Treeni 16.2.2015

Nyt se löytyi!

Teksti: Elina Hovinen

Sain blogin kautta mahdollisuuden mennä kokeilemaan CompactFit Movement Centerin Movement-starttikurssia. Ennen kurssille osallistumistani päätin mennä käymään katsomassa paikan. En ole perehtynyt movementiin aikaisemmin, mutta CompactFitin sivuja selatessa innostuin. Tämähän vaikuttaa juuri siltä, mitä olen etsinyt. CompactFitissä keskitytään luonnolliseen liikkumiseen ja luonnollisiin liikeratoihin.

Perjantaina astelin tuonne salille ja olin heti ihan haltioissani. Pelkkä sali ja sen ilmapirii sai mut inspiroitumaan. Oli puolapuut, renkaita roikkui katosta, tatami, kahvakuulia ja painoja voimaharjoittelua varten. Salin omistaja Nora houkutteli mua jäämään kokeilemaan kohta alkavaa voima-tuntia ja mähän jäin, olihan mulla treenikamat laukussa mukana.

Alkulämmittelyssä jo kävi heti selväksi, että kyseessä on erilainen lähestymistapa liikkumiseen. Alkulämmittelyssä ei tehty aerobicliikkeitä, vaan ensin vähän availtiin lonkkia seisten ja sitten istahdettiin kyykkyyn ja lähdettiin siitä vähitellen availemaan paikkoja tulevaa kyykkytreeniä varten. Vaikka tunti oli ohjattu ja meitä oli treenaamassa useamman henkilön ryhmä, kyseessä ei todellakaan ollut mikään ryhmäliikuntatunti. Ohjaaja Jyrki neuvoi esimerkiksi minulle liikkeitä, joita en ihan heti oivaltanut. Varsinaisen treenin aikana sain kullanarvoisia vinkkejä, miten voisin parantaa kyykkytekniikkaani. En ole koskaan aikaisemmin saanut ammattilaiselta kommentteja tekniikastani, joten olin siitä tosi kiitollinen.

Mä olen ihan aidosti tosi innoissani tuosta salista. Tiedättekö kun usein uudessa paikassa ja uusien ihmisten keskellä tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja rupeaa jännittämään. Tuolla mua ei jännittänyt. Ilmapiiri oli tosi avoin ja lämmin – yhteisöllinen. Minut otettiin ryhmään mukaan hymyilemällä lämpimästi ja jutustelemalla.

Mä taisin löytää sen mitä olen etsinyt. Salin, jossa voi tehdä voimatreeniä, mutta parantaa liikkuvuutta ja opetella liikkumaan kehoa kuunnellen. CompactFitissä on nimittäin monenlaisia tunteja, kuten esimerkiksi handstand, talent…  Tänään pääsen ensimmäiselle starttikurssitunnille. Jee! Tulette varmasti kuulemaan paikasta vielä lisää.

Kommentit (8)

Täytyypä tutustua. Kiitos tiedosta!

🙂

Hei jee! Mä oon tota kurssia vähän katsellut sillä silmällä, että jos olkapää antaa jo huhtikuussa myöden (=jos Sami antaa lupalapun) niin päräytän ostaen. Mutta se vaatii nyt kyllä kunnon reeniä olkapäälle, jotta ne voimatasot sais kondikseen. Lähetätkö mulle vähän salimotivaatiota? Mä voin laittaa vähän vastapostissa rusketusta!

Voin lämpimästi suositella tätä paikkaa kun alat kuntoutushommiin. Ohjaajilla löytyy pomminvarmasti jokaiselle tasolle liikkeestä variaatio, pääset hitaasti ja turvallisesti kasvattamaan voimiasi ennalleen. Eli ei tarvi miettiä että ensi pitää treenata olkapää vahvaksi ennenkuin voi tonne mennä, heti vaan kun lupa heltiää!

Kiva kuulla! 🙂

Joo, ehdottomasti! Salimotivaatiota tässä NÄIN. Boom! 😀

Moi…

Tsemppiä uuteen lajiin, tosin juuret viittavat osaltaan vahvasti Brasseihin ja siellä vallitsevaan kamppailulajiperinteeseen (erityisesti Brasilialeinen Jiu jitsu / bjj, sekä judo ja vale tudo + lukkopaini).

http://www.ginasticanatural.com/en/

Ja y-tubesta hakemalla mm. Gymnastica Natural löytyy vanhojakin clippejä..

Hienoa voimistelu-/voimaurheilua – kenen paikat sitten kestävätkään.
T.Janne

Täytyypä tutustua. Kiitos tiedosta!

🙂

Mahtavaaa!! Voi veljet. Taisin jättää ensimmäisen kommenttini sinulle ehkä vuosi sitten ja siinä kehotin sua ehottomasti kokeilemaan tätä salia (treenasin siellä ennen), ajattelin että se olisi sulle ihan täydellinen paikka! Näemmä aika ei ollu silloin vielä kypsä, mutta nyt on. Hieno juttu, kaikkea hyvää sulle! 🙂

Aijaa! Enpä muistakaan tätä. Tuolloin salin sijainti oli mun logistiikan kannalta suorastaan mahdoton. Nyt uusi työpaikkani mahdollistaa tuolla käymisen työpäivän jälkeen tai ennen sitä.

Kaikkea hyvää sinullekin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *