesti vatsalihakset jumissa. Tänään juoksin töihin ja pyöräilin pois. En haluais kertoa tätä, mutta jalka suutahti juoksusta. Pitäänee pitää vielä pidempi juoksutauko tähän väliin. Ilmoittauduin yltiöoptimistina jo nyt ensi vuoden Helsinki City Runille. Jalan olis parempi olla siihen mennessä kunnossa.

Sitten vielä loppuun kännykkäkuvia ja valitus loppuu n-y-t nyt.

Maanantain pilvilinnat

Väsyneet tytöt eilen.